2.12.09

Digitaalisuus hallitsee


Meitsi kohtaa päivittäin erilaisia vaihtoehtoja, joista teen valintoja. Voin istua penkille tai lähteä reippaasti kävelemään. Tietysti voisin linnoittautua kokonaan neljän seinän sisään ja mököttää.

Elämme koneiden maailmassa joka on kehittynyt huimin askelin 50 vuoden aikana. Vuonna 1959 ei ollut kännyköitä, taskulaskimia, tai tietokoneita. Autotkin olivat paljon harvinaisempi kuin nykyään, eikä digikamerasta tai digi TV:stä osattu edes uneksia. Uusi teknologia on tullut ryminällä ja vienyt meitä mukanaan.

Monet näistä härpäkkeistä ovat lumonneet ihmiset ja nyt ne ovat jopa yhtä tärkeitä, elleivät tärkeämpiäkin, kuin ihmissuhteet. Me hellimme noita leluja, annamme niille rajattomasti aikaa, ehkä enemmän, kuin läheisille ihmisille.

Näitä laitteita on hoidettava, sillä niiden sielunelämää pitää vaalia ja virustorjunnasta ei ole varaa luopua. Niitä on puhuteltava hellien. Laiminlyönnistä seuraa laitteen oikkuilu, joka saattaa johtaa eroon. Uuden koneen hankinta vanhan tilalle tulee aina kalliiksi, ja harvoin se on tuttua ja turvallista parempi, pikemmin päinvastoin. Sanon vain, että nyt pitäisi kysyä joltakin gurulta, miten saisin sikamaisesti kaatuilevan tietokoneeni taas terveeksi, koska en malttaisi sitä vamman vuoksi romuttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!