20.2.07

Kirjoista

Kirjoja on mukava lukea, niitä on ihan kiva ostaa ja varastoida kirjahyllyyn, tallentaa myös omaan muistiin. Kaikkein parasta on, että meillä on loistava kirjastolaitos, joten kaikkia kirjoja tarvitse itselle hankkia. Jotkut lukemani kirjat ovat jääneet pysyvästi mieleen, jotkut eivät jää mieleen ollenkaan. Monia kirjoja mainostetaan mediassa, monista tulee iltapäivälehtien lööppien ansiosta kuuluisia.

Eräs tämän päivän tunnetuin kirjauutuus lienee ”Pääministerin morsian”, joka on saanut iltapäivälehdissä palstatilaa rajoituksitta. Varmaan monet sen lukevat ja unohtavat. Päähenkilöt ovat tuttuja, eikä niitä ole liian montaa. Toisin on Kjell Westön kuuluisan Finlandia palkitun kirjan ”Missä kuljimme kerran”. Kirjassa on runsas henkilömäärä, jota minä en ainakaan pysty muistamaan, enkä enää kuukauden päästä tiedä mitä kukin on tehnyt.
Kirjalla on monia tehtäviä, jotkut antavat tietoa, jotkut ovat hyvää tai huonoa viihdettä. Susan Kurosen kirjan ostan välittömästi, kun kohtaan sen jonkun kirpputorin hyllyssä oikein hinnoitettuna. Uskoisin, että siitä teoksesta ei tarvitse euroa enempää maksaa, sillä kahta euroa en kuitenkaan siihen tuhlaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!