27.3.08

Muovikassi

Muistan hyvin, kun kaupan muovikassi tuli 1960-luvulla käyttöön. Se poisti erään hankaluuden ostosten hoitamisesta, ehkä kaksikin. Kassin sai alkuai­koina ilmaiseksi kaupan kassalta, eikä sitä ei kotiin päästyä heitetty roskik­seen, koska sitä käytettiin roskapussina. Keittiön roskasangon vuoraus muovikassilla, pitää sangon puhtaana.

Ostosten ja jätteidemme kuljettaminen onkin yhä muovikassin kaksisuuntainen tehtävä. Tätä nykyä muovikassi maksanee noin 15 senttiä. Hinnoittelu kannustaa taitta­maan kauppaan lähtiessä taskun pohjalle, jonkin kaappiin karttuneista pusseista.

Auton kontissa pidettävä tukeva kauppakassi tai ostoskori matkassa on ympäristöystävällisempää ja taloudellistakin, kuin kertakäyttö kulutuksen suosiminen.

— Suomalaisten arvioi­daan kuluttavan vuodessa nelisensataa miljoonaa muovikassia. Läjä painaa noin 8 000 tonnia, ja sen val­mistaminen vie kauppa- ja teollisuusministeriön laskelmien mukaan ener­giaa jopa saman verran, kuin 8 000 sähkölämmitteistä omakotitaloa kuluttavat. Ostaessamme tuon muovikassien suuren määrän kuluttaa nelihenkinen perhe jopa 45 euroa vuodessa näiden turhake kassien ostoon.

Herää kysymys miksi niitä sitten käytetään? Kaupan kannalta kassi on hyvä asia, koska se on mainos, josta asiakas maksaa ja tietenkin ostaja saa siitä roskapussin, jotkut jopa käyttävät sitä ostosten rahtaamiseen useampaan kertaan.

Henkilökohtaisesti pidän muovikassia tarpeettomana, enkä käytä niitä, mutta ymmärrän miten suuri haloo siitä nousisi, jos ostospusseista kokonaan luovuttaisiin. Voisihan Suomen valtio panna sille vaikka haittaveron nykyisen hinnan päälle, jonka jälkeen pussukka voisi maksaa vaikka euron kipale.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!