6.11.22

Olen innostunut

Airfryer (Airi) on meillä uusi laite, josta olen innostunut, sillä se korvaa meidän kahden hengen taloudessa sähköuunin ja vähentää sähköhellan käyttöä. Puuhellaa käytetään jonkun verran, koska se toimii myös lämmön antajana. Tämä aika pakottaa säästäväisyyteen, sillä sähkö on nyt todella kallista. Kuulin eilen, miten kiinteähintaisia sopimuksia tarjotaan 50 sentin kwh hintaan. Se merkitsi meillä 25€/vrk eli 750€ kk ja päälle Elenia-sähkönsiirron verkkomaksu. On siis ihan pakko säästää! Uskon, että Airin avulla voimme vähentää edes vähän sähkönkulutusta ja ihme kyllä se voi lisätä myös mukavuutta. Airilla pystyy tekemään saman, kuin kiertoilmauunilla, ehkä jopa enemmänkin. Se on myös todella nopea, koska ei tarvitse lämmittää tilavaa sähköuunia. Airilla paistaminen tapahtuu suunnilleen siinä ajassa, mitä sähköuunin saaminen 200 ° lämpöön kestää. Aikaa ja sähköä säästyy! En lähde luettelemaan kaikkea mihin Airi pystyy, mutta esimerkiksi tuoreet sämpylät paistuvat noin 10 minuutissa. Kerralla voi paistaa neljä sämpylää tai 2 – 3 pikku patonkia. Esipaistetut sämpylät maksavat Prismassa 1,95€/12 kpl ja niitä voi paistaa oman tarpeen mukaan. Itsetehty sämpylätaikina ei taida tulla paljoakaan edullisemmaksi. Joku on valmistanut kananmunia omassa airissa. Minä kokeilin myös, 130° aika 10 minuuttia, muuten hyvä, mutta jäivät kyllä liian löysäksi, joten ensikerralla pidennän ajan 12 – 14 minuuttiin. No jos kananmunat keittäisi vedessä, niin veden keittäminen hellalla veisi jo 10 minuuttia ja sen päälle 8 – 10 minuuttia munien kiehuttamiseen. Olimme eilen syömässä Palokan ABC:llä ja siellä huomasin käteviä ottimia noutopöydän ruokakulhoissa. Sellaiset tarvitsemme Airin käyttössä. Googlailin ja löysin Kärkkäiseltä sopivat ottimet hintaan 2,40 €. Nyt lähdemme kävelylle Palokan Kärkkäiselle, josta ottimet löytyvät hyllystä I-11-04. Ostan sellaiset.

4.11.22

Kaiken varalta

Taas on perjantai ja viikko on vierähtänyt, kuin huomaamatta. Miksi ajan ratas pyöriikin näin vinhaan. Onko se eräs ikääntymisen merkki, josta ei pidä olla huolissaan, koska se kuuluu asiaan. Luonto on nyt hyvin ankean värinen, kun värikäs ruska on muuttunut pimeäksi ja loskaiseksi. Edessä on viikonloppu ja pian alkaa uusi viikko. Elämme nyt epävarmuuden aikaa koko Euroopassa ja monet varautuvat ties mihin. Pitää varata varastoon vettä, taskulamppuja, paristoja sekä tietenkin ruokaa. On myös hyvä olla jokin keitin, jos sähkö katkeaa pidemmäksi aikaa. Tärkeää on myös tietää missä paristot ovat ja se keitin, siihen oikea polttoaine ja tietenkin tulitikut, kynttilöitä. Jostakin kuulin termin "turvakävely", joka tarkoittaa sitä, että kaikki perheenjäsenet tietävät missä mitäkin säilytetään ja löytää lamput jms. Vaikka täysin pimeässä. Tunnen kiitollisuutta siitä, että maassa on rauha, eikä Suomea ainakaan välittömästi mikään uhkaa, vaikka luonnossa onkin vuoden pimein ja synkin aika. Onhan meillä kirjat, some, hyväntahtoiset naapurit, joten voimme rauhassa nukkua yömme ja nähdä kauniita unia.

16.10.22

—Elämä on oppimista

prosessi alkaa jos on ajatuksia joskus se tökkii Kirjoittaminen on prosessi, joka ei toimi, ellei ole inspiraatiota, mutta kun avaa valkoisen sivun, kuin ihmeen kaupalla sormet alkavat napauttaa tekstiä. Inspiraatiota voi auttaa. Myös kaikissa muissa asioissa, on kuten vanha sanonta kuuluu. "Tämä on aloittamista vaille valmis". Jos kirjan lukeminen ei lähde liikkeelle niin pitää ensinnä silmäillä kirjaa ja katsoa mahdollinen sisällysluettelo ja lukea takakansi. Kaikkia vain vähän kiinnostavia kirjoja ei tarvitse lukea alusta loppuun, sillä kirjasta voi ottaa joitakin kiinnostavia kohtia, lukea ne ja jättää itselleen tarpeettoman lukematta. Tämä tapa on hyvä monien ohjekirjojen kohdalla, joista voi hakea itselleen tarpeelliset asiat. Hakuteokset perustuvat tähän tiedonhaku menetelmään. Google ja Wikipedia korvaavat monia ohje- ja muuta tiedonhakua, jopa kirjoja. Tiedon etsintä on prosessi jota tarvitaan taitojen opettelussa. Jos haluan kirjoittaa jostakin asiasta siihen on hyvä perehtyä ja katsella, mitä aiheesta on muualla kirjoitettu. Joskus teen omaa tekstiäni varten MindMap ajatuskartan ja aloitan kirjoittamisen sommitelman pohjalta. Minkä tahansa aiheen kohdalla asiasta kirjoittaminen syventää ajattelua ja auttaa oppimaan. Tunnen olevani ikuinen opiskelija, koska haluan omaksua jokaisena päivänä jotakin uutta. Ehkä se toimii, mutta samalla varmaan unohdan vastaavan määrän joitakin vähemmän kiinnostavia asioita.