Auto-onnettomuuteen joutuminen ei ole ollenkaan miellyttävä kokemus, vaan se aiheuttaa stressiä ehkä vielä pitkänkin aikaa. Ensimmäinen hyvä kokemus oli kun huomasin ja kuulin jysähdyksen jälkeen vieressä istuvan vaimoni vastaavan kysymykseeni, mikä se oli? Nousimme molemmat hämillämme romuttuneesta autosta. Pystyimme liikkumaan ilman apua, vaikka peräänajo oli melko raju. Helpotusta tuotti myös, se kun perään ajaneen auton kuljettaja nousi myös omasta autostaan.
Kipuja, särkyjä ja unettomuutta on nyt ollut maanataista toista viikkoa, ja tietenkin lääkärissä käynnit vielä jatkuvat. Vastapuolen vakuutusyhtiö ilmoitti aika pian tapahtuman jälkeen, että he lunastavat autoni suurten korjauskustannusten vuoksi . Ensimmäinen lunastusarvio oli todella tyrmistyttävän alhainen. Nyt on sitten aikaa kulunut, enkä ole kysellen heitä häirinnyt, mutta tänä aamuna soitin ja tiedustelin, ”joko autoni on korjattu”? Tuntui, että lunastusasia sai uutta puhtia ja nyt se on sitten sovittu. Halusin tehdä lunastusasian heillekin helpoksi, koska en kaipaa kiistelyä. Pääsimme laihaan sovintoon. Vaikka onnettomuudesta jää ikäviä muistoja, pystyn kuitenkin nielemään jotenkin ”autokaupan”, johon jouduin odottamatta. Vanha fraasi, sanoo, että ”vahinko ei tule kello kaulassa”. Vahinko pääsi yllättämään, mutta siitä selvitään, sillä elämä jatkuu. Onneksi en ole aikaisemmin joutunut osalliseksi liikennevahinkoon, vaikka olen ajanut kohtuulisen paljon mm. työni takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!