Turhaa vai tarpeellista, siinä sitä onkin pohtimista. Kun katson ympärilleni, en juuri muuta näekään, kuin turhaa, mutta jos vaimo kysyy: ”Mitä sinä tuollakin teet”, löytyy monia hyviä selityksiä. Totuus kuitenkin on, että elän, ja varmaan moni muukin on turhuuden ympäröimänä.
Ennen kaikkea elektroniikka on kehittynyt sellaista vauhtia, että moni kelvollinen laite on tullut tarpeettomaksi, vain siksi, että on uutta parempaa tekniikkaa tilalle. Kuvassa oleva vuoden 1988 super-VHS videokamera olisi vieläkin käyttökelpoinen, mutta digiakaan täysin turha ja suuri kapine. Ainut käyttö sillä vieläkin olisi jos haluaa siirtää vanhoja S-VHS nauhoja tietokoneelle ja polttaa niistä esim. DVD levyt.
Tämä kamera maksoi vuonna 1988 muistaakseni yli 16 000 mummonmarkkaa, joten annan sen olla ja säilytän turhana muistoesineenä.
Voi hyvänen aika. Meilläkin oli aikoinaan käytössä tuollainen iso videokamera ja voi miten se olikaan silloin hieno :o)
VastaaPoistaÄlä todellakaan hävitä sitä, niin ne vaan vinyylitkin palasi osittain takaisin.
Kehitys on tehnyt tehtävänsä ja monta esinettä varsinkin tekniikan alueella on jäänyt turhaksi.
VastaaPoistaHuono sijoitushan tuo rahasumma on ollut, mutta eipä sitä tulevaisuuteen näe.
Kallis turhuus, mutta sillä on varmasti tunnearvo.
VastaaPoistaKomia kamera, aikanaan varmaan hyvinkin tarpeellinen. Tekniikka menee hurjaa vauhtia eteenpäin.
VastaaPoistaTuollaisen kun sais jostain käsiinsä, niin ei varmasti olisi turha! Tai voi olla, että pian olisikin... Tai ehkä ei. Tai sittenkin. Kateutta herättää moiset turhuudet.
VastaaPoistaKylläpä vaan on ennen maksanu paljon tommoset.
VastaaPoistaKamerat ym. oli kalliita ja painavia ;)
VastaaPoistaHuh! Turha kai, mutta säilyttämisen arvoinen varmaan! :)
VastaaPoista