Lapsuuteni valokuvausmuistot ovat täynnä ristiriitoja. Toisaalta ihailin valokuvia ja sitä, miten ne ikuistivat hetkiä ja kertoivat tarinoita. Toisaalta pelkäsin itseni kuvaamista. Kun kylän kuvaaja saapui taloon, piilouduin peloissani. Tämän kammon takia minulla ei ole lainkaan kuvia lapsuudestani 1940- eikä 1950-luvun alkupuolelta.
Vuonna 1957 sain oman kamerani. Se oli käänteentekevä hetki. Ensimmäistä kertaa minulla oli mahdollisuus ottaa ohjat omiin käsiini ja ikuistaa ympäristöä omasta näkökulmastani. Kamerapelkoni katosi ja tilalle astui voimakas into valokuvaukseen.
Olen kuvannut ahkerasti siitä asti. Olen tallentanut lukemattomia hetkiä, suuria ja pieniä, iloisia ja surullisia. Olen kuvannut ihmisiä, maisemia, tapahtumia ja arkea. Valokuvaus on minulle tapa kommunikoida ja jakaa kokemuksiani muiden kanssa.
Lapsuuden kamerakammo teki minusta valokuvaajan. Se opetti, miten voimakas työkalu kamera on. Sillä voi ikuistaa hetkiä, kertoa tarinoita ja herättää tunteita. Se myös auttaa näkemään maailman uudella tavalla.
Olen kiitollinen siitä, että sain oman kamerani vuonna 1957. Se avasi minulle uuden maailman ja antoi minulle äänen, jota voin käyttää kertoakseni tarinoitani.
- Tallenna aamutunnelmia heti herätessä.
- Ota kuvia matkoilla.
- Kuvaa harrastuksia.
- Kuvaa ihmisiä.
- Kuvaa maisemia ja luontoa.
- Ota kuvia abstrakteista aiheista.
- Kuvaa aiheita ennen kuin ne katoavat.
- Tee kuvasarjoja tapahtumista ja eri teemoista.
Tärkeintä on nauttia kuvaamisesta!
Onnea matkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!