Pohdintaa äänikirjojen ja tiivistelmien aikakaudella
Tässä iässä sitä luulisi, että kiire hellittäisi, mutta maailman rytmi vain kiihtyy. Nuorille, tiedän, tieto on kuin kuuma peruna, nopein valuutta. Olen toki itsekin tähän moderniin tehokkuusajatteluun sortunut. Vielä tänäkin päivänä saatan napata tiivistelmän, jos kirja ei lupaa muuttaa elämäni perusteita ennen kuin kahvikuppi on tyhjä.
Mutta ”neljän minuutin lukuohjelma” – se on jo liikaa, suoraan sanoen pöyristyttävää. Olen lukenut kirjoja, joista olisin voinut kirjoittaa tiivistelmän neljässä minuutissa, mutta niiden lukemiseen kului kokonainen viikko, ja ne muuttivat elämäni.
Äänikirjoista tiivistelmiin
Olen joustanut, vuosien varrella. Tykkään kyllä äänikirjoista ja pitkistä, tunnin mittaisista podcasteista. Ne sopivat hyvin, kun leikkaan nurmikkoa tai ajaessa pitkää matkaa. Se on uusi tapa lukea – useinhan ne ovat juuri niitä vanhoja hyviä teoksia, vain toiseen muotoon pakattuina.
Mutta jos kysymys on vain siitä, kuinka monta kirjan otsikkoa ehdin "lukea" viikossa, silloin on menty metsään. Miksi ihmeessä luopua koko kirjailijan huolellisesti rakennetusta matkasta vain kolmen opin ja yhden toimenpiteen tähden? Eihän kirjan arvo ole vain sen sanomassa, vaan siinä, miten se kerrotaan. Tieto on kuin purukumia, sanotaan, mutta minusta se maku tulee esiin vasta kun sitä on pureskellut tarpeeksi kauan.
Missä on se sielu, hyvät ihmiset? 🤔
Olen tässä elämässä ehtinyt nähdä vaimoni kanssa monenlaista. Kun luin tai kuuntelin "Rakkauden viisi kieltä", tunsin sen kirjailijan äänessä sen inhimillisen ymmärryksen, jota ei löydy mistään tiivistelmästä. Luettelomerkit kertovat, että minun pitäisi kehua vaimoani enemmän. Mutta ne 300 sivua – tai ne kymmenen tuntia kuulokkeista – ne kertovat, miksi se on tärkeää.
Ne paljastavat ne särkyneet sydämet, ne nuoruuden kömpelöt treffit ja kaiken sen inhimillisen sotkun, jonka kirjailija on osannut vangita. Juuri ne kohdat tekevät tiedosta viisautta ja muuttavat sen kiinnostavaksi.
Meidän ikäluokka -40 luvulla syntyneet, me tunnemme tuhansien kirjojen otsikot. Mutta pelkään, että jopa minä, ahkera lukija ja kuuntelija, olen alkanut vain tietää asioita, enkä enää ymmärrä niitä. Siinä on suuri ero.
Vanhan miehen ohje
Elämme tosiaan pikakahvin ja vieläkin nopeampien viestien aikaa. Tuntuu, että pian ilmestyy "Neljän sekunnin ohjelma", jossa riittää vain katsoa kirjan kansi ja tekijän nimi, ja se on "luettu".
Ikämiehenä sanon: tiivistelmät ovat hyviä työvälineitä, ne ovat kuin kartta ennen matkaa. Mutta itse matka on se, mikä opettaa ymmärtämään.
Puhun nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä. Elämän suuret oivallukset harvoin tulevat luettelomerkein. Joskus se pitkä, vanhanaikainen vaivannäkö – oli se sitten lukemista silmillä, kynä kädessä, tai kuuntelemista kuulokkeet korvilla, tunti toisensa jälkeen – on ainoa oikea tie viisauteen.
Ja nyt minä lopetan tämän jaarittelun. Siihen kului varmaan vartti, mutta sainpahan sanottua sen, mikä oli sydämelläni. Kiireestä viis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!