29.1.10

En halua tällaisia vuokralaisia

Keskiviikon Jyväskylän kaupunkilehti kertoi, kaupunkikurreja olevan tänä talvena vähemmän. Minusta se on oikein hyvä asia, sillä näistä pihan vesseleistä on pienen ilon vastapainoksi paljon haittaa. En ole kokenut hyvällä, kun kiipeilevät seinillä ja kuvaustelineillä, sekä repivät matoista pehmustetta pesiinsä. Ei edes sekään ole auttanut, että niille on annettu jotakin villaista kuusenoksalle, josta olisi saanut vapaasti ottaa. Lintupöntöt ne siivosivat viime kesänä. Aika pienistäkin rei`istä ne tassullaan kurkottivat. Mukavaa ei ole myöskään ollut, oravien sisälle tulo. Ikkuna tai ovi raollaan niin koputtamatta tulee kurre, jos toinenkin sisään, ei niitä ole tarvinnut houkutella, mutta suuri työ on paholaisten pois saannissa.
Nyt niitä ei ole näkynyt lintulaudoilla eikä kuusen oksilla hyppimässä, pientä kaipausta tuntien olemme kuitenkin iloisia, jos eivät haitallisessa määrin esiintyisi koko vuonna.

Lakia lukeva kaupunkikurre

2 kommenttia:

  1. Nyt sinun pitää olla toimenpiteissäsi varovainen, kun orava on lainkirjaimesta perillä.

    VastaaPoista
  2. Meil kans noi riesana, niin sulosia ku ovatki.Ottivat syksyllä yhteen ja löysin hävinneen puolen lipastoni takaa, vast hajun perusteel, huh...Kuva kyl on ehdottoman hieno ;)

    VastaaPoista

Kerro mielipiteesi!