15.9.09

Syyskuun 15. päivä




Aamuisin on sumua, illat pimenevät, yöt kylmenevät, muuttolinnut lähtevät on perunannostoaika. Syksyn merkkejä kaikki nämä ovat. Ruskaa juurkaan vielä ole, liekö syynä se, ettei ole ollut hallaöitä, jotka olisivat saaneet antosyaanin värittämään lehtipuita.

Marjanpoimijalle tämä syksy on ollut mitä edullisin, sillä mustikkaa oli ja on vieläkin. Omalta kohdaltani olen poiminut tänä syksynä metsämarjoja ehkä enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Tänään porisivat kattilat puuliedellä, kun olen vaimon apuna keitellyt soseita ja hyytelöitä talven varalle.

Radiossa on muistutettu, että marjoja tulisi syödä noin 2 dl. päivässä. Meillä on ainakin sen verran jopa reilusti enemmän niitä varastossa.

Mehuja ja hilloja on paljon, niin jotakin muuta ravintoa näillä tuotteilla pitää korvata, muuten tulee ylensyöneeksi. Talviperuna on myös omasta takaa. Perusravintoaineita ei tarvitse kaupasta hakea, joten tuo tuleva ALV-veron alennus ei paljoa taloutta hetkauta. Lihatuotteissa se jotakin merkitsee, mutta ei juuri muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!