"Lepo ei ole joutilaisuutta." Tämä John Lubbockin sanoma kaikuu mielessäni tänään, kun rentoudun pihanurmikolla. Joskus tuntuu, että meidän täytyy puolustaa oikeutta vain olla – hengittää, katsoa ympärille ja antaa ajan virrata, viedä mukanaan.
Kesäpäivän lahja on juuri tämä: mahdollisuus lakata tekemästä ja alkaa kokemaan. Nurmikon tuoksu, lehtien kahina kevyessä tuulessa, kaukaisen järven aaltojen rauhallinen rytmi – ne kaikki muistuttavat, että elämä ei kulje kiireen mittaamana. Taivaalla hitaasti liikkuvat pilvet ovat kuin elävää taidetta, joka muuttaa muotoaan ja värejään minuutti minuutilta.
Monelle lepo on vaikeaa. Se tuntuu väärältä, kun maailma vaatii toimintaa, suorituksia ja jatkuvaa puuhastelua. Mutta onko se todella ajanhukkaa, jos silmät suljettuna kuuntelee luonnon ääniä tai jos sormet hipaisevat heinänkorsia? Vieressä lepää äänitallennin valmiina, jos vaikka ukkonen jyrähtää. Lepo on välttämätön luovuudelle, mielen rauhoittumiselle ja oman sielun maailman tutkimiseen.
Tänään annan itselleni luvan vain olla. En ole lukenut kirjaa, en tarkistanut sähköpostia, en suunnitellut huomista. Olen täysin läsnä, ja se tuntuu hyvältä. Kuten Lubbock viittasi, lepo on osa elämän rikkautta – hetkiä, joissa emme hötkyile kohti mitään, vaan annamme arjen pyyhkiä ylitseemme kuin tämä kesätuuli.
Joten tänään toivotan: antakaa tekin päivän sisältää hetki lepoa. Olkaa kuin pilvi taivaalla tai heinänkorsi tuulen liepeillä – kevyesti, vapaasti, täydellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!