29.12.10

Kivi

Ohjeeksi tuleville vuosille!
Posted by Picasa

23.12.10

20.12.10

Kinkun sulatus

Kävin kaupassa ja ostin Järvisuomen Portin luut­toman viljakinkkurullan. Kinkun kilohinta oli 6,69€/kilo. Ostin myös silakkafileitä, joiden kilo­hinta oli 7,90€/kilo. Jos pidän ostamiani silakoita edullisena niin, sitten luuton viljapossun kinkku on todella halpaa. Muutenkaan minusta ruoka ei ole kallista, jos sen valmistaa itse laadukkaista kotimaisista raaka-aineista. Eri asia on jos menee ostamaan Jouluruuan ravintolan pöytään tarjoiltu­na, mutta silloin ei tarvitse osasta itse tehdä muu­ta, kuin mättää sapuskat sisuksiin, joten ei näitä asioita pidä vertailla, vaikka on hyvä tietää mistä ja miten ruuan hinta muodostuu.

Torstai-iltana meidän Joulukinkku pannaan uuniin. Nyt ensinnä se saa sulaa jääkappilämmössä ja sitten lopulta huoneenlämmössä. Kinkun sisälämpötilan tulee olla noin +10 C° kun pannaan uuniritilälle aattoyönä paistumaan. 

19.12.10

Huomenna on Joulukinkun ostopäivä

Kinkku on vielä hankkimatta, sillä tänään näytti markettien pihoissa olevan paljon autoja, jotta ajattelin, että huomenna on minun minun vuoroni. Sellainen 6 – 7 kiloa sianlihaa on tarkoitus jouluna käyttää meidän perheessä. Ostanko perinteisen suomalaisen tai Juhlakinkun ilman potkaa, se on vielä ratkaisematta. Eräs vaihtoehto olisi ostaa kaksi kinkkurullaa. Suomalaista sianlihaa sen kuitenkin pitää olla, sillä sen verran olen suomalaisen lihantuottajan puolesta. Valmiiksi paistettukin käväisi mielessä, mutta niin paljon jää Joulutunnelma puuttumaan, jos ei Joulukinkku ole omassa uunissa paistettu.

18.12.10

Tarkempi taloudellinen valvonta

Talousrikollisuudesta puhutaan paljon, mutta tehdäänkö sen torjumiseksi liian vähän? Talousrikollinen käy kaikkien kansalaisten pussilla. Jos porsaanreikien kautta kautta valtio menettää jopa yli 10 miljardia vuodessa tuo summa merkitsee suurta summaa jokaiselle veronmaksajalle. Laki on aika tiukka esimerkiksi liikennerikkomuksissa, eikä ylinopeutta sallita juuri ollenkaan. Miksi ei myös talousrikoksissa käytetä yhtä tiukkaa linjaa? Kaikki epäilyt pitäisi tutkia ja panna ”rotösherrat linnan”. Toivottavasti Suomi jämäköityy, eikä kansalaisia rangasta veronkorotuksin, jos talous vuotaa lepsuilun vuoksi.

Harmaatalous

15.12.10

Vietämme tuhlailevaa elämää

Hyvin usein kuulee puhuttava, että ruoka on kallista, mutta nyt julkistetun tutkimuksen mukaan heitämme syöntikelpoista ruokaa biojätteisiin. Tästä tulee mieleen, että ei se sitten olekaan kovin kallista tai arvokasta. Tosin saattaa olla että muutenkin tuhlaamme, emmekä aina ajattele esimerkiksi miten käytämme tankatut bensalitrat. Tuntuu, kuin osa niistäkin kulutettaisiin turhaan rallaamiseen.

Näin pakkasella tuhlaamme lämmitysenergiaa pitämällä yllä tarpeettoman korkeaa huonelämpötilaa, ja tuuletamme osan energiasta ovista ikkunoista harakoille. En tiedä onko kukaan uskaltanut laskea miten tuhlailevasti vietämme Joulun. Pieni esimerkki on ne 50.000.000 joulukorttia, jotka kansana yhteensä ostamme ja postitamme. Kyllä ystäviä pitää muistaa ja jos se joulukortti on paras tapa muistaa niin siitä vain, niin minäkin teen.

Kun näitä tuhlailevia tapoja oikein ryhtyy miettimään niin miten rikkaaksi sitä voisikaan tulla todella pieniä muutoksia omiin tapoihinsa tekemällä. Paljonkohan me tuhlaamme puhdasta vettä, ihan tarpeettomasti muuttamalla sen puhdistamoon johdetuksi likavedeksi?

12.12.10

Ajatukset kylmissään

Jotenkin näin talvella on vitsit vähissä, kait se on kylmä joka kangistaa ajatuksenkin. Lyhyet blokirjoitukset ovat myös tuskan takana, tai en vain saa itseäni syttymään. Päivän valoisa aika on lyhyt keskisuomessakin ja vielä päivä lyhenee noin viikon verran. Sitten se alkaa taas varovaisesti pidentyä.

Tänään on ollut pakkasta reilut 20 C°, autokin oli kuin kivireki, mutta norjistui kun ajelin maitokauppaan, sitten kun sen kauppareissun päätteeksi tuohon pihaan jätin alkoi olemaan norja ja lämmin, mutta eipä sitä huviajoa näillä polttoainehinnoilla raaski ajella.

Kamera on toinen jota pelkään pakkasessa käyttää. Pidän tätä kahtakymmentä astetta sellaisena rajana, että olkoon, vaikka olisihan nytkin ollut mukava valaistus, kun aurinkokin taivaanrannalta viluissaan killotti. Sisällä sitä kuvaisi jos olisi mukavia malleja, mutta varmaan naapurit pelkäävät tulla kyläilemään, sillä he tietävät joutuvansa helposti istumaan jakkaralla silmiään voimakkaissa valoissa siristellen.

8.12.10

Kivi

 Suurissa kivissä on voimaa uhkuvaa luonnonrauhaa. Jossain mielessä kivi henkii myös turvaa, voihan kivenpäältä vaikka puolustautua hyökkääviä härkiä vastaan kuin Jukolan veljekset.

Alkukirjaimet

2.12.10

Purppuraa

Joulukuussa aurinkoiset aamut voivat olla hyvinkin värikkäitä, joten laulajan sanat osuvat hyvin kohdilleen. Maiseman väriä ei juurikaan tarvitse enää kuvankäsittelyssä vahvistaa, niin voimallinen on luonnon väri. Tällaisia hetkiä tietenkin toistuu, mutta kovinkaan pitkään ei väri säily näin vahva, kuin se oli tänä aamuna, jolloin kuljin pellonlaitaa kameran kanssa.
 —Pohjantähden alla, taivas täyttyy purppuralla siitä suojakseni peiton minä itselleni saan.

30.11.10

Mennyt marraskuu

Jos ajattelen kielteisesti, niin päättyvä marraskuu oli pimeä ja kylmä. Kylmempi, kuin marraskuut pitkään aikaan. Kylmyydestä on haittana lisääntynyt lämpöenergian kulutus, joka tietenkin lisää asumiskustannusta, mikä on muutenkin suuri.

Positiivisesti ajatellen tulee mieleen maahan satanut ohut lumikerros joka teki kuukauden loppupuolen valoisaksi ja sai kuutamoyöt näyttämään sellaiselta, kuin kunnon talvi muistuu lapsuudesta.

Maa on jo vahvassa jäässä, joten myös suot ja ainakin pienet lammet ovat saaneet kulkijaa kantavan jääpeitteen. Tällaisena talvena ei uhkarohkeiden kastumista tapahdu niin paljon, kuin silloin kun talven alku on leuto, eikä kunnon jäitä synny ennen tammikuuta. Mukava tästä on siirtyä Joulun odotukseen ja pihtailla energiaa. Onneksi tuli hankituksi alkukesästä lämpöpumppu, josta on ollut tähän mennessä vain pelkkää hyvää sanottavana.

29.11.10

Mikä puhelin?

Matkapuhelin on välttämätön, vaikka nykyisin sen käyttötarve on entiseen aikaan verratuna vähäinen. Kuitenkaan ilman puhelinta en voi olla. Nykyinen Nokia puhelimeni on jo yli 6 vuotta hyvin toiminut, mutta nyt sen akku ja puhelin muutenkin on lopuillaan. Malliltaan vanha puhelin kelpaisi jo museoesineeksi, niin ovat nämä kapulat kehittyneet.

Uusi puhelin on vaikea valita. Peruspuhelin olisi edullinen, mutta nykyiset älypuhelimet korvaavat jo lukemattoman määrän muita laitteita. Ainakin Nokian N8 korvaisi myös vanhentuvan pokkarini, antaisi hyvät video-ominaisuudet ja rajattoman kapasiteetin MP3 soittimeen. Internet yhteyskin ja sen tuoma liikkuva sosiaalinen media on mukava ominaisuus. Ehkä parhaana pidän kännykän ilmaisia GPS- karttoja, koska nykyinen autonavigaattorin kartat kuitenkin olisi enen kesää päivitettävä.

On jotenkin kummaa, että näin analysoimalla tuo n. 500 euron investointi alkaa tuntua kaikinpuolin järkevältä. Tosin Nokia ei ole ainut mahdollisuus, sillä Samsung, I Phone, HTC, ZTE ja mahdollisesti Nokialta alkuvuonna tulevat uudet mallit voivat ehtiä vielä mukaan minun hankinta-aikatauluuni. Selvittelen vielä puhelinhankintaa ainakin kuukauden, ehhkä useammankin.

28.11.10

Mystistä


Oikeastaan hyvin luonnollista se on, että parinkymmenen asteen pakkanen saa aikaan jääkukkia ikkunalle. Ihmeellistä on vain se, ettei kukat ole samanlaisia, eikä mitenkään verrattavissa ruusuihin krysanteemeihin tai vaikka voikukkiin tai kissankelloihin. Jääkukat ovat aina jääkukkia vaikka ovat hyvin erilaisia.

Viime vuosiin verrattuna tämä alkutalvi näyttää hyvin kylmältä. Nyt jäätyy maa syvältä, koska lunta ei ole vielä paljoa. Uskoisi pian järvienkin jään kantavan, sillä tällaisina pakkavuorokausina jään vahvuus kasvaa ilmeisen nopeasti. Vaikka tässä on järvi ihan vieressä en kuitenkaan lähde jäälle seikkailemaan, ennen kuin se kantaa vaikka norsun. Kait se on sitä vanhaa viisautta, ”että vara on viisautta”. Tämmöisellä pakkasella ei viitsi edes ahvenia narrata, vaikka olin päivällä huomaavinani, että joitakin turkit päällä jäällä istuvia taisi joillakin rannoilla olla. Ei mutta nyt lähden hakemaan puita takkaan.

22.11.10

Luonnossa tapahtuu vaihtelua

Maailmassa on rajaton maisemien määrä. Samassa maisemassa on myös moninainen määrä pieniä ja vielä pienempiä maisemia ja niiden yksityiskohtia. Voihan sitä edetä aivan makro tasolle saakka. Luonnonmaisema ei koskaan ole täysin luonnonmukainen, sillä jokin, sitä maisemaa on aina muokannut. Tuskin on täysin ihmisen rakentamaa maisemaa niin, etteikö siinä olisi jotakin luonnontilaista.

Sääolosuhteet, vuodenaika ja vuorokaudenaika muuttavat saman maiseman, hyvin erilaiseksi. Metsällä on aina jotakin uutta tarjottavaa, siksi on hyvä heittää reppu pois pykälästä ja kiinnittää kamera jalustaan. Jos katsoo sellaisen vajaan 50 metrin säteen repun ympäriltä ja etsii siitä ensin kuvauskohteet ja aloittaa sitten niiden kuvaamisen, niin tuntuu kuin olisi jotakin tehnyt. Ainakin saa paljon kuvia ja hengittää raikasta ilmaa, eikä pientä liikuntaakaan pidä väheksyä. Toteutin tänään tuollaisen projektin, mutta lintuja tai nelijalkaisia metsän asukkaita ei sattunut kohdalle. Ehkä, jo omalla näkyvällä ja kuuluvalla olemassaolollani tulin ne karkottaneeksi.

21.11.10

Vaaksa



Vaaksa ei ole nykyään kovin virallisesti käytetty mitta. Vaaksan mitasta näyttää löytyvän vähän erilaisia tietoja. Onko se peukalon pään – etusormen, keskisormen tai pikkusormen pään etäisyys?  Siitä voidaan kiistellä, mutta on parempi kulkea pidempi vaaksa ennekuin asettuu vaaran alttiiksi.

Nyt kun tulee pakkasia on järkevää kiertää vaaranpaikkoja asettumatta vaaraan. Vaaksasta tietoa hakiessani löytyi myös opettavainen YouTube video.

1234....
 

20.11.10

Videopuheluita

Skype nettipuhelin on ollut käytössä jo monia vuosia. Muistelen aloittaneeni sen käytön noin viisi vuotta sitten. Silloin mukana ei ollut monia tuttavia, mutta pienellä houkuttelulla heitä lähti tämän palvelun käyttäjiksi. Uutena ja ihmeellisenä se viehätti ja sitä puhuttiin pitkiä tarinoita ympäri maailman. Nyt kun aikaa on kulunut, tuntuu ihmeelliseltä miksi tuttavapiirini Skypen käyttäjät ovat vähentyneet. Heillä on edelleen tunnukset olemassa, mutta vihreä täppylä näkyy ruudussa aktiivisena hyvin harvoin. Miksi?

Nykyisellään Skype on mainio äänenlaadultaan, joka tietenkin johtuu nettiyhteyksien nopeutumisesta. Oma vaikutuksensa on myös käyttöjärjestelmien uusiutumisella, ja monilla muilla tietoteknisillä syillä. Minä käytin jonkin aikaa Skypen maksullista palvelua, jolla voi soittaa rajattomasti puheluita lankaverkkoon, mutta nyt marraskuun lopussa luovun tuosta, koska lankapuhelimet alkavat olla historiaa, eikä niitä ole kuin muutamalla harvalla, jolle soittelen.

Niin se vain muuttuu kaikki helpommaksi, ja ihmiset taitavat käydä laiskemmiksi pitämään yhteyttä. Ei mutta tulikin mieleen, että nyt on hyvä aika soittaa videopuhelu Hannulle Kanadaan.

19.11.10

Elämän resepti jää noudattamatta

Elämää on kuunneltava herkin korvin
Tietääkö kukaan oman elämänsä tarkoitusta, vaikka jokainen sitä joskus miettii. Elämälle on olemassa lukemattomia reseptejä, mutta kuka piittaa käyttöohjeista. Annetaan vaan mennä ja katsotaan mihin se riittää. Yleensä teknistenkin laitteiden käyttöohjetta tarvitaan vasta sitten, kun jokin menee pieleen ja laitteesta nousee ulos mustaa savua. Samoin se on oman pienen elänkin kanssa. Sitten kun on painoa niin paljon, ettei jaksa lähteä liikkumaan alkaa kiinnostaa miksi on huonossa hapessa. Silloin parannuksen teko on jo ainakin vähän myöhässä, mutta kun ei ole ollut aikaisemmin tarvetta miettiä.

Hyvästä elämästä on kirjoitettu lukemattomia monia hyviä kirjoja, sillä ne myyvät. Sitten kirpputorilta saa niitä hamstrattua halvalla ja kas kummaa, ne ovat yleensä niin siistejä, että tuskin kukaan niitä on lukenut.

Elämä on tässä ja nyt, se kuluu vääjäämättä ja ikääntyessä näyttäsi tiimalasista valuvan hiekka entistä vilkkaammin. Elämänohjeista tuskin piittaa kukaan, vaikka niistä voisi olla apua moniin kremppoihin ja ahdistukseen. Ehkä kärsimys kuuluu jokaisen elämään, ja vastoinkäymiset voimaannuttavat.

Jokaisella on omanlaisensa persoonallisuus, oli sitten nainen tai mies. Peruutuspeiliin katsomalla näkyy tietty pätkä kuljettua elämänmatkaa, mutta eteenpäin mennään, vaikka tulevaisuus olisi miten tumman pilven peitossa.
Elämän reseptit

Ahneus lisää kateutta

 
Ahneus on paha sairaus, jota perinteen mukaan pidetään yhtenä seitsemästä kuolemansynnistä. Näinä aikoina se synti on vallannut etenkin ylemmän sosiaaliluokan jättämättä poliitikkojammekaan siitä terveiden joukkoon. Pahimpana oireena on se, kun mikään ei riitä, eikä kohtuullista tasoa haluta ymmärtää. Ahneus aiheuttaa rajatonta kateutta, koska ahne haluaa kaiken hyvän itselleen. Ahne ajaa omaa etuaan ja valmis tekemään mitä vain toisten kustannuksella. Kateus kasvaa, vaikka se on Danten mukaan ahneuttakin pahempi synti.

15.11.10

TV-viihteen pitää uudistua

Telkkarin, ainakin MTV:n eräs tehtävä on koukuttaa katsojansa seuraamaan ohjelmia ja niiden mukana mainoksia. Monet ohjelmat vievät sitten mukanaan ja saattaa olla, että jotkut tuntevat Kauniiden ja Rohkeiden roolihenkilöiden toilailevan elämän paremmin, kuin oman sukunsa ihmiset. Salatut elämät on elänyt jo 2000 jakson verran ja siinä on monet näyttelijät tulleet kansan tuntemiksi. BB tekee turhia julkkiksia, jotka syttyvät ja sammuvat. Kadonneen jäljillä ohjelmassa on selvitelty monia mielenkiintoisia ihmiskohtaloita. Harkimon Diili on päättymässä ja hänellä on vaikea valita kolmesta viimeisestä toimitusjohtaja Hanko-projektilleen. Ovatko edes parhaat enää mukana loppupelissä, vai onko heidät pudotettu jo alkutaipaleella? Toivottavasti Tanssii Tähtien kanssa voiton saavat parhaat tanssijat, eikä katsojat nosta kolmesta huonointa paria kärkeen.

Tosi-TV on vallannut television, mutta uusia formaatteja pitää löytyä, sillä ainakin Big Brother saattaa jo olla ohjelmana tiensä päässä, sillä kuusi vuotta samalaista tavisten sekoilua on jo aika paljon. Uusia ideoita tarvitaan, mutta niitä ei ole varmaankaan helppo löytää, jos vaikka ajattelee miten tylsää oli tämän iltaisen Diili-ohjelman jakso, jossa ei ollut juuri mitään viihde- eikä muutakaan arvoa.

Revue, isän kello


Isä,

Isyys,

Muisto isästä

- tai Isyydestä.



14.11.10

Ruokavieraita

Aaamupalalla
Keittiön ikkunasta on mukava katsella, kun tintit käyvät aterioimassa niille tarjoamiani auringonkukansiemeniä. Ruokakaappiin oli jäänyt käyttämättä kilon pussi vehnäjyviä, jotka sekoitin eilen auringonkukan siementen joukkoon ja niitä sitten automaattiin. Osaavat hyvin nuo ruokavieraat suorittaa jyvien lajittelun. Ei ole puhettakaan, että kovat vehnät kelpaisivat tiaisten syötäväksi. Ne nakataan maahan lumelle. Siinä ne sitten ovat pehmenemässä ja pian tulevat oravat, jotka etsivät jyviä maasta. Toisinaan myös harakkapariskunta tulee katsomaan mitä tiaiset ovat heittäneet maahan. Kaikki tulee käytetyksi ja varmaan oman osinkonsa saavat myös hiiret, jotka tekevät lumelle jälkiään öiseen aikaan.

Se tässä lintujen ruokinnassa on varjopuolena, että nuo hiiren paholaiset kiipeävät seinää pitkin ullakolle ja pesivät siellä villoissa. Jos hiiret lisääntyvät ja tulevat sisälle, on vaimon antama ukaasi, että tinttien syöttö on heti jätettävä. 

13.11.10

Epäreilua



.
 Pakinaperjantai on minulle lästulkoon uusi tuttavuus haastebologien joukossa. Sinne ilmestyi uusi aihe ”Epäreilua”. Olisi se näin aloittajan kannalta ollut reilumpaa, ettei heti olisi näin "epäreilu" aihe.

Aika harvoin olen mitään muuta epäreilua kohdannut, sillä naapurit, ystävät ja tuttavat ovat reiluja ihmisiä. Ei tule mieleen, että minua olisi pahasti koskaan silmään pistetty. Ehkä epäreiluna voisin mainita sen että kun talvisin käyn pilkillä niin hyvin harvoin olen saanut reilua kalansaalista, pikemmin päinvastoin ja sekös harmittaa. Joillakin kerroilla olen kairannut paksuun jäähän monia isoja reikiä aivan turhaan. Nyt on talvi lähellä ja pian järvet jäätyvät pilkkijää kantavaksi, joten odotan alkavalta kaudelta huomattavasti reilumpia kalansaaliita.

11.11.10

Nappikuulokkeiden superloni suojat

Pitkän ajan kuluessa on laatikoiden pohjalle kertynyt erilaisia nappikuulokkeita, joiden pehmuste on likainen ja/tai mennyt rikki . Yleensä silloin on niiden nappien käyttö loppu ja mieluusti katselee jostain uusia tilalle. Vanhat kuulokkeet saattaisivat olla hyvinkin vielä käyttökelpoiset, jos jostain saisi niihin uusia suojuksia. En ole mistään kaupasta niitä kysynyt, mutta ainakaan googlettamalla en löytänyt. Jossakin keskustelupalstalla asiasta oli juttua, mutta ei sielläkään ollut osoitetta, josta noita voisi tukkuna tilata. Jossain taisi olla maininta, että neljä paria voisi saada kympillä, joka on tuollaisesta vaahtomuovipalasta ihan ryöstöhinta. Esimerkiksi Bilteman kuulokkeita saa noin 4 eurolla.
Luusin, että esim. ebayn kautta suojia voisi löytää jostain Aasiasta, mutta en vain löytänyt. Jos tiedät apua ongelmaan kommentoi.

10.11.10

Kirjan lukemisesta on aina hyötyä

Hyvästä käsikirjasta on aina hyötyä
Netissä on tuhansia ja taas tuhansia blogeja, joiden joukossa yhtenä on tämä minun ylläpitämäni. Seurailen myös monien muiden blogeja.

Kummallinen ilmiö tällainen nettipäiväkirja on, sillä ei blogin kirjoittamisesta ole itselleni ollut mitään hyötyä, enkä tunnista muiden blogeistakaan mitään arvokasta tietoa löytäneeni. En kuitenkaan voisi lopettaa tätä kirjoittelua, josta on tullut minulle tapa. Aikaa tähän ei juuri kulu, ei ainakaan niin paljoa, että siitä olisi minulle rasitusta. Kuviakin vaikka kuinka paljon, joten jatkan siitäkin huolimatta, vaikka en pysty kenellekään antamaan arvokasta tietoa. Aiheiden etsiminen on jotenkin terveellistä, sillä se piristää ainakin sitten, kun teksti on julkaistu blogistaniaan.

9.11.10

Osaamisesta

Mikä ero on kahdentuhannen euron ja kahdenkymmenen euron kameran välillä? Kysymys on hassu, mutta vastaus on yllättävä. Tosin sanon mielipiteeni vasta tämän jutun lopussa tai jätän arvattavaksi.

Vertaan kallista järjestelmäkameraa, joka maksaa objektiiveineen auton hinnan ja alle 20 euron nettikameraa. Kummalakin kameralla saa hyviä kuvia ero on vain missä niitä ottaa. Nettikamera on kiinni tietokoneessa, sillä kamerassa ei ole tallentavaa osaa. Nettikamera pystyy kuitenkin tekemään nettikäyttöön hyvin sopivaa kuvanlaatua.

Järjestelmäkameralla voi kuvata maailmaa missä vain, jos se on tarpeen. Suurin samankaltaisuus näiden laitteiden välillä on ihminen, joka osaa, tai ei osaa käyttää välinettään. Kärjistetysti voi verrata kameraa esimerkiksi lyijykynään, jolla taitava kirjoittaja pystyy tuottamaan kirjan tai toinen käyttää sitä vain ostoslistan kirjoittamiseen.

Minua harmittaa usein se miten huonosti/vajavaisesti osaan käyttää omia teknisiä laitteitani. Jopa television ja sen digiboksin käyttö on vajaata, koska olen opetellut laitteen sielunelämän huonosti. Olen kuitenkin siinä onnellisessa asemassa, että olen mielestäni keskitasoa parempi käyttämään näitä monia nykyajan laitteita.

Tapasin eilen videokameran omistajan, joka ihmetteli kun hintaluokkaa 3000 € ka,eralla hä ei saa tehtyä sillä sillä kunnon ”elokuvia”? Syy siihen oli itsestään selvä, sillä hän ei osaa käyttää oikein monipuolista kameraansa, eikä myöskään harkitse riittävästi mitä sillä kuvaa eikä sitä miten video klipit editoisi. Voisi kuvitella, että ehkä hänenkin ohjelmatuotantonsa olisi jopa parempaa jos omistaisi 90% halvemman yksinkertaisen peruskameran.

Niin se ero noiden eri hintaisten laitteiden välillä on käyttäjä. Ilman käyttäjäkoulutusta ja ilman riittävää opinhalua ei kalliista laitteesta ole suurta iloa. Jos haluaa omistaa hyvän laitteen ei se itsessään riitä vaan on osattava käyttää sitä.

8.11.10

6.11.10

5.11.10

Metsässä (puulaji)

Pahka

Kävin iltapäivällä sateisessa metsässä. Pääasia oli kantarellien etsintä, eikä se aivan hukkaan mennyt, sillä löytyi niitä ainakin yhden sienikeiton ainekset. Kamera kun oli mukana piti kuvata taas tämä suuri kuusen pahka. Olen kuvannut sen vähintäänkin kerran vuodessa. Toivottavasti kukaan ei sitä käy tuolta korvesta hakemassa. Onneksi on jo niin suuri, ettei sitä sieltä kukaan ilman konevoimaa saa pois tuoduksi. Rusakonkin pelottelin matkoihinsa, kun melkein pahki kävelin katajapensaassa piilotelleen pupuun. Taisi siinä pahoin säikähtää niin pupu, kuin minäkin.
Tämä puulaji kertoo myös montako kirjainta on Äitini toisessa nimessä!

4.11.10

3.11.10

Kirkasvetinen lähde

 
Vesi on kaiken elämän perusedellytys, pudasta vettä on luonnossa vähemmän kuin aikaisemmin. Ihminen saastuttaa monilla toimillaan vettä. Likaisessa vedessä viihtyvät bakteerit ja ne taas aiheuttavat sairauksia. Vesi on siitä ihmeellinen neste, että se puhdistuu luonnon kiertokulussa itsekseen. Pieni metsälähde pulppuaa kirkasta vettä, mutta maallikon on vaikea arvioida onko vesi vapaata haitallisista bakteereista. Lähteessä on mutaa ja lahoavia syksyn lehtiä, mutta ne kai kuuluvat luontoon, eikä tällaisessa lähteessä ole ihmeemmin haitallisia saasteita. Mieleni teki maistaa lähdevettä, mutta en sittenkään uskaltanut.

2.11.10

Jouten

Rannalla

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys

Olen äänestänyt tämän vuoden seurakuntavaaleissa ennakkoon. Oman tutun ehdokkaan löytäminen oli helppoa, sillä suoritin tarkistuksen seurakunnan vaalikoneen avulla. Sain tuloksen 87%, joka on mielestäni todella hyvä osuma. Olen ehdokkaan kanssa hyvin samalla linjalla, jopa paljon keskustelua herättäneessä homo kysymyksessä. Homoille pitää kuulua muuten kaikki oikeudet, mutta mielestäni avioliitto on vain naisen ja miehen liitto. Homojen parisuhteelle tuleekin löytyä jokin muu sukupuolineutraaliutta kuvaava nimi, mutta avioliitto se ei ole.

1.11.10

Marraskuun harmaus harmittaa

Marraskuu on pimeä kuukausi, etenkin kun kaikki lumi suli pois. Vaikka kello on käännetty talviaikaan on aamu sittenkin pimeä ja valoisampi aika koittaa vasta puolenpäivän tienoilla. Taivas on lyijyn harmaa ja se vähäkin valo on latteaa, joten maisemakuvat ovat ikävän harmaita. Kuvaamisen kannalta nyt on oikea aika harjoitella salamoiden käyttöä. Salamoita minulla on aivan riittävästi, mutta pitäisi hankkia niihin jalustat ja varmaan pari sateenvarjoa on myös ostettava. Toinen niistä voisi olla heijastava ja toinen läpiampuva. Taustavaloa voi pehmentää vaikka heijastimella. Pähkäilen, pitäisikö niitä tilata jostakin Aasian mantereen nettikaupasta?

Valokuvaus on siitä kumma harrastus, että koskaan eivät nykyiset vehkeet riitä, ja aina on jotakin uutta mielessä. Objektiiveja minulle on kertynyt vuosikymmenten aikana ja ne ovat edelleen käyttökelpoisia, koska olen ollut merkkiuskollinen. Tietenkin niistä puuttuu vakain ja monet ovat heikko valovoimaisia, mutta ne riittävät minun tarpeisiini.

31.10.10

Suppikset ovat syksyn sieniä


Kellojen siirron ansiosta tänään nukuttiin tuntia pidempään, mutta aamupäivä oli silti hyvin pimeä. Onneksi sää oli muuten miellyttävä ja lämpöäkin lähelle +10 C°. Päätimme lähteä vaimon kanssa etsimään sieniä. Tiedossa oli tuttu paikka, josta olemme monina vuosina saaneet hyvin suppilovahveroita, joten sinne. Pettymystä ei tullut nytkään, sillä olihan metsässä sieniä, vaikka hieman pieniä olivat. Pari tuntia siinä kontattiin sammalikossa ja muovikassit täyttyivät. Nyt on kyllä sieniä varastossa, vaikka joka päivä söisimme sienikeittoa.

30.10.10

29.10.10

Syyspäivän valoa


Syyspäivän auringossa


28.10.10

Tilanne

Mahdoton paikka

26.10.10

Lomalla -80 luvulla


Jossain Kreikan saarella


25.10.10

Ikkuna

Mustavalkomaanantai haaste n:o 45

24.10.10

Horoskoopin mukaan

Hyvin monet aikakauslehdet julkaisevat horoskoopin. Varmaan niillä on lukijoita, mutta usein niiden sanomaa vähätellään. Ehkä se on aiheellista, sillä horoskooppi on eräänlaista taikauskoa. Kuitenkin ne ovat yleensä sellaisia, etteivät ne ketään loukkaa, eikä niissä ihan kuuta taivaalta luvata. Tuli mieleeni horoskooppia lukiessani, että voisihan tuon kaiken mikä minulle on luvattu toteuttaa. Voisin elää tietoisesti viikon kuten horoskooppi on ennustanut. Voisin panna toimeksi ja sitten viikon kuluttua kertoa kaikille miten hyvin horoskoopissa oli minulle ennustettu.  

23.10.10

Metsäpolulla

Pidän Ruohosen veljesten musiikista, eikä vähiten siihen syynä ole se että -70 luvun alussa asuin seinänaapurina Matti Ruohosen kanssa, Jaanintien kerrostalossa Turussa. Emme sen paremmin tosiamme tunteneet, mitä seitsemänteen kerrokseen noustessamme jotakin haastelimme.
Polut ovat nyt minulle hyvin tärkeitä, sillä kuljen, tallaan niitä sulanmaan aikaan lähes päivittäin. Muutenkin Matin ja Tepon musiikki vaikuttaa ihmeen kovasti minuun, sillä sanoissa on arkipäivän realismia oivassa muodossa. Mä näitä polkuja tallaan kai … Klikkaa ja kuuntele sinäkin!

22.10.10

Huurteiset osmankäämit

kuvateksti
Kesä on jo kaukana ja syksyn värit vaihtuvat valkean talvisiksi, kun ainakin aamuisin maassa on huurretta tai lunta. Vielä huurre sulaa aurinkoisina päivinä, mutta jotakin jää kuitenkin talven pohjaksi. Rannan vesi vetää kevyeen riitteeseen ja viimeisetkin veneet vedetään talviteloille tai ainakin käännetään nurin. Luonnossa on jotakin kiehtovaa kaikkina neljänä vuodenaikana, joten luontosuhteen ylläpito antaa ajateltavaa jokaiselle päivälle.