4.6.07

Liputuspäivä

Tänään liputetaan siniristilipuin, onhan nyt Suomen Puolustusvoimain lippujuhla.

Näin asiasta kertoo Wikipedia:
Puolustusvoimain lippujuhlan päivä on 4. kesäkuuta.
Se on virallinen liputuspäivä. Päivää on vietetty nykyisellä paikallaan vuodesta 1942 alkaen. Vuosina 1919-1939 juhlaa vietettiin nimellä sotaväen lippujuhlan päivä 16. toukokuuta muistaen hallituksen joukkojen eli valkoisten voittoa punaisista sisällissodassa 1918. Talvisodan jälkeen kahtiajaosta muistuttava päivä haluttiin siirtää toukokuun kolmanneksi sunnuntaiksi kunnioittamaan sisällissodassa ja talvisodassa kaikkien henkensä antaneiden suomalaisten muistoa, jolloin alkoi kaatuneiden muistopäivän vietto. Jatkosodan aikana puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka C. G. E. Mannerheimin täyttäessä 75 vuotta hänet ylennettiin Suomen marsalkaksi ja hänen syntymäpäiväänsä 4.6. vietettiin aluksi nimellä Suomen marsalkan syntymäpäivä, mutta varsin pian nimeksi vakiintui puolustusvoimain lippujuhlan päivä.

Tämän kaiken lisäksi tänään on hyvin monen muunkin, jopa lukemattomien ihmisten syntymäpäivä. Esim. minun, siksi muistin aamulla nostaa lipun salkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!