18.11.09

Odotusta

Fraasin mukaan odottavan aika tulee pitkäksi ja minuutit tuntuvat normaalia pidemmiltä. Odottaja pyrkii viihdyttämään itseään. Joku kiroilee hiljaa mielessään tai manaa vieruskumppanille tunteitaan. Onkohan meidän pakko odottaa? Näyttää, kuin odotus ja jonottaminen ovat tulleet uudestaan muotiin.

Monet ovat seisseet tuntitolkulla Sikaflu rokotusjonossa. Terveydenhuollon palveluihin, kuten lääkärille tai laboratorioon odottaminen on yleensä kiusallista. Ehkä jopa lentoasemilla on joskus tarvetta odottaa. Odotamme toisinaan pääsyä bussiin tai elokuviin. Passia uusiessakin voi joutua olemaan pitkään odottamassa vuoroaan.

Odottaessa voi lukea lehtiä, mutta saattaa olla se menee vai likaisen lehden selaamiseksi. Joissakin odotustiloissa on televisio, mutta mitä sieltä sitten sattuu tulemaan. Yleensä telkkari on seuraamisen kannalta kovin huonosti sijoitettu, eikä se näy kunnolla kaikille istujille. Harvoin odotustilassa näkee ventovieraiden keskustelevan, mutta tuttujen sattuessa samaan huoneeseen he saattavat viihdyttää tai ärsyttää muitakin.

Useimmissa kännyköissä on radio ja kansalla on lukemattomia MP3 ym. soittimia. Harvoin odotustilassa kuitenkaan näet ihmisiä napit korvissa. Siihen on varmaan jonkinlainen kynnys.

Odottaja tarvitsee jonkinlaista virikettä, vaikka siitäkin voi olla eri mieltä. Hyväksi on keskittyä tarkkailemaan kanssaihmisiä, miettien heidän hermostumisensa tasoa. Omakoh-taisesti pidän taskussa MP3 laitetta, josta voi kuunnella vaikka Kauko Röyhkän kirjaa, mutta useimmiten pitkästä odottamiselta välttyy kokonaan tekemällä ajanvarauksen, jolloin yleensä selviää odottamatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!