Tunnen olevani, kuin järvi erämaassa, se säilyy, mutta siinä oleva vesi vaihtuu lakkaamatta. Mitä enemmän paneudun nykyisyyteen, sitä enemmän arvostan pois virrannutta nuoruutta. Lapsuuden maisemat ovat kaukaisia muistikuvia ja valokuvia, joita katselen skannattuina tietokoneen ruudulta.Lähes jokaisesta vanhasta mustavalkokuvasta saan helposti kelvollisen digitaalisen kopion, mutta värikuvat 30 - 40 vuoden takaa ovat värien osalta lähes kokonaan menetettyjä, tai ne ainakin vaativat mahdottoman määrän osaamista ja kärsivällisyyttä.
Väistämättä mieleeni nousee halu kuvata vieläkin mustavalkomateriaalilla ja suurentaa kuvia omassa pimiössä vanhalla suurennuskoneella. Välineet ovat tallella ja materiaalia on varmaankin saatavissa. Ainut kynnys on laiskuus, miksi tekisin sellaista, kun digitaalisesti kaikki on paljon yksinkertaisempaa ja vaivatonta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!