30.11.06

Pikakelaus

Maassa oli jo paksu lumikerros, ihan tuli mieleen vanhanaikainen talvi. Järvien jäät kantoivat, koska pakkasta oli useina öinä jo -20 C°. Sitten kaikki muuttui, ei ole enää jäätä järvissä eikä lunta maassa. On vain kurainen, kurja pimeä syksy – kaamos.
Huomenna alkaa joulukuu, joten aika kuluu kuin vanhaa nauhuria pikakelauksella pyörittäessä, joskus kuuluu pirullista rahinaa, mutta silti VHS-nauha kulkee hirvittävän nopeasti, kuvat vilistäen. Enpä siirtäisi elämän nauhaa kuvattomaan kelaukseen, sillä voisi tulla hätä käteen.
Aika on kummallinen asia. Sitä on meillä kaikilla sama tuntimäärä vuorikaudessa ja kuukaudessa, mutta ihan eri tavoin me sen käytämme. Olen yrittänyt harjoitella varaamaan aikaa kaikille tärkeille asioille, joten mikään tehtävä ei tule yllätyksenä, vaan odotettuna tapahtumana. Se auttaa, sillä koskaan ei myöhästy, koskaan ei unohda mitään. Sittenkin on hurjan vaarallista sanoa ”ei koskaan”, sillä ei kaikki niin mene kuin suunnitellaan. Onneksi elämässä on yllätyksiä, monet niistä ovat ihan hyviä, mutta kyllä sittenkin joskus äimistyy odottamattomalla tavalla.
Elämässä on päivittäin riemastuttavia kokemuksia ja uusia syntyy. Jokainen tottumuksemme kouluttaa jotakin, sillä on vaikea oppia, ellei koskaan olisi mitään kokenut.

28.11.06

Vakiovarusteet

Saimme syntymässä ihmisyyden vakiovarusteena, eikä se maksanut meille mitään, mutta miksi arvostamme enemmän asioita, joiden hankkimiseen tarvitaan rahaa? Eikö ole niin, että syntyessä saadut ominaisuudet, eivät ole korvattavissa? Nämä arvokkaat asiat ovat ilmaisia, kunpa osaisimme arvostaa ne täyteen arvoonsa:
elämän
tunteet
sielun
mielen
toivon
innostuksen
unelmat
kunnianhimon
älyn
kehon
Omaisuuden voi menettää, mutta kerätä uuden. Rahalla ostettava on korvattavissa. Näin voi tehdä useita kertoja, mutta niitä asioita, jotka saamme ilmaiseksi, emme voi koskaan korvata.

27.11.06

Ikkuna


Mitä Sinä näet katsoessasi vierasta ikkunaa, se on aivan eri asia kuin katsoa omasta ikkunasta. Ikkunat antavat ilmeen palatsille, talolle, tuvalle tai mökille.
Ikkunoita, niitä on suuria ja pieniä. niiden ruutujen määrä vaihtelee, samoin kuin se miten monikerroksisia ne ovat. Ikkunanpuitteet ovat erivärisiä ja niiden takana asuu erilaisia ihmisiä, joilla on monenlaisia kohtaloita, iloja, suruja, riitojakin. Ikkunaa katsomalla ei voi tietää mitään, mutta siitä voi saada mielikuvan talon asukkaista.
Katso ikkunasta ulos, - jos sää on miellyttävä mene itsekin luontoon. Huonolla säällä voit olla sisällä. Valinnan mahdollisuudet ovat rajattomat vai ovatko?

26.11.06

Milloin - mitä - miksi?

Lähestyvä Joulu vilkastuttaa elekroniikkakauppaa. Taulutelevisiot, digiboksit, tallentavat DVD:t ja Mp3 soittimet ovat nyt kuumaa tavaraa. Monet ovat noista laitteista todella kiinnostuneita, mutta riittääkö oma asiantuntemus valitsemaan, parhaiten itselleen sopivan laitteen, josta saa iloa pitkäksi aikaa.

Pistäydyn sunnuntain kunniaksi pakallisen marketin yhteydessä olevassa erikoismyymälässä. Katselin tallentavia DVD soittimia ja yritin antaa vihjeitä tarpeistani minua palvelleelle myyjälle. Myyjä myötäili ajatuksiani, mutta ei osannut tehdä mitään omia ehdotuksia valintani tueksi. Eihän siitä mitään syntynyt.

Johtopäätökseni on se, että tutustun noihin laitteisiin lehtien ja netin avulla. Saatan käydä joissakin liikkeissä vielä tekemässä joitakin tarkistuksia, mutta ostopäätös on jo nyt tehdä hankinta nettikaupasta.

+ / - 8

Tuulee - vihmoo vettä!
+ 8 C° lauhkeaa, vaikka marraskuu lähenee
kaamosmaista kuolemaansa.
Miten erilaisia fiiliksiä tuntisin,
jos lämpötilan edessä olisi miinusmerkki?
Suksisin tai muutoin metsään joutuisin.

25.11.06

Talviaikaa

Kesä on lämmin sana, mutta talvella pitäisi olla lunta ja pakkasta!

24.11.06

Ei koskaan

Tänään huominen häämöttää,
huomenna tänään jo eilinen on.
Et huomista koskaan tavoita!
Huomennakin se on edessäsi.
Elämäs elämättä jää
kaiken jos sysäät huomiseksi.
.

Pikkujoulujen aikaan


Joulu on jo kuukauden päästä. Olihan meillä kunnon talviset joulukelitkin, mutta nyt ne ovat tipotiessään. Kaamos on kaameimmillaan, sillä yöt ovat taas synkkiä, valkoisten talviöiden jälkeen. Ei ole pilvisissä päivissäkään kehumista, mutta on hyvä tietää auringon paistavan, tuolla pilviverhon yläpuolella.
Kivikasvot ja Sonja Lumme toivat Joulun ilmettä ja -iloa mieliin eilen esiintyessään Jyväskylän Paviljongissa. Olipa sali täynnä ja mahtava tunnelma. Tällaisissa tapahtumissa myös väliaika, tilaisuuden alku ja loppu ovat mielenkiintoisia, sillä noina tuokioina on mukavaa bongata harvoin näkemiään tuttuja. Nytkin näitä bongauksia satui oikein roppakaupalla.

17.11.06

Herkullista

Ota riisikattila ja laita siihen kiehumaan riisiä. Kuori noin 8 cm. läpimittainen iso sipuli ja hienonna se hyvin. Lisää hienonnetun sipulin sekaan kolme munaa, 2 kukkura päällistä ruokalusikallista vehnäjauhoja ja ½ teelusikallista suolaa, ½ kahvikupillista valkosipuli-hunaja kastiketta. Loraus sushi-etikkaa maustaa riisin. Muina mausteina voi käyttää esim. Mishima yukari jauhetta, jota saa lähimmästä aasialaisesta ruokakaupasta. Lisämausteita voi käyttää makuhermojen sallimissa rajoissa. Sekoita taikina hyvin ja paista oliiviöljyssä pannulla kuten lätyt.
- Tutustukaa lumoavaan makuelämykseen.

Ohjeen lähetti minulle Hannu Kivi, Salmon Arm, Canada.

16.11.06

Ruoka-aika


Suomalaiset senkun lihovat, kertoo Kansanterveyslaitoksen pitkäaikainen seurantatutkimus. Viime vuosina ylipainoisten osuus on nuorehkoissakin ikäryhmissä lisääntynyt.

Tämä on eilinen uutinen, joka ei oikeastaan ole uutinen ollenkaan, koska olemmehan me lihavia. Pitääkin miettiä miksi lihavuus lisääntyy, miksi syömme enemmän kuin kulutamme ja osaammeko ollenkaan ajatella mitä suuhun laitamme?

Hiilihydraattien käyttö on lisääntynyt, eikä rasvojenkaan käyttöä ole pystytty rajoittamaan. Jokainen pyrkii keräämään lautasensa täyteen mahdollisimman edullisesti.
Jospa se onkin siinä, että proteiinipitoisten ja täyttävien ruokien hinta on sillä tasolla, että niitä käytetään lihottavia niukemmin. Mitenkähän painoindeksi vaihtelee suhteessa tuloluokkiin. Voisi kuvitella, että vähemmän ansaitsevat olisivat lihavimpia, sillä he säästänevät myös ruuasta.

Olemmeko tässä sitten menneet pahasti pieleen, sillä voisi edelleen kuvitella, että halvalla syövät ovat sairaampia ja tarvitsevat enemmän kolesteroli ym. lääkitystä.
Vanha viisaus pitää yhä paikkansa ”ihminen on mitä hän syö ja myös sellainen mitä ajatuksia hän ajattelee”. Syömiseen pitäisi käyttää enemmän aikaa ja ajatusta, sillä lihominen ei ole automaatio vaan se johtuu omista ajatuksista ja omista valinnoista.

15.11.06

Sininen hetki


Ehtoon sininen
hetki, ja ilta vaihtui
värittömäksi yöksi.
Pitkä talviyö
on, pimeä ja kylmä.

10.11.06

Aika on rahaa

Maksoin 50 sentin pysäköintimaksun, käytin aikaa tuosta ½ tuntisesta lapusta asiallani vain viisi minuuttia. Olin lähtemässä parkista, kun minun vierelleni ajoi nuorehko mies kalliilla maasturilla. Annon parkkilappuni hänelle, hän kiitti vaisusti, ja lähti kävelemään kadun ylitse. Eipähän kaverin tarvinnut kävellä maksuautomaatille.
- En tiedä voitinko vai hävisinkö, olin ainakin ystävällinen, ja sitä en kadu.

8.11.06

Laskettu aika

Elämä on monenmoista aikatauluttamista, mutta kaikkea ei voi aikatauluun sovittaa. Minulle sattui eilen illalla, että viisaudenhampaassa olevan paikan laskettu aika tuli täyteen, kun iso amalgaami kokkare pyöri suussani.
Sepäs tutuikin hankalalle, kun terävät hampaan reunat sahasivat kieltä. Mieleeni tuli milloin viimeksi olenkaan käynyt hammaslääkärin tarkastuksessa. Ei siitä niin kauaa aikaa ole, mutta silloin oli tuokin paikka vielä kunnossa. Nyt se irtosi.
Sain ajan vastaanotolle heti aamupäivälle ja paikkaus olikin nopea toimenpide, mutta vain väliaikainen, koska hampilääkärillä oli tiukka aikataulu, kun seuraava potilas oli jo oven takana.
No nyt se hampaani tekee väliaikaisesti tehtävänsä ja uusi aika varattiin maaliskuulle. Silloin on enemmän aikaa, joten...

4.11.06

Valinta

Meillä on ainakin kaksi vastakkaista tapaa suhtautua elämään

1. Positiivinen näkemys
Hän ajattelee elämänmyönteisesti ollen sitä mieltä, että hänellä on mukavaa.
Hän on ystävällinen ja nähden hyvää muissa ihmisissä ja tapahtumissa.
Hänen ympärillään on runsaasti erilaisia mahdollisuuksia, harrastuksia ja ystäviä.

2. Negatiivinen näkemys
Hän on pessimistinen suhteessa itseensä ja lähimmäisiin, sekä elämään yleensä.
Hän ajattelee, että ongelmiin ei voi vaikuttaa millään tavalla.
Hän ei ajattele, että elämässä on paljon iloa, eikä vaivaudu tunnistamaan hyvää.

3.11.06

Unelmista

Mieti miten monta ”suurta” päätöstä olet tehnyt.
Jos ne olisivat jääneet tekemättä, mitä sitten?
Minä olen saanut tehdä sitä, mitä vaimoni on halunnut.