15.4.09

1 TB lisää tallennustilaa


Vic-20 jölkeen ensimmäinen kunnon tietokoneeni oli Kaypro –II, jossa oli CP/M käyttöjärjestelmä ja tiedot tallennettiin 175 kb lerpuille. Hankittuani PC:n, siinä oli jo 20 Mt. kiintolevy ja siitä tallennustila on kasvanut, mutta aina levytilasta on ollut pulaa. Tallennustila on ollut myös kallista. Nykyinen koneeni alkaa olla vaihtoikäinen, mutta aikomus olisi selvitä sillä ainakin siihen asti kun Windows 7 tulee markkinoille, sillä aikomukseni on jättää Vista kokonaan väliin.
Perusteellisen harkinnan jälkeen kävin tänään ostamassa WD:n 1 TB eli 1000 GB:n siirrettävän kovalevyn. Nyt ainakin tuntuu, että tilaa riittää, eikä tarvitse tallennustilanpuutteen vuoksi kuvata JPG kuvia. FireWire liitännällä levy on nopea myös videoeditointiin. Niin ja siinä tulevaisuudessa hankittavassa koneessa tämä levy toimii vieläkin nopeammin vaikka eSATA kaapelin kautta.

Levytila on uskomattoman edullista, sillä gigatavun hinta on vain 15 senttiä. Pieni ongelma oli alkuun, kun kytkin levyn koneeseen, eikä se sitten tunnistanut levyä. Vasta pienen miettimisen jälkeen osasin ajatella, että tämä onkin formatoimaton levy. Oikeastaan hyvä niin sillä samalla osioin sen ja annoin aikansa raksuttaa, jolloin kaikki alkoi toimia kuten pitääkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!