8.10.09

Vaihtaisinko hopeiseen omenaan

Eilinen ilta meinasi olla hyvin ikävän harmillinen, kun tietokone jumittui täysin. Koneen latautuminen ei ottanut onnistuakseen, vakka odottelin rauhassa, jopa pari tuntia. Sama oli sammuttamisen kanssa, joten ei auttanut muu, kuin seinästä virta poikki. Tänään heti aamutuimaan panin virrat koneeseen ja kaikessa rauhassa kahville ym. Hitaasti kone päästi avaamaan järjestelmänpalautuksen, johon eilen en päässyt käsiksi. Otin kuukauden taaksepäin ja sepäs onnistui. Kone heräsi elämään ja toimii taas niin normaalisti, kuin lähes 6 vuotta tietokone voi käydä.

Sekoamisen syynä oli ilmeisesti automaattisesti tullut ohjelmistopäivitys, joka riiteli virustorjunnan kanssa. Poistin virusohjelman levyltä, mutta kait se pitää asentaa uudelleen, kaiken varalta.

Tapahtuneesta sisuuntuneena kävin parissa myymälässä katsomassa uusia koneita. Hyllyt olivat lähes tyhjillään ja kuulin, että uusia malleja on tulossa, kun Windows7 julkistetaan virallisesti kuukauden lopulla. Koneen vaihto on edessä, mutta etenen hättäilemättä, ties vaikka innostuisin nyt hankkimaan iMAC24, tai sitten se jää vain haaveeksi.

1 kommentti:

  1. Minulla on ollut reilun vuoden käytössä 'apple' niin kuin sinä asian ilmaiset, 'mac'iksihän tuota on totuttu nimittämään. En vaihtaisi pc puolelle enää millään.

    VastaaPoista

Kerro mielipiteesi!