Maan syleilystä kurkistaa unohdettu työkalu - tuttu, mutta hieman kulunut lapio. Lapio, joka on ilmeisesti eksynyt omalle polulleen viimeisimmässä työ istunnossa. Se lepää yksin tien varrella, kuin unohdettu muisto keskeneräisestä projektista. Ehkä se odottaa edelleen työkomentoa, mutta sen omistaja ei ole palannut.
Maan kutsu lapion ympärillä on avoin, ikään kuin haluten kaivamaan syvemmälle. Ehkä se haluaa kertoa tarinoita menneistä ajoista, kun maa on muotoutunut ja kasvanut. Lapio voisi olla avain näihin salaisuuksiin, mutta se lepää hiljaa, tietämättä voimastaan ja siitä, kuka sen hylkäsi.
Lapio on tärkeä työkalu ihmisille, mutta nyt se on osa luontoa. Ruoste on tahrannut sen pinnan ja sammal alkaa valloittaa sitä, jos se jää tänne. Se on kuin muistutus siitä, kuinka voimakas luonto on ja kuinka se vähitellen ottaa takaisin sen, mikä on hänen, jopa lapion.
Vaikka lapio näyttää nyt hylätyltä, se voi saada uuden elämän. Ehkä joku löytää sen ja antaa sille uuden tarkoituksen. Onko oikein viedä se vai onko oikein toimittaa se poliisille löytötavarana? Tai ehkä se lepää siellä, kunnes kevät tulee ja tulee osaksi maata ikuisesti. Kaikki on mahdollista, kun on kyse lapiosta ja sen tarinasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!