29.1.11

Arkisia ajatuksia

Elämämme on aika arkista sillä sunnuntai on vain kerran viikossa. Tietysti vuodessa on myös joitakin arkipyhiä. Arkivaatteissa tässä oleskellaan joskus sunnuntainakin, mutta ei koskaan sunnuntaina käytetä arkisia elintarvikkeita, vaan juhlaruokaa ja juodaan Juhla Mokkaa, ellei peräti tummapaahteista presidenttiä, jota voisi verrata Obamaan, Halonen on sitä vaaleampaa paahtoa.

Arki on aika kaupallista sillä näyttää kuin kauppa olisi lanseeraamassa vaan lisää noita arkisia tuotteita. Onko arkilaatu halvempaa kuin pyhätyö. Luulisi, että nyt kaupat ovat auki sunnuntaisinkin, siellä myydä mitään arkista, myyjättäret ja kassaneitoset olisivat koreissa pyhätamineissa.
Kaikkea maailmaan mahtuu ja on hyvä, että meillä on tavaraa. Tästä vain seuraa se, että varastot täyttyvät vanhasta roinasta. On niin vastenmielistä panna pois vaikka paistinpannu, jonka tilalle on ostanut uuden ehomman, mutta se vanhakin on vielä käyttökuntoinen. Monia muitakin härpäkkeitä on autotallissa ja vintillä, mutta ne ovat sinne unohtuneet.

Nyt sainkin uuden idean, laitan ne tässä kevään kuluessa kirpparille ja osan lahjoitan Punaiselle Ristille.

1 kommentti:

  1. Tulee mieleen sekin, kuinka pyykkikone pesee puolipuhtaita vaatteita. Jos ne vielä pesisimme käsin, tuskin niitä kovin useasti "putsaisimme". Vain silloin kun on todella tarpeellista.

    VastaaPoista

Kerro mielipiteesi!