Männikössä

Tänään oli vähän ohkaisempi pilvipeite taivaalla, niin lähdin metsään samoilemaan. Kamera ja tukeva jalusta kantamuksena siellä kävelin. Sammalikko on mukavasti jäässä eivätkä kengät kastu kosteikoissakaan. Minusta kameran ulkoiluttaminen on oikein mukava tapa viettää parituntia luonnon helmassa. Kamera on sopiva lisäpaino kuntolu mielessä. Toinen etu siitä kamerasta on se, että huomio kiintyy moniin sellaisiin pikkuasioihin joita muuten ei metsässä huomaa. Naavat, kivet, kannot, kolot ja kuopat ym. Metsäluonto on rikas kuvattavien kohteiden aitta, ettei parempaa kaipaa.

Kuvasin tätä männyn tyveä kun luokseni käveli polulla kävellyt kyselemään mikä minulta on metsään hukkunut? Siinä sitten istuimme kivelle ja tarinoimme, kunnes lyhyen päivän valoisuus alkoi tehdä loppuaan.
Kiireettömiä eläkeläisiä olimme molemmat. Oli meillä paljon yhteisiä ajatuksia ja juttua olisi riittänyt pitempäänkin. Lähdimme kumpikin omia polkujamme taivaltamaan.
Ennen liikuin metsissä koiran kanssa, niin juttukumppaneita löytyi usein, etupäässä talutushihnasta kiinni pitäviä naisia, mautta kameraa ulkoiluttavan metsäkulkijan puheille naiset eivät juuri tule, vaikka monesti toivon saavani kuvata naiskauneutta metsäluonnossa.