 |
| Nyt pieni tammen taimi, mutta sadassa vuodessa siitä kasvaa suuri puu. |
– Eivätkä nämä vuodet tunnu
Kaksikymmentävuotta. Se on pitkä aika. Moni ajattelee eläköitymisen olevan päätepysäkki, kuin hiljainen rautatieasema, jossa voi rauhassa katsella, kun maailma kiitää ohi. Minä olen kuitenkin saanut kokea, ettei tämä ole mikään pysähdys, vaan pikemminkin kutsu uusiin seikkailuihin, jotka odottavat aivan nurkan takana. Olen ollut eläkkeellä jo vuosia, ja voin sanoa, että ne ovat olleet täynnä kaikkea muuta kuin jumittumista johonkin.
Mitä harrastan ja mikä siinä on tärkeintä?
Se, mitä harrastan, on oikeastaan monen pienen puron summa, jotka yhdessä muodostavat elämän virtaavan joen. Ne eivät välttämättä ole mitään mullistavia asioita, mutta juuri niiden merkityksellisyys minulle on kaikkein tärkeintä. Tärkeintä on ilo. Se aito, puhdas kokemus, joka syntyy, kun uppoutuu johonkin, mikä tuntuu mukavalta. Se voi olla uuden reseptin kokeilua keittiössä, vanhan valokuva-albumin selaamista ja muistojen verestämistä, tai vaikka pienen tammen istuttaminen tontille ja sen kasvun seuraamista. Jokainen harrastus, oli se sitten kirjojen kuuntelu, lintujen bongaaminen tai valokuvaus, antaa tunteen, että elämä on tässä ja nyt. En suorita, en tavoittele täydellisyyttä, vaan nautin prosessista, kuten näiden blogipakinoiden teosta. Se on vapauttavaa ja antaa paljon energiaa.
Mistä saan ideoita?
Ideat ovat kuin pieniä siemeniä, paperipussissa jotka odottavat otollista maaperää. Minun kohdallani se maaperä on usein yllättävän yksinkertainen: arkipäivä. Olen halunnut oppia kuuntelemaan maailmaa ympärillä ja antamaan asioiden inspiroida.
Usein ideat syntyvät keskusteluista ystävien ja perheen kanssa. Yksikin lause tai kuvaus jonkun toisen kokemuksesta voi sytyttää kipinän. Kirjat, lehdet ja dokumentit ovat ehtymätön inspiraation lähde. En etsi aktiivisesti, vaan annan tietojen valua itseeni. Joskus katson jonkin vanhan elokuvan ja yhtäkkiä keksin, että voisin kokeilla jonkin sen aikakauden kuvaustapaa. Joskus taas luen sanomalehdestä uutisen jostain vieraasta kulttuurista ja ajatus vaikka sen kulttuurin ruoasta syttyy.
Ja sitten on se luonto. Yksinkertainen kävely metsässä, auringonlaskun ihailu tai pienen perhosen tarkkailu voi avata mielen aivan uudella tavalla. Luonto on täynnä tarinoita ja minimalistisia yksityiskohtia, jotka odottavat löytäjäänsä. Annan myös tilaa uteliaisuudelle. Kun jokin asia kiinnostaa, annan itselleni luvan tutkia sitä syvemmin, ilman paineita tai tavoitteita.
Minulla on unelmia, jotka haluan toteuttaa
Unelmat. Niitä onneksi riittää. Vaikka vuosia on kertynyt, unelmat eivät ole kadonneet hiekkaan, ne ovat vain muuttaneet muotoaan. Nyt ne eivät välttämättä ole niitä lapsuuden suuria, utopistisia haaveita, vaan pikemminkin pieniä, helposti toteutettavissa olevia toiveita, jotka tekevät elämästä rikkaampaa.
Yksi iso unelma on esimerkiksi kirjoittaa oman elämän tarina, ehkä se on jo pitkällä kirjoitettujen blogien muodossa. Ei välttämättä sen kummemmin julkaistavaksi, mutta itselleni, ja ehkä lapsenlapsille, ja onhan tämä vapaasti nähtävissä.
Toinen unelma on oppia uusi taito, jokin, jota en ole koskaan aikaisemmin kokeillut. Ehkä se on englannin kielen perusteita. Tärkeintä on vain kokea oppimisen ilo ja haaste. Ja kolmas, joka on aina ollut läsnä, on matkustaa. Ei välttämättä kauas, mutta nähdä uusia paikkoja kotiseudulla, kokea jotain erilaista.
Eläkepäivät ovat opettaneet minulle, että elämä on jatkuvaa oppimista ja kokemista. Vuosikymmenet vain syventävät ymmärrystä siitä, että jokainen päivä on mahdollisuus toteuttaa jotain pientä unelmaa. Ei tarvitse kiirehtiä tai stressata. Riittää, kun antaa tilaa uteliaisuudelle ja niille pienille ideoille, jotka odottavat löytämistä. Elämä on elettyä, mutta haluan pitää aikani edelleen täynnä aktiivisuutta.
Mitä olet oppinut elämän varrella, ja mitkä ovat asiat, jotka sytyttävät sinun liekkisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!