Digitaalinen henkireikä vai turhaa tekniikkaa?

 

 Pohdintaa langattomasta soittokellosta

Monen omaishoitajan taskusta löytyy nykyään pieni laite, jota ei ole tarkoitettu vieraita varten. Se on langaton hälytin – hälytyskello, joka on valjastettu uuteen ammattiin: se toimii kodin sisäisenä hälytysjärjestelmänä. Se on se näkymätön lanka, joka pitää huolta huoneiden välillä ja kuuluu piha-alueella silloin, kun silmäni ei välitä kuvaa.

Olen pohtinut, riittääkö yksi tällainen ”digitaalinen hihasta nykäisy” vai pitäisikö niitä olla kaksi? Vai onko se jo varustelukierteenä pidettävää hätävarjelun liioittelua?

Kun yksi ei ehkä riitäkään Ensimmäinen ajatus on usein käytännöllinen: jos hälytin on aina taskussani, mitä tapahtuu, kun hätä yllättää kylpyhuoneessa, jossa ei ole hälytysnappia? Nyt hälytysnappi roikkuu hänen kaulassaan, mutta entä jos se jääkin pöydälle juuri silloin, kun jalat eivät kannakaan?

Vai onko vähemmän sittenkin enemmän? Toisaalta me elämme maailmassa, joka piippaa, vilkkuu ja vaatii huomiota jatkuvasti. Jos koti täyttyisi monilla eri äänillä soivilla hälytyksillä, alkaako arki muistuttaa enemmän sairaalan osastoa kuin kotia?

Joskus yksi, luotettava ja aina samassa paikassa oleva painike on muistisairaalle selkeämpi. Liian monta vaihtoehtoa sekoittaa – mitä nappia painetaan, kun halutaan vettä, ja kumpaa silloin, kun hätä on suuri? Mielestäni toinen kello ei ole tarpeen. Yksi hälytin riittää, koska se on se meidän yhteinen sopimuksemme.

Turvallisuuden illuusio vai todellinen mielenrauha? Lopulta kyse on mielenrauhasta. Omaishoitajan työ on jatkuvaa 24/7 kuulostelua silloinkin, kun on hiljaista. Langaton kello antaa minulle luvan keskittyä hetkeksi muuhun: Käydä ulkona, lukea kirjaa, kirjoittaa blogia tai juoda kahvin rauhassa tietäen, että kutsu kuuluu kyllä.

Mitä mieltä te olette, hyvät lukijat? Onko tekniikka arjen pelastus vai tuleeko siitä taakka? Kuinka monta piippaavaa laitetta kotiin mahtuu, ennen kuin kodin tuntu katoaa?

Päivä 136/365 - 16. toukokuu

 

Vapaa kehote

Tänään on tyhjä kangas, johon kaikki muut haasteen kehotteet ovat valmistaneet.

Saappaat maljakkona tekokukille: se tuli tänään minun mieleeni.

Tarina työn ja kauneuden liitosta

Eteisen nurkassa, vanhan pinnatuolin päällä, on pari haalistuneita kumisaappaita. Ne eivät ole mitkä tahansa muotijalkineet, vaan elämää nähneet työläiset. Nokian saappaiden pintaan on tarttunut vaaleita maaliroiskeita, savea ja kalkkia – merkkejä tehdyistä tunneista, puutarhan kääntämisestä ja syksyn kurakeleistä. Ne kantavat mukanaan tarinoita siitä, miten maata on muokattu ja arjen askelia otettu vakaasti eteenpäin.

Mutta nyt saappaat ovat saaneet uuden tehtävän. Niiden varsista nousee kaksi hehkuvan oranssia, tuuheaa kukkaa. Kuva kantaa mukanaan syvää symboliikkaa:

• Arjen ja juhlan kohtaaminen: Saappaat edustavat työtä, käytännöllisyyttä ja maata jalkojen alla. Kukat puolestaan tuovat mukanaan keveyttä, kauneutta ja juhlavuutta. Kuva muistuttaa siitä, että kaikkein arkisimmistakin ja kuluneimmista asioista voi versoa jotain herkkää ja kaunista, kun mielelle antaa tilaa.

• Ansaittu lepo ja uusi elämä: Saappaat ovat nyt maasta tuolilla, ne ovat ikään kuin eläkkeellä tositoimista. Ne eivät enää kulje mudassa, vaan toimivat vielä alustana jollekin suuremmalle. Se on vertauskuva elämänvaiheesta, jossa velvollisuudet vaihtuvat vapauteen ja luovuuteen. Vanha saa uuden, kukoistavan tarkoituksen, nurmikolle kylvetään ketokukkia.

• Valo ja varjo: Pinnatuolin selkänojan heittämät viistot varjot seinällä kertovat iltapäivän matalasta valosta. Se on rauhallista, pysähtynyttä aikaa, jossa ei ole kiire mihinkään. Valo osuu suoraan kukkien terälehtiin ja saappaiden kärkiin, aivan kuin se haluaisi nostaa esiin tämän epätavallisen parivaljakon kauneuden.

Kuva kertoo meille myös, ettei luovuus vaadi hienoja kristallimaljakoita. Joskus kaunis alusta kukoistukselle on juuri se, joka on nähnyt paljon elämää.

Lähikuvassa

 Kotipihan elämä

Keväinen maailma, oma piha ja siihen kuuluva metsäsaareke ovat täynnä yksityiskohtia, joita ei aina arjen kiireessä tule huomanneeksi. Siksi päätin rakentaa tämän postauksen yhden visuaalisen havainnon ja pysähtymisen ympärille. Kevään ensimmäiset todella sykähdyttävät asiat ovat versojen herkkä vihreys ja kukkien kirkkaat värit.

Etsiskelin pihalta jo voikukkaa nähdäkseni valon leikin sen keltaisella mykeröllä, mutta se ei meillä vielä kuki. Sen sijaan valkovuokot loistavat jo runsaina, ja käenkaali on availemassa hennoimpia kukintojaan. Myös vuorenkilvet ja muut puutarhan perennat ovat jo avoinna tuoden kaivattua kukkailoa. Vanhoissa kuusissa näyttää olevan runsaasti käpyjä oravien ravinnoksi. Toivon vain, etteivät nämä pitkhännät keksisi pyrkiä pesimään talomme ullakolle, jonne ne eivät todellakaan ole tervetulleita.

Tuntuu hyvältä pysähtyä ja katsoa jotain pientä asiaa niin läheltä, että muu maailma ympäriltä katoaa. Näin alkukeväästä luonto muuttuu lähes päivittäin. Kun polvistun maahan kukkien tasolle, koen hetken eräänlaisena visuaalisena meditaationa. Samalla saan nauttia lintujen konsertista ja seurata niiden kiireisiä pesintäpuuhia pihan lukuisissa pöntöissä.

Tämä lähikuvien maailma opettaa kärsivällisyyttä. Kun laskeutuu ruohikon tasolle, huomaa, että jokainen terälehti ja kastepisara on täydellinen pienoismaailma itsessään. Se hetki, kun etsimen läpi katsoessa tarkennus osuu kohdalleen ja kohteen yksityiskohdat piirtyvät terävinä, on puhdasta löytämisen riemua. Se muistuttaa siitä, että kauneus ei vaadi suuria puitteita; se odottaa aivan jalkojemme juuressa, kunhan vain maltamme kumartua sitä katsomaan.

Päivä 135/365 - 15. toukokuuta

 Sivuvalo

Kesä ja kärpasiä?

Valo on kuvissa kaikki kaikessa. Se voi muuttaa tunnelman ja kokonaisilmeen täysin. Jollakin niin yksinkertaisella asialla kuin valolla ja verjolla on ratkaiseva merkitys.

Pikakuvaa varten käytin salamavaloa. Suuntasin sen vuorenkilven kehden päällä olevaan "kärpäseen",  Asetin kamerani aukon esivalintatilaan (f2) ja zoomasin  Siinä kaikki.

Valon käyttö auttaa yksityiskohtia korostumaan ja antaa keinon hallita varjoja. 

Elisa Viihteen ongelma

– siirryin uuteen TV:n katselu tapaan

Olen ollut Elisa Viihteen käyttäjä lähes palvelun lanseerauksesta alkaen ja olen ollut siihen hyvin tyytyväinen. Nyt Elisan ja MTV:n välinen kiista on kuitenkin rajoittanut palvelun normaalia käyttöä. Vaikka tilanne on harmillinen, halutut sarjat ja ohjelmat voi yhä katsoa tallenteiden kautta.

Tämä on saanut minut pohtimaan, mitä tästä voi oppia. Voisiko tämä olla jopa valistuneempi tapa katsoa televisiota?

• Ajanhallinta: Kun laittaa halutut sarjat jatkuvaan tallennukseen, ne voi katsoa lähes reaaliajassa tai juuri silloin, kun se omaan aikatauluun parhaiten sopii.

• Tietoiset valinnat: Pakon sanelema toimintamalli auttaa järkeistämään television katselua. Kun ohjelmat on valittava ja tallennettava etukäteen, tulee samalla harkittua tarkemmin, mitä todella haluan katsoa.

• Uusi näkökulma: Kaikki ongelmat tarjoavat mahdollisuuden oppia uutta, kunhan niitä tarkastelee tuoreesta vinkkelistä.

---

Muita ideoita katselukokemuksen syventämiseen

Hyödynnän tätä "tallennus keskeistä" mallia vielä laajemmin:

1. Mainosten ja "turhan ajan" eliminointi

Tallenteiden suurin etu on mahdollisuus ohittaa mainoskatkot ja ohjelmien väliset turhat siirtymät. Tämä säästää tunnissa helposti 10–15 minuuttia. Sen sijaan, että istuisin passiivisena mainosten ajan, voin käyttää säästyneen ajan vaikkapa keskusteluun, lukemiseen tai harrastuksiin.

2. Oma "ohjelmakirjasto"

Voin luoda itselleni teemailtoja. Sen sijaan, että katson sitä, mitä kanavalta sattuu tulemaan, voin katsoa peräkkäin esimerkiksi kaksi luontodokumenttia tai useamman jakson suosikkisarjaa  ilman keskeytyksiä. Tämä syventää keskittymistä ja voi parantaa katselukokemusta.

3. Arkistointi ja kertaus

Digitaalinen tallennus mahdollistaa paluun parhaisiin kohtiin. Jos sarjassa on upea luonto jakso tai puhutteleva runo, voin palata siihen uudelleen ja analysoida näkemääni, aivan kuten hyvän kirjan kohdalla.

4. Digitaalinen hyvinvointi

Kun televisio ei aina tuota taustahälyä, kodin ilmapiiri muuttuu rauhallisemmaksi. TV:n katselusta tulee päivän tietoinen kohokohta, ei automaattinen tapa.

Tämä takkuaminen voi paradoksaalisesti palauttaa katselijalle vallan takaisin. En ole enää ohjelmistojen vanki, vaan hallinnoin oman mediasisällön.

Tämä uusi malli voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon käytän aikaa TV:n ääressä päivittäin?
“Ei huano”!

Terveys:

 

Päivä 134/365 - 14. toukokuuta

Tee siitä taidetta

Voimaa, liikkuvuutta ja elinvoimaa

Tämä kuva ei ole pelkkä asetelma esineitä, vaan se on kertomus hyvinvoinnin ytimestä. Se on kutsu pysähtyä ja pohtia, miten voimme vahvistaa itseämme kokonaisvaltaisesti – fyysisesti, henkisesti ja ravinnolla.

Kuvassa näkyvät käsien treenaamisen välineet symboloivat fyysistä voimaa, sitkeyttä ja liikkuvuutta. Ne ovat työkaluja, jotka auttavat meitä parantamaan puristusvoimaa, hienomotoriikkaa ja jopa lievittämään stressiä. Käsien voima on olennainen osa arjen toimintakykyä, olipa kyseessä sitten ruoanlaitto, kirjoittaminen tai harrastukset. Ne ovat meidän tapamme olla vuorovaikutuksessa maailman kanssa.

Omena taas on luonnon oma terveys pakkaus. Se on täynnä vitamiineja, kuituja ja antioksidantteja, jotka tukevat kehon puolustusjärjestelmää ja antavat energiaa jaksamiseen. Omena symboloi terveellistä ravintoa, joka on polttoainetta fyysiselle aktiivisuudelle ja auttaa omaishoitajana vaimoani 24/7 hänen palautumaan kotiin sairaala viikkojen jälkeen.

Yhdessä nämä pienet esineet muodostavat harmonisen kokonaisuuden, joka kertoo meille, että terveys on monen tekijän summa. Se vaatii fyysistä aktiivisuutta, terveellistä ravintoa ja myös lepoa ja palautumista. Kuvassa on mukana myös pieniä, pyöreitä palloja, jotka symboloivat mielenrauhaa ja stressinhallintaa – tärkeitä osia kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Tämä haastekuva on kutsu sinulle:

• Miten sinä vaalit terveyttäsi?

• Mitkä ovat sinun tapasi liikkua ja syödä terveellisesti?

• Miten huolehdit mielen hyvinvoinnista?

Ota 365 haaste vastaan ja jaa oma tarinasi!

Päivä 133 - 13. toukokuuta

 

Kierre

Taidanpa olla aika hyvä sopeutumaan päivän teemaan tilanteen mukaan.

Puristin aamulla tuoremehua ja huuhtelin laitteen. Osia purkaessani huomasin, että puristimen kara on kierteinen – aivan kuten lihamyllyssäkin. Siinä se on, päivän kuvahaaste! "Näin helppoa se on", ajattelin naukkaillessani lasillisen appelsiini-kaalimehua. Jääkaapissa odottaa vielä puoli litraa tätä eliksiiriä, joten siitä riittää mainiosti tervetulomaljaksi vaimolle, kun hän kotiutuu iltapäivällä sairaalasta.

Mitä ihmeellistä sinä löydät tästä? Voit myös muokata kehotetta oman mielesi mukaan.

Kuka onkaan läheisin ihminen?

Tietenkin isä ja äiti ovat meille jokaiselle niitä ensimmäisiä läheisiä. Suhde vanhempiin kuitenkin muuttuu jo varhain, kun alle parikymppisinä lennämme kuin linnunpoikaset pesästään. Läheisyys säilyy toki senkin jälkeen, mutta fyysinen välimatka ja tapaamisten harveneminen tekevät tehtävänsä.

Sitten on se kaikkein läheisin: oma puoliso. Tapasimme ensi kerran vuonna 1968, eli 58 vuotta sitten. Avioliittoon meidät vihittiin vuonna 1971, joten olemme olleet aviopari pian 55 vuotta. Yhteiset vuosikymmenet ovat hitsanneet meidät tiukalla saumalla yhteen.

Nyt kun puolisoni on ollut sairaalahoidossa vajaan kuukauden, olen tuntenut suurta kaipausta jopa yksinäisyyttä, vaikka olenkin vieraillut hänen luonaan päivittäin. Tänään Hän onneksi palaa kotiin. Hänen omaishoitajanaan tunnen syvää vastuuta hänen hyvinvoinnistaan. Kaatumisen aiheuttama murtuma on paranemassa hyvää vauhtia, mutta muistisairaus pysyy matkassamme. Silti elämä ja yhteinen aika ovat meille molemmille kalleinta, mitä maailmassa voi olla.

On suuri ilo, kun tytär saapuu Etelä-Suomesta meitä tapaamaan, ja lähempänä asuva poikamme perheineen auttaa meitä vanhempiaan lähes viikoittain. Toivonkin, että yhteinen elämä perheen kesken jatkuu tiiviinä, sillä se on meidän maailmamme tuki ja se pilari, jonka varassa vanhuuttamme vietämme. Myös sukulaiset ja koko tuttavapiiri nousevat etenkin sairauksien aiheuttamien kriisien keskellä arvaamattomaan arvoon.

Lopulta läheisyys ei ole vain fyysistä läsnäoloa, vaan se on jaettua historiaa, turvaa ja huolenpitoa. Vaikka elämä tuo tullessaan haasteita ja terveys voi horjua, rakkaiden ihmisten muodostama verkko kantaa meitä vaikeimpienkin hetkien yli. On suuri etuoikeus saada vanheta ihmisen rinnalla, joka tuntee jokaisen askeleen ja tarinan matkan varrelta, hän tietää, että ympärillä on perhe, jolle olemme edelleen tärkeitä.

Tuoremehun puristaminen

 
Juuresten, hedelmien ja vihreyden maailma:

Nän minä sen teen!

Tuorepuristettu mehu on elinvoimaa lasissa. Kun teen tuoremehua Wilfa-mehupuristimella (hitaasti puristavalla -mallilla), raaka-aineista saa irti parhaan mahdollisen hyödyn. Tässä kokemuksen tuomassa oppaassa käyn läpi, miten loihdit mehuja ja mitä kannattaa huomioida raaka-aineiden valinnassa.

1. Perusta: Hedelmät ja juurekset

Hyvä mehu syntyy tasapainosta. Käytä pohjana nestepitoisia aineksia ja mausta ne voimakkaammilla komponenteilla.

• Omenat ja porkkanat: Mehustamisen luottopari. Valitse kiinteitä omenoita ja pese porkkanat huolella (kuoria ei tarvitse poistaa).

• Punajuuri: Antaa upean värin ja maanläheistä makeutta. Paloittele punajuuri pienemmäksi, jotta laite käy kevyemmin.

• Sitrushedelmät: Kuori appelsiinit, sitruunat ja limet, sillä kuoren valkoinen osa tekee mehusta kitkerää.

2. Vihreä voima: Vihannekset ja kaalit

Vihreät ainekset tekevät mehusta todellisen terveysjuoman. Ne sisältävät lehtivihreää ja tärkeitä mineraaleja.

• Keräkaali ja parsakaali: Parsakaalin varsi on erinomaista mehustettavaa! Lehtikaali kannattaa syöttää puristimeen tiukkana rullana. Kaalit ovat voimakkaan makuisia, joten aloita pienillä määrillä.

• Kurkku ja varsiselleri: Nämä ovat mehustimen parhaita ystäviä. Ne sisältävät valtavasti nestettä ja miedontavat muiden vihannesten voimakasta makua.

• Pinaatti: Pehmeä maku, joka uppoaa huomaamatta esimerkiksi omenamehun joukkoon.

Vinkki: Jos mehustat kuituisia lehtivihreitä, vuorottele niiden välissä kovaa porkkanaa tai omenaa. Tämä auttaa laitetta pysymään puhtaana ja puskee kuidut tehokkaasti ulos.

3. Sipuli ja vahvat maut

Sipulia ja valkosipulia voi käyttää pieniä määriä "terveysshoteissa", mutta ole varovainen: niiden maku on erittäin hallitseva, ja tuoksu tarttuu herkästi laitteen muoviosiin. Inkivääri sen sijaan on lähes välttämätön lisä, sillä pieni pala tuo raikkautta ja edistää ruoansulatusta.

4. Säilyvyys ja annostelu

Tuoremehu on parhaimmillaan heti valmistuksen jälkeen.

• Säilyvyys: Hitaalla puristimella tehty mehu säilyy jääkaapissa ilmatiiviissä pullossa jopa 2–3 vuorokautta. Lisää joukkoon tilkka sitruunaa parantamaan säilyvyyttä.

• Sopiva määrä: Kahdelle hengelle noin 3–4 desilitran kokonaismäärä on passeli kerta-annos. Se on vatsalle lempeä ja verensokerille ystävällinen määrä.

5. "Puristusjäte" ei bio-jätteeksi!

Puristimesta tuleva kuiva kuitumassa (pulppa) on arvokasta raaka-ainetta. Porkkana- ja punajuurikuitu sopii täydellisesti sämpylätaikinaan, kasvispihveihin tai vaikkapa lihapullien sekaan tuomaan mehevyyttä.

Toivottavasti näistä vinkeistä on iloa Sinunkin mehusteluhetkiisi! Millainen on sinun suosikkiyhdistelmäsi?

---

Huomio: Jos käytät lääkitystä (erityisesti verenpaine- tai kolesterolilääkkeitä), muista varmistaa lääkäriltä greipin soveltuvuus ruokavalioon, sillä se saattaa vaikuttaa lääkkeiden tehoon.

 

Haastekuva 132/365 tiistai 12.5.2026

 

Kimallus

Sanoilla: Tämä on kuva kadotetusta käsineestä. Joskus kadonnut esine on vain mielenkiintoinen havainto, mutta toisinaan se on sydämestä kumpuava kimallus, joka saa tunteet leimahtamaan. Juuri tämä näky herätti ajatuksen ottaa valokuva ja täydentää se haikulla.

Onko se salaman välähdys vai kimallus, joka valaisee koko maailman? Haiku on omaa tuotantoani, ja mielestäni se kuuluu erottamattomasti yhteen tämän kuvan kanssa.

Puolison kotiinpaluu sairaalasta on uuden alku

  —kolme asiaa, joita elämä ei opeta valmiiksi

Keskiviikkona se tapahtuu. Tänään kuulin, että sairaalajakso päättyy ja vaimoni palaa kotiin. On helpottavaa nähdä, miten kaatumisvammat ovat parantuneet ja askel on taas varmempi. Mutta meillä asuu vieras, joka ei lähde pois: muistisairaus.

Luin äskettäin tekstin asioista, joita elämä itsessään ei meille opeta, vaan ne on oivallettava ja hyväksyttävä itse, usein kantapään kautta. Omaishoitajuus on ollut minulle juuri tätä: jatkuvaa oppimista, jossa lukemani kokemus- ja oppikirjat eivät riitä.

1. Hyväksyminen ei ole luovuttamista. Artikkelissa puhuttiin siitä, miten meidän on kohdattava todellisuus sellaisena kuin se on. On helppoa hyväksyä paraneva leikkaushaava, mutta paljon vaikeampaa hyväksyä hiipuva muisti ja vaikeudet arkisessa keskustelussa. Olen huomannut, että rauha löytyy vasta, kun lopetan vertaamisen siihen, mitä olimme ennen, ja alan nähdä sen, mitä olemme nyt.

2. Kontrolli on illuusio. Omaishoitajana haluaisin "korjata" kaiken. Haluaisin suunnitella ensi kuun ja ensi vuoden. Mutta elämä, ja varsinkin muistisairaus, opettaa, että voimme hallita vain tätä hetkeä. Kun päästää irti tarpeesta hallita tulevaa, jää tilaa hengittää tässä päivässä.

3. Onni asuu säröissä. Vaikka arki on muuttunut ja se muuttuu edelleen, onnellisuus ei ole kadonnut. Se on vain vaihtanut muotoaan. Se on jaettu katse, tuttu vitsi tai se hiljainen hetki, kun koti tuntuu taas kodilta sairaalajakson jälkeen. Samalla minulta poistuu yksinäisyys, joka on painanut minua hänen sairaalassa olonsa ajan.

Keskiviikkona alkaa uusi vaihe. Emme palaa "entiseen normaaliin", vaan luomme uutta tapaa olla yhdessä. Tämä on jatkuvaa oppimista, mutta ehkä juuri siinä on elämän syvin opetus: rakkaus ei vaadi täydellistä muistia, se vaatii enemmänkin läsnäoloa. Mitä sitten edessä onkaan, sen kohtaamme yhdessä!

Päivä 131/365 - 11. toukokuuta

 

Purkaa

En aio ”purkautua” yrittäessäni vastata tämän päivän haasteeseen. Päivää voi lähestyä kahdella tavalla, ja minä valitsen niistä tutun ja helpon kuvasarjan. Teen tämän rutiinin usein, joten se sujuu vaivatta, vaikka itse tuoremehupuristin onkin melko mutkikas kapine, joka on puhdistettava huolellisesti jokaisen käyttökerran jälkeen.

Käytän neljää kuvaa näyttääkseni, mistä osista puristin koostuu ja miten sen avulla saa aamuun taatusti tuoreen mehuannoksen. Nyt kun puolisoni on vielä sairaalassa, tämä aamun piristysruiske on vain minua varten.

Päivä 130/368 - 10. toukokuuta

 Äitienpäivänä

Sekoita sitä

Jotkut käyttävät lusikkaa teen sekoittamiseen. Minä  teen joskus niin, kun yritän valokuvata tippoja. Tiputan vain maitoa vähitellen, ja se tuntuu sekoittuvan itsestään kuumaan teehen.

Käytin jalustaa pitääksesi kameran paikallaan. Suljin jatkuvalle kuvaukselle, jotta sain pisarat talteen oikealla hetkellä. Ei ollut Äitienpäivän haaste helpommasta päästä

Aamuhaiku