26.7.07

Kesällä

Vapaus tehdä mitä itse haluaa, on sillä tavoin vaarallista, että voi olla tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Sitten vielä, kun kesän säät ovat vaihtelevia:



  • - mistä noita hyttysiäkin
    - tämän päivän säätiedotus lupasi…
    - tänään on liian kuuma
    - tänään tuulee, joten en mene kalaan
    - tänään sataa
    - tänään voi tulla ukkosta

Voi sitä selitysten kirjoa, jota ei edes tarvitse miettiä, koska niitä syntyy aivan itsestään. Presidentti Urho Kekkonen, on sanonut: —Kakki syyt, jotka estävät meitä harrastamasta liikuntaa ovat tekosyitä. Tekosyyllä voidaan jättää tekemättä paljon muutakin, kuin liikunta.


Eräs kesäinen harrastus on lukeminen, mutta sekin on helposti laistettavissa. Tosin nykyisin on hyvin kätevää, koska kirjasto muistuttaa sähköpostilla, milloin kirjojen eräpäivä on käsillä. Pystyy ainakin palauttamaan, ennen sakolle menoa lukemattoman kirjan. Voihan laina-aikaa jatkaa myös omalla koneella, joten kaikki on kätevää.



Kotijoogan harrastajana olen kesällä pitänyt siitäkin taukoa, mutta huomasin viikko sitten, miten jäykäksi olen tulossa. Aamu jooga sitten vain ohjelmaan heti seitsemältä aamulla, ja tietenkin ahneella on semmoinen tietty loppu. Jokin niksahti ja selkä kipeytyi. Siitä piti rauhoittua ja nyt jatkan joogaa aamuisin hyvin lämmitellen. Omasti mielestäni vanhan ei pitäisi milloinkaan olla ainakaan viikkoa pitempää aikaa joogaamatta.



Luonnossa on nyt paljon mukavaa katseltavaa ja kerättävää, yritit, marjat, sienet, kalat ja ulkoilukokemukset. Sateella on hyvä haukata happea mäntyjen juurella voimaa keräten.


Oma puutarha antaa kevyttä puuhaa lapiolla, haravalla, viikatteella tai muulla ruohonleikkurilla puuhaillessa, joten eipä tässä kesälläkään laiskana olla.



Blogged with Flock

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!