30.10.09

Ei tietoakaan talven tulosta


Ennen tuli lunta lokakuussa enemmän, kuin nykyisin ja marraskuussa saatiin jo kunnon talvi. Nykyisin marraskuu on ollut monena vuonna pimeä, loskainen, ankea kuukausi, josta ei tänä vuonnakaan varmaan tule poikkeusta.

Ilmaston muuttumisesta ei juuri ole hyötyä, pikemmin siitä on haittaa, ellei hieman alempia lämmityskuluja laskisi jonkinmoiseksi säästöksi. Järvien pinnat ovat nyt normaalia alempana. Päijänteen vedenpinnan kerrotaan olevan — 36 cm alle pitkän ajan keskiarvon. Vesitilanteen vuoksi olettaisi, tai ainakin odottaisi, että marraskuun sateet olisivat vesi- eikä räntä- tai lumisateita..

Odotettavissa on, että sunnuntaina alkava marraskuu on kostea ja pimeä, joka merkitsee sisällä vietetyn ajan lisääntymistä. Aika kuluu kirjoja lukien ja telkkaria katsellen. Tietenkin osa lisääntyneestä huonetiloissa oleskelusta menee myös tietokoneen hyväksi.

On se vain meno muuttunut siitä, kun viime-vuosisadan puolivälissä lapsena seurasin miten isä veisteli tuvassa reenjalaksia ja höyläsi suksia, sekä punoi pärekoppaa pimeiden iltojen ratoksi. Tänä vuonna pelätään sikainfluenssaa ja kaamosmasennusta.

28.10.09

Euron kirjoja


Kansa ryntäsi tänään Jyväskylän pääkirjaston Minnansalissa kirjojen kimppuun. Kymmeneltä alkaneeseen poistokirjamyyntiin oli tullut runsaasti väkeä odottamaan sisäänpääsyä.

Parhaat kirjat valikoitiin nopeasti  pois päältä, siltä ainakin tuntui. Ihan se vaikutti jonninmoiselta hamstraamiselta. Siinä ihmisjoukossa minäkin olin puoliani pitämässä. Kymmenen tietokirjaa ostin kymmenellä eurolla. Ei ainakaan hinnaltaan harmittanut, sillä kilohintaa noille paksuille teoksille ei paljoa siunaantunut.

Jotkut löysivät paljon suuremman määrän kirjallisuutta. Pyrin valitsemaan itselleni sellaisia käsikirjoja, joita en halua kokonaan kannesta kanteen lukea, mutta niissä on paljon tietoa, josta osa ei vanhene koskaan. Kaunokirjallisuutta en ostanut tällä kertaa ollenkaan, mutta saatanpa käydä vielä huomennakin katsomassa, jos löytyisi vielä jotakin mielenkiintoista.

27.10.09

Sumuista syksyä

Kuva: Myymälän hyllystä

Entisen pullon tultua käyttökelvottomaksi tarvitsin yhden monikäyttöisen sumupullon, jota voi käyttää moneen tarkoitukseen. Eihän sellaista muuten saanut, kuin kaupasta ostaen.

Tiesin paikan josta niitä löytyy, joten ei ollut kovinkaan suuri haaste. Vaikeuksia olisi tullut, jos ei tuommoista pulloa olisi mistään saanut. Tuntuu oikein tarpeelliselta, että joskus kohtaa pieniä helposti ratkaistavia ongelmia, joita pystyy avaamaan tuosta vain.

On olemassa myös niitä ongelmia, jotka vaativat hieman enemmän. Minulla on eräs sellainen, kun yritän tavoittaa ”kiireistä” tuttua sähkömiestä. Olen soittanut hänen kännykkäänsä lukemattomia kertoja, Olen myös jättänyt kahdesti soittopyynnön hänen kotiinsa. Lähetin soittopyynnön tekstiviestilläkin, sillä vastaajaa hänen numerossaan ei ole, mutta kaikki tämä on ollut turhaa. Olen soittanut hänelle myös tuntemattomasta numerosta.

Mietin miksi hän ei vastaa yhteydenottooni, sillä ei minulla ole edes maksamattomia avoimia laskuja? Onneksi tiedän muitakin sähköasennuksen ammattimiehiä, joten antaa hänen nyt vain olla. Silti mieltä vaivaa, miksi palveluammatissa oleva mies ei vastaa puhelimeen.

26.10.09

Kaukosäädin hyppysissä

Sunnuntaina tuli katseltua televisiota poikkeuksellisen paljon. Ei sen vuoksi että olisi jotakin tärkeää pitänyt seurata, mutta kun en keksinyt muutakaan tehtävää.

On se vain tuo kaukosäädin hieno keksintö, tai onko se sittenkin huono, sillä kaukosäätimen kanssa sohvaan melkein juurtuu kiinni. Erityinen huomio mihin tarvitsen kaukosäädintä, on äänensäätö. Samassa ohjelmassa äänitaso vaihtelee ihan ihmeteltävän paljon. Dokumenteissa on erilaisia klippejä, eivätkä niiden äänet ole läheskään samalla tasolla. Sitten on nuo tosi TV-ohjelmat, jossa äänitaso hyppii miten sattuu.

Kaukosäädin on hyvä pitää melkein aina hyppysissä, sillä toisinaan ääni häviää tai se hyppää silmille. Eivät ole mainoksetkaan mitenkään samaan äänitasoon vakioituja.

Jos antaisi tuon kapulan olla kaapissa, niin eipä siinä ehtisi sohvaan juurtua, vaan illan mittaan saisi muutakin liikuntaa, kuin jääkaapilla käynnit.

25.10.09

Talviaika


Nyt se on koittanut, ilman vaihtoehtoja. Tuskin siitä voi mitenkään välttyä, jos haluaa aikaansa seurata. Joku voi jättää osan käymään omaa aikaansa, mutta aikaansa seuraavan on oltava ajan tasalla. Ei sitä uskoisi miten paljon huushollissa on ajannäyttäjiä, joista vain osa itse osaa kaksi kertaa vuodessa päivittää itsensä automaattisesti. Osa on käännetty ajalleen, mutta joitakin vasta sitten, kun huomaan miten tämäkin on vielä kesäajassa.

24.10.09

Unohtuneet ystävät

Muutamia kertoja olen tullut seuranneeksi telkkarista ”Kadonneen jäljillä” ohjelmaa. Helposti siinä ovat etsityt löytyneet, vaikka maailma ääristä.

Varmaan meillä useimmilla on monia ihmisiä, joista olisi mukava kuulla vuosikymmenten kuluttua. Olen tässä miettinyt, miten mahtaisivat löytyä 1960 luvulla sisäoppilaitoksessa opiskelleet opiskelutoverit. Naispuolisia on hyvin vaikea jäljittää, koska silloiset sinkut ovat nyt eri nimillä olevia vanhoja rouvia. Viimeisestä yhteistapaamisesta on jo paljon aikaa, eikä silloinkaan läheskään kaikki olleet paikalla.

Yllättävän harvoista google tai muu sosiaalinen media kertoo juuri mitään. Ehkä olemme sitä ikäluokkaa, jossa vain harvat ovat innostuneita tietokoneen käyttäjiä. Suurin osa tästä joukosta on jo poissa työelämästä, joten sitäkään kautta kaikista googlettaen ei löydä jälkiä.

Onko tällaiseen mitään tarvettakaan, mutta tuli mieleeni, kun eräs kertomastani ryhmästä tuli tällä viikolla käymään. Ainakin hänen tapaamisensa oli miellyttävä kohtaaminen neljänkymmenen vuoden takaa. Olihan meillä jotakin tietoja muistakin, mutta useimmista ei mitään.

Numerohaastekuva


Tämä kuva on puutarhamyymälän vaakapäätteestä!

Haasteviikko 47 haastenuumero 31


23.10.09

Pimeässä valo näkyy paremmin

Tavallinen ihminen tekee päätöksiä muullakin kuin vaaliuurnilla. Tuskin kukaan selviää päivääkään ilman, että päättäisi jotakin. Joukossa on pieniä päätöksiä, joilla ei juuri ole merkitystä ja sitten niitä, joista on taloudellista, elämänlaatua parantavaa, tai muuten vain tulevaisuutta ohjaavaa vaikutusta.


Elämme aika tavalla markkinoiden armoilla, mutta hyviä päätöksiä ei tehdä aina kaupassa, vaan niitä voi tehdä myös jättäessään jotakin ostamatta. Raha ei ole ainut hyvinvoinnin tekijä, sen joutuu moni toteamaan, etenkin lama-aikaan.

Tulojen supistuminen ei kuitenkaan johda pimeyteen, vaan sillä on myös valoisa puolensa. Levossa ollutta aivokapasiteettiä pääsee hyödyntämään, vaikka valmistamalla itse oman perheen ruuan. Saattaa olla, että samalla ravintotottumukset korjautuvat ja lautasmallista tulee huomattavasti vihreämpi ja mielestä vireäpi.

22.10.09

Historiaa

Digikuva vaatii paljon tallennustilaa, ja ajan saatossa tallennustilaa on saatu lisää ja hinta on tullut edulliseksi. Vuonna 2001 ostin Canon Pover Shot G1 kameran mukana Saksasta 340MB IBM microdrive levyn, jonka hinta oli silloin 480 saksanmarkkaa, joka vastaa euroissa noin 245 € hintaa. Vuonna 2003 vaihdoin digijärjestelmäkameraan ja ostin silloin mm. 1 GT microdrive levyn hintaan 178 €.

Nyt en enää käytä noita, sillä CF muistikortit ovat todella edullisia, kun hintoja vertaa vanhoihin hintoihin. Toinen hyvä puoli on pitempi käyttöikä.

Eniten minua harmittaa, kun kokeilin äsken noita levyjä, niin kumpikaan ei toimi enää, ei ainakaan kunnolla. Toistaiseksi ainutkaan käyttämäni CF-kortti ei ole mennyt piloille. Kehitys mennyt siis hyvään suuntaan niin hinnan, kuin käyttövarmuudenkin suhteen.

Mitä tästä opin, no ainakin sen, että hyvä kun tuli aikoinaan lähes ensimmäisen mukana aloitettua digikuvaus, joten jotakin laitteita on jäänyt myös kotimuseoon.

Tie ulos


18.10.09

Ajankulua

Yksilön elämässä tapahtuu jatkuvasti muutoksia. Jos mikään muu ei muutu, niin päivät rientävät. Ikääntyessä vaikuttaa, kuin päivä muuttuisi lyhyemmäksi samoin kuin valoisa aika vähenee syksyn saapuessa. Lyhyessä päivässä saa aikaan vähemmän, kuin pitemmän ajan kuluessa. Asenteet vaihtuvat niin asioihin, kuin ihmisiinkin. Osa ajattelutavois-ta tuntuu torkkuvan, mutta ne ovat olemassa. Mitä suunnittelen, kuuntelen tai luen, miten suhtaudun päivän politiikan ailahteluun? Kaikki nämä muuttujat vaikuttavat minuun, vaikka en sitä aina huomaakaan.

Aika vilistää, asenteet muuttuvat, mutta miksi ihminen ryhtyisi omissa ajatuksissaan surkuttelevaksi marttyyriksi. Kertyneen elämänkokemuksen tarkkailu ja sen huomioiminen on tärkeää puuhaa.. Jokainen hetki on tarpeen, on vain pyrittävä täyttämään kuukaudet mielekkäällä puuhailulla, vaikka tuottava ansiotyö-aika on jo vuosien takana. Nyt pitää ottaa kirves käteen ja pilkkoa sauna- ja hellapuita ensi viikon tarpeeseen.



17.10.09

Canon G1


Numero 49 löytyi ihan omasta kamerasta!

Numero löytyy helpommin, kun klikkaat kuvan isommaksi.

14.10.09

Kohina haittaa keskittymistä

Ihmisen ollessa valveilla hiljaa puhumatta, lukematta ja kirjoittamatta, olettaisin hänen ajattelevan jotakin. Hiljaisuudessa ei kuulu mitään, joten ajatukset saavat tehdä kaikessa rauhassa työtään. Harkinta on jotakin samankaltaista, silloin ajatukset työskentelevät, tekevät ehkä joitakin päätöksiä.

Liikkuessani luonnossa kävellen, olen usein kulkenut kuulokenapit korvilla ja seurannut radio- tai jotakin muuta ohjelmaa. Kuunnellessa ajatukset ovat kuitenkin niin vahvasti keskittyneet noihin viesteihin, että esimerkiksi mukana oleva kamera kulkee vain painolastina repussa. Rauhallinen kävely kameran kanssa taas on aivan toista, silloin erilaisia kuvauskohteita löytyy tuhkatiheään. Onko se sitten niin, ettei mies putkiaivoinen pysty samanaikaisesti keskittymään moneen asiaan.

Pitänee istahtaa tuhon penkille toviksi ja miettiä millainen tämä maailma oikein on, ja mitä kaikkea mukavaa on edessäpäin.

13.10.09

Syksyiset päivät ovat vähävaloisia


Äijälänsalmi


Tätä kirjoittaessani ulkolämpömittari näyttää +/-0,0°C lämpötilaa. Yöksi on odotettavissa pakkasta. Ajellessani tänään nelostietä näin monia autoja, joiden konepeltiä koristi jäisen lumen kerros. Iltataivas on vahvassa pilvessä, joten sääveikkauksen perusteella on mahdollista, että ensi yönä voisi sataa ensilumi myös Jyväskylään.

Lumi kirkastaa syksyn pimeiden päivien aikaa ja samalla maan jäätyessä kuraa ja loskaa lentää vähemmän. Lumi on näin ollen hyvin toivottavaa. Etenkin lapsille ensilumesta on paljon iloa, jollaista riemua ei vanhempi jaksa tuntea.

Vuodenaikojen- ja säiden vaihtelu on helppo aihe kirjoittaa blogitekstiä, joka jää pitkäksi aikaa blogipäiväkirjan historiaan, vaikkei sitä kukaan ulkopuolinen jaksaisi lukea, niin hataratkin ajatukset ovat tallessa.

12.10.09

Aika lakaisee


Selaisin Suomen Kuvalehteä vuodelta 1960. Katselin mainoksia, mainoslauseita ja mainostajien nimiä. Monet silloin vahvat nimet ovat hävinneet kokonaan tai liittyneet johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Pankeille ja vakuutusyhtiöille aika on tuonut suuria muutoksia. Silloin mainosti Kansallis–Osake-Pankki, ”Mullan tuoksu ei ole muuttunut”. Ilmeisesti se tuoksuu samalta nytkin vaikka aikaa on kulunut yli 49 vuotta. Samalla Aukeamalla muistutetaan ”Sanokaa Fazer, kun haluatte hyvää”!


Päätoimittaja Ensio Rislakki kirjoittaa tässä (4.6.1960) lehdessä otsikolla ”Kytkykauppaa”, miten olutta ei saanut hotellista ostamatta sen mukana voileipää. Silloin on tuo jutun mukaan olutpullo maksanut 86 markkaa ja voileivän hinta on 150 mk. Tietenkin myös palvelusta on pitänyt maksaa erikseen, jolloin oluen ja voileivän hinta ollut silloisessa rahassa 260 vanhaa markkaa.

Kaikki on nyt erilaista, kuin silloin, eikä muutos tähän pääty. Suuren muutoksen huomaa hän, joka selaa tämän päivän lehtiä, kun eletään tämän kuluvan vuosisadan puoliväliä.

11.10.09

Säät suosivat viikonloppuna

Parempaa viikonloppua ei ainakaan säiden puolesta voi toivoa. Ulkoilu on nyt ollut mieluista puuhaa, josta on ollut ilo nauttia. Ruskakin on ehkä kauneimmillaan, ja se saattaa pian olla poissa, ainakin jos säätietojen mukaan ensilumi sataa jo alkavalla viikolla. Siinä alkaa härdelli, kun pitää vaihtaa talvirenkaat auton alle, ja eivätkö ne talviset nopeusrajoituksetkin astu pian voimaan.


Nuuka ei käytä rahaa talvipyörien vaihtoon vaan tekee sen itse. Katselin jo keväällä, ettei vielä ole pakottavaa tarvetta uusien talvirenkaiden ostoon, koska nastat ovat tallella ja pintaa on vielä kovasti kulutettavaksi. Talvirenkaat näyttävät kuluvan vähemmän kuin kesäpinta. Syynä siihen saattaa olla, etten eläkeläisenä aja talvella samaa kilometrimäärää, kuin kesäkeleillä. Ennen, kun tarvitsin autoa jokapäiväiseen työhön, rengaskertakaan ei kauaa kestänyt, mutta silloin sain sentään kohtuullisen kilometrikorvauksen ja päivärahat, jotka hyvin riittivät auton ylläpitoon.


Kuvan taideteos on Säynätsalosta.

10.10.09

Kolmekymmentäneljä


Haaste 45




Kuvan pienet omenat ovat Makamik koristeomenapuusta.

Parasta ennen viimeistä käyttöpäivää


Lähes kaikissa kaupasta ostettavissa elintarvikkeissa on merkittynä parasta ennen, tai viimeinen käyttöpäivä. Hyvä, ettei tule ostettua mitään epäkuranttia, jossa tuo päivä on jo ohitettu.

Kaikessa muussakin on se parasta ennen, jonka kerrotaan merkityn myös kihlasormukseen. Olen tässä huomannut ihmeekseni, miten kaikki vanhenee, kuten minä ja jokainen minua nuorempikin. Erilaisia kremppoja ilmaantuu lisää. Jos, ei säre päätä niin kolottaa jalkaa tms. Varmaan Junnu tarkoitti laulussaan miten miehellä on myös tuo parasta ennen päivä, ennen kuin tulemme tiettyyn ikään.

Tietokone vanhenee, kun ohjelmat tulevat enemmän resursseja vaativiksi. Tuntuu kuin kaikkea tekniikkaa kehitetään vain lisämyynnin aikaansaamiseksi. Talouselämäkin oli ennen paremmin hoidettu, Nykyiset talousennusteet ovat vähemmän luotettavia, kuin ET-lehden ensiviikon horoskooppi.

Kaikki muuttuu eikä mikään pysy entisellään, mutta silti en halua, emmekä onneksi voi päivääkään vaihtaa pois. On elettävä tätä päivää, sillä huominen on tuntematon, eikä eiliseen pysty palaamaan. On hyvä olla onnellinen tässä ja nyt. Eletään ihmisiksi taas tämä viikonloppu, kun sääkin on muuttunut eilistä kauniimmaksi.

9.10.09

BB-talo opettaa

BB-ohjelmasta on monia mielipiteitä, joten ei ihme, että se on suosittu. Tuttavapiirini kiel-teisimmät mielipiteet olen heiltä, jotka eivät ole ohjelmaa juurikaan seuranneet. Säännöllisesti seuraamatta ei voi tuntea henkilöitä eikä ymmärtää, mitä siellä talossa tapahtuu.


BB-talo on elämisen taitoa vaativa paikka, koska sinne rakennetaan mielenkiintoisia ja vaikeita tilanteita, kuten tämän viikon kilpailukin osoittaa. Aika hyvin tuli ihmisten erilaisuus esiin. Justiina ei ainakaan osoittanut vahvoja johtajaominaisuuksia asukkaiden päällikkönä ja se saattaa tuoda hänelle niin paljon miinuksia, että sympaattinen Marko jäänee häätöäänestyksen jälkeen jatkoon.

Slummi toimi nimeämiskilpailussa yhtenäisesti, sumuttaen jopa Esa A:n. Hänellä on paljon hyviä ominaisuuksia, sankaruutta ja empaattisuutta. Ulkomaalaistaustaiset Dana, Kätlin ja Aso ovat erittäin vahvoja persoonallisuuksia ja antavat kisaan paljon hyvää.

BB on mielenkiintoinen ohjelma, jos siihen jaksaa paneutua. Minusta parasta on kello 22- 23 välinen ohjelma-aika, joka on pois ajasta, joka muuten käyttäisin hyvien kirjojen lukemiseen.

8.10.09

Vaajakosken vanhavoimala


Vaihtaisinko hopeiseen omenaan

Eilinen ilta meinasi olla hyvin ikävän harmillinen, kun tietokone jumittui täysin. Koneen latautuminen ei ottanut onnistuakseen, vakka odottelin rauhassa, jopa pari tuntia. Sama oli sammuttamisen kanssa, joten ei auttanut muu, kuin seinästä virta poikki. Tänään heti aamutuimaan panin virrat koneeseen ja kaikessa rauhassa kahville ym. Hitaasti kone päästi avaamaan järjestelmänpalautuksen, johon eilen en päässyt käsiksi. Otin kuukauden taaksepäin ja sepäs onnistui. Kone heräsi elämään ja toimii taas niin normaalisti, kuin lähes 6 vuotta tietokone voi käydä.

Sekoamisen syynä oli ilmeisesti automaattisesti tullut ohjelmistopäivitys, joka riiteli virustorjunnan kanssa. Poistin virusohjelman levyltä, mutta kait se pitää asentaa uudelleen, kaiken varalta.

Tapahtuneesta sisuuntuneena kävin parissa myymälässä katsomassa uusia koneita. Hyllyt olivat lähes tyhjillään ja kuulin, että uusia malleja on tulossa, kun Windows7 julkistetaan virallisesti kuukauden lopulla. Koneen vaihto on edessä, mutta etenen hättäilemättä, ties vaikka innostuisin nyt hankkimaan iMAC24, tai sitten se jää vain haaveeksi.

6.10.09

Laivaranta



Syksyiset pilvet;
luonnossa ruskan värit.
Venhe vartoaa!

5.10.09

Järven pinnassa


Syksyn merkkejä;
myrskypilvet kiitävät
sinitaivaalla.

4.10.09

Vuodenajan vaihdos

—Kesä mennyt on ja syksy saapuu, lauletaan vanhassa iskelmässä. Kummasti se vain erottaa lehdet puista ja mennyt kesä jää muistoihin, joita tallentuvat myös valokuvissa. Veneet nostetaan ylös kesäisestä elementistä, ja erittäin paljon erilaisia venekuljetuksia näkyy näin viikonvaihteessa maanteillä.


Kesä muuttaa harrastuksia, myös valokuvausta, sillä enemmän kuvia tulee otetuksi sisätiloissa. Vaikka kamerat ja muut välineet toimivat yhtä hyvin tihkusateessakin, ehkä mukavuudenhalu lisää kuvaamista sisätiloissa.

Lukeminenkin lisääntyy kun illat pimenevät. Lukemista haittaava asia on television katsomiseen kuluva aika, koska ohjelmatarjonta muuttuu mielenkiintoisemmaksi syksyn alkaessa. Monenlaista ”Totuuden hetkeä” kuluu sitä laatikkoa katsoessa.


Televisiomaksu tulee, ja nykyinen lupakäytäntö loppuu parin vuoden kuluttua. Toivoa vain pitää, että poliitikot pitävät YLE:n toiminnan kurissa, niin että ohjelmat tehdään edullisesti ja niiden aiheet pysyvät mielenkiintoisina ja totuudenmukaisina.

3.10.09

Morane-Saulnier


Kuvattu Keski-Suomen ilmailumuseossa