28.2.09

Kuva-Kalevala


Viime päivinä on puhuttu paljon Kalevalasta, joten päätin hankkia itselleni tuon kulttuurikirjan, jota minulla ei ole. Lähdin jo aamupäivällä kaupungille etsimään 124… haasteeseen sopivaa kuvaa ja samalla vilkuilin vanhoja kirjojen liikkeiden ikkunoita. Monissa niissä jonkinlaista Kalevalaa löytyy, etenkin kun on Kalevalan päivä. Tämä siistinä säilynyt Aarno Karimon kuvittama ”Kuva-Kalevala” tuntui minusta mieleiseltä, vaikka hintaa hieman paljoksuin. Kauppias huomasi empimiseni, kun olin jo poistumassa putiikista, hän heitti perääni tarjouksen, joka oli jopa edullisempi, kuin se hinta, jonka olisin itse voinut kirjasta tarjota. Kauppa syntyi ja nyt minulla on tasan 25 v. vanha kolmas painos Kalevalasta, joka on ilmestynyt vuonna 1984 Kalevalan 150 juhlavuoden kunniaksi.
Seuraava puuha kirjan kanssa on lukea tämä vahva; kunnioitettavan paksu kangasselkäinen (620 s.) kirja, vasta sitten rauhoitan sen kirjahyllyyn. Aikaisemmasta etsiskelystä!

2 kommenttia:

  1. Anonyymi1.3.09

    Todella tyylikäs Kalevala. Eiköhän tuosta kannattanut maksaa vähän enemmänkin.
    Minäkin kaivoin eilen Kalvalanpäivän kunniaksi kaappini kätköistä vanhempieni vanhan Kalevalan. Se on painettu vuonna 1956. Se on yksi aarteistani.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi23.4.12

    Minultakin löytyy perinnöksi saatu Karimon ensipainos nahkakantisena. Eipä ole tullut selailtua ja kirja on kuin uusi. Voisin myydä sen todelliselle keräilijälle.
    0400 930 616.

    VastaaPoista

Kerro mielipiteesi!