8.9.10

Kesän lisäkilot painavat mielessä

Elintarvikkeita kaupasta hankkiessa joutuu tekemään runsauden markkinoilla monia valintoja. Haluamme mieluummin terveysvaikutteista ruokaa, kuin sellaisia tuotteita, joissa ei ole asiaan liittyviä erityisiä merkintöjä. Ruuan raaka-aineita ostettaessa tosin mikään tuote ei ole erityisen haitallinen tai erityisen hyvä. Luomutuote saattaa jäädä ostamatta sen korkeamman hinnan vuoksi. Kokemus ja tieto helpottavat valintoja, myös TV:n ruokaohjelmat ja kaikki ruokamainonta vaikuttavat vääjäämättömästi kulutustottumuksiin. Pyrkimyksenä on tietenkin saavuttaa mukava, kylläinen olotila ja ruuanlaiton pitää olla helppoa.

Tarjolla on lukemattomia vaihtoehtoja, joiden keskinäinen paremmuus on aika vaikea selkeästi ymmärtää. Kaupan kassajonossa tulee tarkkailleeksi kanssaihmisiä, ja siinä huomaa miten ns. normaalipainoiset jäävät pieneksi vähemmistöksi. Olemme tottuneet elämään helpolla, mutta emme ole osanneet siirtyä kevyempiin ruokiin tai vähentää lautasen kokoa, siksi kait useimmat olemme ylipainoisia. Ihminen taitaa olla perusolemukseltaan ahne ja hankkii ja syö mitä saa tietyllä panoksella mahdollisimman paljon, vaikka pitäisi poisoppia ylensyönnistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!