14.3.07

Äänestä

Sunnuntain eduskuntavaaleissa jokaisella äänioikeutetulla suomalaisella on mahdollisuus vaikuttaa, millainen joukko meidän asioitamme eduskunnassa hoitaa.

Oman ehdokkaan valinta suuresta joukosta saattaa joissakin tapauksissa olla pieni ongelma. Minun oma prosessini oli monivaiheinen, mutta sittenkin helppo. Ensinnä valitsin puolueen, jonka asettamaa ehdokasta äänestän. Toisena tärkeänä asiana pidin ehdokkaan ikää, jonka halusin suhteuttaa omaan ikäryhmääni. Seuraavaksi katsoin onko viime vaaleissa äänestämäni henkilö nyt ehdokkaana. Ei ole ehdokkaana, joten tein seuraavan valinnan nykyiseen eduskuntaa kuuluvan ja uuden ehdokkaan väliltä. Myös sukupuoleen kohdistin valinnan aikaisessa vaiheessa. Tutustuin muutamien ehdokkaiden blogeihin ja testasin omien ajatusteni yhteensopivuutta vaalikoneilla. Suosikkini oli YLE:n vaalikone. Sain vaalikoneessa yli 80 % yhteneväisyyteen oman ehdokkaani ajatusten kanssa. Lopulta kaikki tuntui kovin varmalta ja marketissa käydessäni annoin ääneni ennakkoon.

Nyt äänestettyäni olen tyytyväinen ratkaisustani. Sunnuntaita odotan, kuin lottonumeroita, pääseekö hän vai eikö pääse eduskuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!