Dementiahiihtoa

Sauvakävely on jo vanha asia, eikä enää kukaan ihmettele sauvojaa, jolta puuttuu sukset jalasta. Minä olen harrastanut sitä varmaan aivan ensimmäisten joukossa, ennen kuin Exelin sauvojakaan oli saatavilla. Käytin silloin valkoisia hiihtosauvoja ja koiran kanssa kulkiessani jotkut luulivat minua sokeaksikin.

Kävelen enimmäkseen metsäpoluilla ja -metsäautoteillä kesällä, talvellakin olen tallannut omat polkuni luonnon helmaan. Yleensä aikaisempina vuosina talvinen sauvakävely metsässä on tapahtunut lumikengillä, mutta nyt on ollut niin niukkaluminen talvi, että lumikengätkin ovat saaneet olla kotona. Nyt kun saatiin kunnolla lunta ja polut peittyvät paksuun lumeen, siinä sitä on ollutkin tarpomista, kun paikoitellen lumi ylettyy yli polven. Kuuden kilometrin lenkki paksussa hangessa nostaa jo sykettä kummasti. Sittenkään se ei ole niin raskasta kuin luulisi.

En tiedä mitään muuta liikuntamuotoa, joka viehättäisi minua yhtä lailla kuin metsäpoluilla sauvojen kanssa kulkeminen. Keväisessä metsässä auringonlaskun aikaan mielikin virkistyy ja keho saa kokovartaloliikuntaa. Hartiat ja lantio ovat tehokkaammin mukana, kuin asvaltilla kävellessä. Samalla tietenkin ulkoilutan ainakin pientä pokkarikameraa ja joskus otan järkkärilaukun olalle. Suosittelen Teitä jokaista kokeilemaan sauvakävelyä, joka ei olekaan pelkkää mummojen dementiahiihtoa.