Ensio heräsi hitaasti lauantaiaamuun. Sänky tuntui juuri nyt maailman parhaalta paikalta, pehmeältä ja turvalliselta. Hän oli virallisesti jo ikämies 80 v., ja jokainen aamu toi mukanaan pienen taistelun: mistä löytää itseensä tarmoa ja toimeliaisuutta?
Tämän aamun taistelu koski tavanomaista aamurutiinia, mutta aina hieman vaikeaa koetusta: vaimon kanssa päiväkävelylle lähtöä.
Ensio tuijotti kattoon. Ulkona ikkunan takana näytti olevan kirkas, mutta kirpeä syysaamu. Täydellinen lenkkisää, jos vain siihen kykenisimme, hän totesi vaimolleen Anjalle.
"Pitää kävellä. Lääkäri sanoi. Anja sanoi. Oma kehokin huutaa sitä," Ensio mutisi teetä juodessa.
Mutta sitten se tuttu, petollinen ääni hiipi mieleen: "Ei nyt. Jätä se tältä päivältä ja mennään huomenna. Sitten taas kompastut. Parempi juoda vielä yksi kuppi teetä lisää. Tai ratkoa se eilisiltaisen ristisanan yksi vaikea sana..."
Ensio nousi ylös ja käveli keittiöön keittämään vettä. Se oli aina ensimmäinen askel. Kun hän seisoi keittiön ikkunan ääressä kupin kanssa, hän näki naapurin, rouvan, reippaasti palaavan lenkiltä. Hän näyttää pirteältä ja hymyilevältä.
Se sai Ension tuntemaan pienen pistoksen syyllisyyttä, mutta myös inspiraatiota.
Kahden toiminnan taktiikka
Ensio päätti kokeilla strategiaa. Hän kutsui sitä Photowalkiksi. Sen sijaan, että hän pakottaisi itsensä ulos heti, hän jakaisi homman kahteen osaan: kävelyyn ja valokuvaukseen.
Varusteiden esiin kaivaminen
Hän meni eteiseen ja alkoi kerätä lenkkivaatteita. Hän ei laittanut niitä päälleen, vaan asetti ne esille.
Hän nosti lenkkikengät kaapista ja asetti ne oven eteen.
Hän etsi sen mukavimman, hieman jo kuluneen, tuulitakin ja ripusti sen tuolin selkänojalle.
Hän etsi puhelimen ja asetti sen takin taskuun.
Tämä pieni fyysinen teko tuntui jo puoliksi voitetulta. Vaatteet olivat siinä, ikään kuin valmiina odottamassa. Ne olivat muistuttamassa.
Toinen osa
Hän keräsi valokuvausvälineet esille:
Kamera
Akku, jossa on riittävästi virtaa
Muistikortilla on paljon tilaa
Zoom-objektiivi 28 – 200 mm
Laukku ja rannehihna
Nyt näillä kyllä saa vaikka katukuvia ja luonnosta syksyisiä näkymiä, hän tuumi.
Ensio nautti toisen kupillisen yrttiteetä, kuunteli äänikirjaa, jopa ratkaisi sen hankalan ristisanan. Hän teki kaiken sen, mitä olisi tehnyt, jos ei olisi menossa lenkille. Mutta koko ajan hänen silmäkulmassaan kimaltelivat ne oven eteen asetetut, odottavat lenkkarit ja kameralaukku. Ne olivat hänen hiljainen lupauksensa itselleen.
Ovelan oivalluksen hetki
Kun tunti oli kulunut, Ensio tunsi sen tutun jarrutuksen alkavan taas mielessään. "Nyt on liian myöhä. Huomenna parempi. Ei ole kiire. Katso vaikka telkkarista se eilen tallennettu Lapua 1976 elokuva ensin."
Mutta silloin hänellä välähti. Hän ei aio lähteä lenkille. Hän aikoo lähteä etsimään jotain.
Hän haki keittiöstä pienen paperilapun ja kirjoitti siihen:
"Ensio, sinun tehtäväsi on mennä etsimään se kaupungin paras, punaisin syysvaahteran lehti. Täytyy olla täydellinen. Kuvaa se ja kuvaa myös Anjaa vaahteran alla."
Hän laittoi lapun taskuun ja nappasi kameralaukun ja takin tuolilta.
Hän huijasi aivojaan. Kyse ei ollut enää rasittavasta, puuduttavasta lenkistä, vaan salaisesta, tärkeästä tehtävästä, joka suoritetaan nyt yhdessä vaimon kanssa.
He vetivät lenkkarit jalkaansa, avasivat oven ja astuivat ulos. Kun he olivat sulkeneet oven takanaan, tunne oli täysin erilainen. He eivät olleet lähdössä lenkille. He olivat lähdössä PhoWalk-luontokuvaus retkelle.
He olivat suorittamassa tehtävää.
Lenkiltä palattuaan he katsoivat yhdessä valokuvia. Vaimo hymyili: "Kauniita on."
Ensio vain virnisti: "Me lähdimme vain etsimään. Lenkki taisi tulla siinä samalla."
Hän tiesi, että se toimi. Ensi kerralla tehtävä voisi olla vaikkapa "etsi se uusi, mielenkiintoinen postilaatikko, josta naapurin Matti eilen puhui, ja kuvataan se."
Tärkeintä oli, että he olivat liikkeellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!