Saimme puolisoni kanssa upean joululahjan: muutaman lahjakortin paikalliseen lounasravintolaan. Ei mitään erikoista, mutta vain täydellinen noutopöytä talven harmaiden päivien keskellä. Koska ravintola on vain kilometrin päässä kotoa, päätimme tehdä siitä pienen seikkailun. Toki voisimme ajaa sinne autolla, mutta miksi kiirehtiä, kun voimme kävellä sinne nälkäisenä ja palata kotiin hyvällä tuulella täydellä vatsallaa ruokaa sulatellen?
Ensimmäinen lounasvierailun teimme eräänä lauantaina, jolloin ravintola oli täynnä kuin tammikuun ale ruuhka. Meidät ohjattiin väliaikaiseen pöytään, joka oli niin kapea, että puolisoni ja minun piti melkein syödä vuorotellen. Pöytä oli myös niin matala, että ruokailuasento oli epämukava. Mutta sillä ei ollut väliä – nauroimme vain yrittäessämme tasapainottaa ruokaa ja juomaa samaan aikaan. Lounas oli herkullinen, vaikka pöytäkumppanimme olivat pääosin toistemme kyynärpäät.
Tänään perjantaina tilanne oli rauhallisempi. Ravintola oli kiireinen, mutta ei tungosta, ja saimme kunnollisen pöydän, jossa oli tilaa sekä ruoalle että rauhalliselle keskustelulle. Koska viikonpäivällä ei meille ole väliä, voimme tänään nauttia rauhassa ruuasta ja toistemme seurasta. Päätimme puolisoni kanssa, että nämä hetket ovat elämässä vaalimisen arvoisia – aina ei tarvitse kiirehtiä jonnekin.
Ja jos joku miettii mikä olisi hyvä lahja vanhuksille, niin tällainen ravintolan lahjakorttipaketti on täydellinen hitti. Se tarjoaa sekä ruokaa että tekosyyn viettää aikaa yhdessä ilman, että sinun tarvitsee itse valmistaa ruokaa tai keksiä ohjelmaa. Meillä on vielä muutamia kortteja jäljellä, joten lopputalven harmaus joutuu väistämään vielä muutamaa lounashetkeä. Ja ehkä seuraavalla kerralla valitsemme vielä hiljaisemman ajan – tai ehkä emme!
Nauttikaa lounaasta ja toistenne seurasta – elämä on liian lyhyt syömään aina yksinomaan kotosalla!
