Kuva-Kalevala

Viime päivinä on puhuttu paljon Kalevalasta, joten päätin hankkia itselleni tuon kulttuurikirjan, jota minulla ei ole. Lähdin jo aamupäivällä kaupungille etsimään 124… haasteeseen sopivaa kuvaa ja samalla vilkuilin vanhoja kirjojen liikkeiden ikkunoita. Monissa niissä jonkinlaista Kalevalaa löytyy, etenkin kun on Kalevalan päivä. Tämä siistinä säilynyt Aarno Karimon kuvittama ”Kuva-Kalevala” tuntui minusta mieleiseltä, vaikka hintaa hieman paljoksuin. Kauppias huomasi empimiseni, kun olin jo poistumassa putiikista, hän heitti perääni tarjouksen, joka oli jopa edullisempi, kuin se hinta, jonka olisin itse voinut kirjasta tarjota. Kauppa syntyi ja nyt minulla on tasan 25 v. vanha kolmas painos Kalevalasta, joka on ilmestynyt vuonna 1984 Kalevalan 150 juhlavuoden kunniaksi.
Seuraava puuha kirjan kanssa on lukea tämä vahva; kunnioitettavan paksu kangasselkäinen (620 s.) kirja, vasta sitten rauhoitan sen kirjahyllyyn. Aikaisemmasta etsiskelystä!

Numerokuva 22

1234... Viikon haastenumero on (22)

Aika hyvin näitä 22 numeroita löytyi, mutta valitsen nyt tämän, koska tuo näyteikkuna oli jotenkin vaan mukava. En ole ikinä solariumissa käynyt enkä sinne halua mennäkään. Voisi silti olla mukava kokemus,

Viherpeukaloa kutittaa jo

Helmikuu on mennyt huomaamatta, sillä huomisen jälkeen alkaa jo maaliskuu. Kevättä se tietää ja kevät on sellaista toivon aikaa. Syksyllä pihaan istutetut tuijat on suojattava, ettei aurinko kärvennä niitä ruskeiksi sillä jäisestä maasta kasvi ei saa kosteutta, jota aurinko haihduttaa vihreistä osista.

Kuusiaita on viimeistään nyt leikattava, sillä sen työn oikea aika on ”kahden ämmän välissä”, eli marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana.

Taimikasvatus on myös aloitettava maaliskuussa, jotta saa mahdollisimman hyvän sadon. Tosin pessimistit kertovat että sellainen vähän ”vasenkätinen viherpeukalo” ostaa ensinnä siemenet, sitten taimet, ja hallan käytyä vielä toisetkin ja lopulta vielä syksyllä valmiit ammattilaisen kasvattamat puutarha tuotteet. Näinkin voi käydä, mutta harrastus on se johon kannattaa sijoittaa etenkin lama-aikaan.

Murtunut

VALOKUVATORSTAI:n Haaste 121 (Murtuma)

Lasinen kannu on kaunis esine, jota ei oikein ole malttanut arkikäyttöön ottaa. Ihan vain kaapissa se on ollut, ja sieltä joskus otettu ihailtavaksi. Tässä jokin aika sitten se taas nostettiin esille ja pienoinen yllätys oli sattunut, sillä särkynyt se on! Olisiko lasissa ollut jotakin jännitettä tai jokin selittämätön järistys tai äänivallin ylittänyt lentokone tms, oli saanut aikaan säikähdyksen joka on kannun poreille murtanut. Sattuuhan sitä järven jääkentässäkin, että railo paukahtaa.

Onneksi kannu on edelleen kuosissaan ja kun sen sain kuvattua, laiton pohjaan teippi sidoksen, joka pitää palaset hyvin paikoillaan. Kuten jossakin kommentissa viisaasti neuvotaan käy tämä kannu vieläkin mainiosti ainakin kuivakukkien esilläpitoon.

Testitulos

Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi

Olet ulospäin suuntautunut, looginen ja päättäväinen. Ihmistyyppisi johtaa toisia määrittämällä rakenteita ja asettamalla tavoitteita, eikä niinkään kiinnitä huomiota toimitapoihin, sääntöihin ja menetelmiin.

Kaltaisesi ihmiset näkevät ”suuren kuvan” ja nousevat helposti johtoasemaan kaikenlaisissa organisaatioissa. Epämääräisyys, kaoottisuus ja tehottomuus ajavat ihmistyyppisi tarttumaan asioihin ja laittamaan ne järjestykseen. Intuitio ohjaa tavoitteitasi. Tartut asioihin rohkeasti, analyyttisesti ja objektiivisen järjestelmällisesti. Tämä saa toiset kunnioittamaan sinua ja seuraamaan tavoitteitasi. Sinulla on kyky saada asiat tehdyksi, sekä työssä että kotona. Usein tämä tapahtuu kuitenkin niin rajusti, että toisten ihmisten omanarvontunto saattaa vahingoittua. Elätkin jatkuvassa kamppailussa sen välillä, miten sovittaisit inhimillisen elementin ja luovuuden yhteen sen kanssa että haluat järjestystä maailmaan.

Tämän testin löysin Haloefektin blogin kautta. Milenkiintoisen ja osuvasti viihteellinen persoonallisuustesti. Kokeile Sinäkin! http://netello.com/viihde/persoonallisuustesti.php

En löytänyt tänään

Eilen tuli mieleeni ajatus, että pitää hankkia ”Kalevala” kirpputorilöytönä. Tämä ajatus vain siksi, kun helmikuun viimeinen päivä, tuleva lauantai on Kalevalan päivä. Tein tuumasta totta ja siitä vain kirpparille, jossa tiedän olevan hyvän valikoiman vanhoja kirjoa. Ei minua silti kovin hyvin luonnistanut. Kalevalan kyllä löysin, mutta sen kieli oli minulle täyttä ”hebreaa”. Kirja oli painettu esperantoksi. Hintaa sillä on 7,50 €. En ostanut, joten etsintä projekti jatkuu.

Samassa hyllyssä oli Michael Langfordin Valokuvauksen ABC, vuodelta 1993, sen ostin, jotain ostaakseni. Kirja on varmaan aivan koskematon, kuin kirjakaupan hyllystä. Digikuvauksesta ei tuolloin ole vielä puhuttu mitään, mutta onko siitä niin väliäkään. Eihän valokuvaus ole muuttunut vaikka välineissä on tapahtunut muutoksia elektroniikan kehittyessä.

Vanhat valokuvauskirjat ovat eräs harrastukseni ja lähes poikkeuksetta ostan sellaisia kirpputoreilta, joskaan en halua hyllyä täyttää samoilla kirjoilla.

Ympäristö muuttuu

Muutimme Turusta Keski-Suomeen 1970 luvulla. Siitä on nyt kulunut jo yli 30 vuotta. Muistan hyvin miltä tämä seutu silloin näytti, se oli hyvin erilainen mitä nyt. Monet alueet on rakennettu tiiviisti, uuden alta on purettu paljon vanhaa tai raivattu mesiä ja peltoja liikerakennusten tai asutuksen tieltä. Normaalia keskittymistä se on, sillä väki haluaa asua lähellä kasvukeskuksissa, joissa on kaikki tarvittavat palvelut.

Kaupunkikuva ei yksistään muutu, vaan myös maaseutu muuttuu, koska siellä tapahtuu autioitumista. Menneen kolmenkymmenen vuoden aikana monet maatilat ovat lopettaneet toimintansa. Ainakin navetat ovat tyhjentyneet, lahonneet pois, samoin on käynyt monille muille rakennuksille. Tilalle on noussut joitakin jättisuuria maidon- tai lihantuotantohalleja. Perinteinen perheviljelmä, jossa oli monipuolinen omavaraistalous, on hävinnyt pois. Nyt ns. lähiruokakin saatetaan tuottaa kymmenien, jopa satojen kilometrien päässä. Ja kehitys jatkuu entistä kovempaa vauhtia, kunhan talous pääsee uuteen nousuun.

Postimerkki

1234... Viikon haastenumero on (50)

Pienissä osissa

Jokainen tehtävä on aloitettava aivan aluista, muuten se ei hyvin onnistu. Joskus askelet ovat lyhyitä joskus pitempiä. Ihminen kehittyy hitaasti, niin ruumiillisesti, kuin henkisestikin. Yksi vuosi voi olla lyhyt aika tai sitten se tuntuu kovin pitkältä. Aika kuluu nopeaan tai hitaasti.

Urheilijat taistelevat sekunneista, joskus pienemmistäkin ajoista. Juha Mieto hävisi. v. 1980 Lake Palcidissa 15 km kultamitalin Thomas Wassbergille 1/100 sekunnilla. Se ei ollut paljosta kiinni, mutta se silmänräpäys riitti kultamitalin menetykseen. Armeijan perunateatterissa tuntui joskus toivottomalta kuoria suuret saavilliset perunoita, mutta yksi kerrallaan niistäkin tuli loppu.

Mikään asia ei etene, kuin osissa ja se on hyvä, siksi hätäily on aivan turhaa. Paksukin kirja luetaan sivu tai mieluummin sana kerrallaan. Kirjoittaminen vaatii näppäilyn jokaisen kirjaimen kohdalla. Jos luit tämän kokonaan, niin teksti sisälsi 129 sanaa ja välilyönteineen 968 merkkiä.

Draama

VALOKUVATORSTAI:n Haaste 120

Odotus

Odotan huomista päivää, tai tulevaa kesää, odotamme jotakin mikä aikanaan on tulossa, mutta miksi pitää odottaa koska on varmaa että aikanaan hetki koittaa.

Jokaisella on ollut syntymänpäivä, joka on pitänyt äitiä odottavassa tilassa, jokainen myös poistuu, jotkut aivan odottamatta. Muuttolinnut tulevat keväällä ja syksyn koittaessa ne muuttavat taas etelään odotamme sitä tai emme. Lapset, miksei aikuisetkin odottavat Joulupukkia, tai kastelevat kukkia odottaen kukkaloistoa tai syksyn satoa.

Odottamista ei voi välttää, vaikka se onkin tyhmää odottaa milloin se kevät flunssa tulee, ja pärskis, siinä se on aivan odottamatta. Kaikkein pitkästyttävintä on odottaa, milloin se tauti helpottaa, milloin elämä hymyilee.

Miten hitaasti ajan virta kulusi, jos ei olisi kykyä odottaa jotakin, vaikka sitä, että uusi noususuhdanne pyyhkäisee taantuman pilvet taivaalta.

Ohuita lankoja

Tulevaisuus on aina suuri kysymysmerkki, sillä meistä kukaan ei tiedä miten ilmastonmuutos etenee, tai kauanko taantuma kestää? Säätiedotus voi kertoa tämän viikon säästä jotakin, mutta siinä saattavat ilmat reistailla, eikä ennustus osukaan kohdalleen.

Meillä ihmisillä on halu tehdä itse hyviä muutoksia, kuten liikkua enemmän tai syödä terveellisemmin, mutta siinäkin saatamme helposti syyllistyä vitkutteluun. Eihän tässä minnekään kiire ole, vaikka yksikään mennyt päivä tai kulunut hetki ei palaa koskaan takasin.

Hinnat elävät omaa elämäänsä ja pörssikurssit etenkin. Puoli vuotta sitten kalliilla ostettuja osakkeita myydään nyt pilkkahintaan, mutta moni odottaa niiden vieläkin laskevan ennen ostamista. Useita käyttökelpoisia tuotteita saisi halvalla kirpputoreilta ja nettihuutokaupoista, mutta onko sille kaikenmaailman krääsälle mitään järkevää käyttöä?

Ehkä alan ajattelemaan, mistä tarpeettomasta malttaisin luopua.

Sipi 15.2.

Helmikuun on puolillaan, onhan tänään Sipin päivä, josta vanha kansa on paljolti ennustanut tulevia kevään ja kesän säätiloja. Minä en kuitenkaan lähde arvailemaan mitä on tulollaan, mutta mukava harmaa pakkaspäivä oli tänään. Tuuli ei pahemmin tuiskuttanut ja pakkanen oli kohtuullisesti – 6°C paikkeilla, joten mitä mukavin sää kävellä metsässä.

Olen polkenut lumikengillä metsään noin 6 kilometrin lenkin, jonka tänään kävelin ilman lumikenkiä. Ura on kovettunut jäiseksi ja sitä on mitä mukavinta kävellä. Pari muutakin luontoihmistä oli löytänyt tekemäni polun, joka varmaan pysyy hyvin avoimena kevääseen saakka.

Kamerareppua kannoin selässä lisäpainona, mutta ilman jalustaa olin liikkeellä. Minulla on tuollainen reilut kolme kiloa painava kamerajalka, jota ei viitsi aivan aina olalle heittää. Vaimon hyvällä avustuksella saimme aikaan armeijan ylijäämävarastosta ostetuista tarvikkeista käyttökelpoisen jalustalaukun. Tekisi mieli sanoa, että se on parempi, kun Manfrotton jalustalaukku, mutta ehkä ei nyt sitten ole ihan niin nätti. Hintaa tarvikkeille tuli alle 20% merkkituotteen hinnasta.

Vanhaa teknikkaa

1234... Viikon haastenumero on (4)

Ford T, vuosimalli 1926 lähtönumerolla (4)

Hyvää Ystävänpäivää!

—Helmikuu on helmi

VALOKUVATORSTAI:n Haaste 119

Kaupassa

Kävin marketissa ruokaostoksilla. Kiersin pisteet vaimon tekemän listan järjestyksessä. Kaikki tuotteet löytyivät nopeasti kyselemättä kärryyn. Pankkikortti ja tunnusluku kassapäätteeseen ja homma oli sillä hoidettu.
Huomasin, että minun ei koko kierroksen aikana tarvinnut puhua kenenkään kanssa sanaakaan, mitä nyt kassatypylle nyökkäsin tervehdyksen. On tämä nykyaika niin rationaalista!

En tiedä oliko -60 luvulla mukavampaa, kun kyläkaupassa oli kööri koolla, kun ukot siinä käryttivät ”holkki Saimaata” ja joivat yhden tolpan Karhu pilsneriä. Kaikki maaseutukylän kuulumiset vaihdettiin, samalla kauppias päivitti paikalla oleville kylän kuulumisia. Tiskin takaa palvelu pelasi ja tavaraa sai kauppapaperiin pakattuna. Öljypohjaista muovia ei silloin pakkauksiin tuhlattu. Tavarat lastattiin omaan reppuun tai -kerniseen kauppakassin.

Silloin tunnettiin ihmiset ja heistä välitettiin, mutta nyt monet syrjäytyvät yksinäisyyteen ja he liikkuvat massan joukossa pelkkänä ajopuuna.

Lukija-aloite

Blogia kirjoittaville valokuvauksen harrastajille on monenlaisia haasteita, joka on harrastuksen kannalta hyvä asia. En ole törmännyt muistaakseni kertaakaan jonkun kirjan lukijoiden haasteeseen, vaikka olen sellaista, jopa yrittänyt etsiä.

Blogiin voisi kerätä lyhyitä selostuksia jostakin viikon tai kuukauden aikana luetusta kirjasta. Tällainen lyhyt kirjapäiväkirja blogi voisi toimia virikkeenä lainata, tai miksei muutenkin etsiä luottavakseen tuon saman kirjan. Kirjojen aihepiiri voisi olla aivan mikä tahansa harrastuskirjoista, klassikoihin, tai elämäkertoja, muistelmia vaikka sarjakuvia. Samaa kirjaa voisi kommentoida monet lukijat, mutta ei tämän tarvitse olla mikään lukupiiri.

”Valokuvatorstain” tapaan kirjahaastekin voisi toimia, jos jonku sen blogin rakentaa, jotta me lukemisesta innostuneet voisimme siihen osallistua. Toivottavasti joku ideanikkari panee toimeksi, tai onko tällainen jo olemassa?

Valokuvatorstai puhuttaa

Valokuvatorstaista on tullut nyt myös jonninlainen kirjelaatikko, jossa taitetaan peistä pienistä asioista. Minä olen oppinut osallistumaan tähän torstaikuvajulkistukseen ihan vain omaksi ilokseni. Haaste, on se yksi sana, tai ote jostakin kirjasta tai valokuva, herättää varmasti jotakin mielleyhtymiä omiin kuviin, joita tulee tämän haasteen vuoksi useammin selailtua. Ellei sopivaa kuvaa löydy, sitten vain pitää ottaa kuva ihan vain haasteeseen osallistuakseni.

Katson aika paljon myös muiden kuvia ja luen osallistujien blogeja, joihin en muuten varmaan tulisi löytäneeksi, sekin on hyvä asia. Kommentit joita muille annan tulevat hetken mielijohteesta, ja sama taitaa olla muillakin kommentoijilla.

Leikkiä tämä kaikenlainen blogien ympärillä puuhailu on ja sellaisena sen aion omalta osaltani pitää tulevaisuudessakin. Joten taas odotellaan torstaita ja uutta kuvainspiraatiota.

Lumikenkäily on mukava vaihtoehto

Tällainen vähäluminen ja leuto talvi on hyvin mukavaa. Päivien pidentyessä kaikenlainen luonnossa liikkuminen antaa pirteyttä päiviin. Minä en ole niinkään kiinnostunut hiihtämisestä, mutta lumikengillä tarpominen on mielipuuhaani.

Menneessä viikonvaihteessa tuli käveltyä oikein tuntitolkulla. Ohut lumikerros antaa lumikenkäilyyn parhaat mahdolliset olosuhteet. Ihmetyttää vain, miten vähän muita kenkäilijöitä tai edes lumikenkien jälkiä metsistä löytyy. Taitaa hiihtäminen, nopeampana liikkumismuotona olla enemmän kiireisten ihmisten suosiossa.

Lumikenkäilijä ei kaipaa latua ei edes polkua, eikä kenkien pohjia tarvitse voidella, eikä metsässä ole juurikaan sellaista paikkaa, johon ei lumikengillä pääse. Tämä sopii, kun ei ole kiirettä, ja on aikaa katsella, mitä metsässä näkyy ja kuunnella miten luonto puhuu.

Volvo PV-444

1234... Viikon haastenumero on (25)

Kuulin sattumoisin, että Keski-Suomen Mobilistit ry:n ”Talwiajot” ovat viikonvaihteessa. Tapahtuma on jo XXXVI ajo. Tällä kertaa vanhat autot kulkevat uuden Jyväskylän ja Laukaan alueella.
Pitihän noita urheita vanhuksia käydä kuvaamassa. Volvolla on numero 25.
Unelmikon kommenttiin vastaan: Ei sitä tiedä vaikka vuoden 1954 auto olisi joskus olisi kiinnostanut, jotakin volvomarkkastakin.

Taantuma vain lamaannuttaa

Mikähän tämä taantuma niminen lama oikein, kun maailman taloustietäjät ja poliitikot ovat sen kanssa ihmeissään? Suomen hallitus näkee tilanteen optimistisesti, kyllä tästä selvitään! Oppositio on huomattavan pessimistinen ja ennustaa edelleen tiukkenevia aikoja.

Eri kansojen välillä käydään kilpailua elvytyskonsteista, mutta kilpailussa on myös häviäjiä. Pitäisi löytää globaali elvytyspaketti, mutta ei taida olla mahdollista siten, että kaikki voittaisivat.

Taantuman syventyessä rahalla saa entistä pienemmän määrän hyödykkeitä, ja kulutus vähenee, kunnes tulee aika uusia romuksi menneitä laitteita, jolloin kysyntä nostaa hinnat pilviin ja ne ostavat joilla vielä on rahaa. Köyhät saavat tyytyä siihen mitä heillä on, eli tuskin juuri mitään, ei ainakaan työtä.

Omissa kengissä on hyvä olla

VALOKUVATORSTAI:n Haaste 118

Tämän viikon "Valokuvatorstain" haasteena olevat talven alle unohtuneet sandaalit siirtävät ajatukset yleensä jalkineisiin. Miten erilaisia niitä kenkiä onkaan, vielä enemmän kuin on autoja tai polkupyöriä tai muita kulkuvälineitä. Me jokainen pidämme omista kengistämme, eikä muiden kenkiin ole helppo astua.

En minäkään ottaisi helsinkiläisen osaa, sillä niin syrjässä tuo kaupunki on. Varmaan helsinkiläiset rakastavat asuinpaikkaansa, sillä ei sieltä kukaan halua muuttaa pois, ei edes oikeitten immeisten Kuopioon.

Keskisuomalaisena pidän omaa asuinpaikkaa hyvänä, enkä halua astua Helsinkiläisiin, mutta en myöskään Lapin ihmisten kenkiin. Kotiseutuun tunnetaan vahvaa rakkautta ja näin on hyvä.

Puistotaidetta

Penkille istutettu juurakko on puistotaidetta. Sinänsä mielenkiintoinen olio tuo istuja on, että se herättää huomiota, vaikuttaessaan kauempaa katsottuna ihmishahmolta.

Pyrin olemaan lojaali hänelle, joka ei ole paikalla, enkä puhu pahaa kenestäkään, joka ei ole läsnä. Kun näin toimin, huomaan ennen pitkää, muiden uskovan ja luottavan minuun paremmin, kun he tietävät, etten juorua heistä selän takana.

Tässä kuvassa puiston penkillä istuva on ollut jo kauan samalla paikalla, kuuntelemassa mitä ohikulkevat ulkoilijat ovat siitä jutelleet. Ehkä se on ”läyhäämistä”, jollaista minulle vierasta termiä mm. Andreas niminen turkulaispoika viljeli selän takana puhumisesta Big Brother ohjelmassa.

Katiska

Järven rannalle jätetty katiska nielu avoimena voi olla vaarallinen luonnon eläimille. Huolellinen kalamies ei jätä katiskaansa niin, että uteliaat pikku eläimet niihin menisivät. Tässä kuvassa olevasta katiskasta ei ole vaaraa kenellekään, ei edes sitä tarkastamaan tulleelle pikku örvelölle.

—Älä riko luonnon rauhaa

Talvisena helmikuun sunnuntaina aika ei kulunut paikallaan ollen, vaan mieleni teki liikkua, vaihtaa paikkaa. Nykyihmiselle on paikan vaihtaminen helppoa, kun on monia mahdollisuuksia kuntoilla, ei yksistään kävellen, vaan myös erilaisia liikuntavälineitä käyttäen.

Reippailu metsässä avaa silmät luonnon rauhaan, mutta siellä on myös oma äänimaailmansa, tuulen humina, puiden risahdukset ja rapinat, kevättä kohden myös lintujen äänet lisääntyvät. Kuultavaa riittää, kun omaa vastaanottavaisen mielen.
Metsä itsekään ei ole ilman korvia, siksi kulkijan on syytä pitää mielessä, pitääkö hän metsikössä mekastusta, vai onko peräti aivan ääneti. Siltä varalta, että joku saattaa epäillä väitettä siitä, että metsällä korvat on, liitän oheen todisteeksi ottamani valokuvan suurikorvaisesta hongasta.