Tomaattihommia

– selviytymistarinoita epätoivon hetkille

Tomaatin taimikasvatus. Kuulostaa niin idylliseltä, eikö? Kuvittele mielessäsi pieni siemen, joka herää eloon mullassa, kurkottaa kohti valoa ja kasvaa reheväksi, satoisaksi hedelmäksi. Todellisuus on vähän... no, sanotaanko värikkäämpi.

Täällä Jyväskylän koleassa kevätillassa, kun tuuli ulvoo nurkissa ja "jopa räntää vihmoo" , on hyvä hetki muistella niitä maaliskuun aurinkoisia hetkiä. Silloin, kun innostuneena kylvin tomaatinsiemeniä maitopurkkeihin. Maitopurkkeihin! Nerokasta, eikö? Kierrätystä parhaimmillaan. Paitsi että ne litisevät vähän ja näyttävät lähinnä epämääräiseltä jätteeltä ikkunalaudalla.

Ja sitten se odotus. Kolme viikkoa tuijotin multaa kuin se olisi maailman kahdeksas ihme. Jokainen pienen pieni vihreä piikki sai aikaan voitonriemun. "Minä sen tein! Minä herätin elämän!" Toki, samalla mietin, tarvitaanko sittenkään niitä kaikkia pikkutaimia .

Vinkkejä taimikasvatukseen? No, niitä on netti pullollaan. "Älä kylvä liian aikaisin, taimet venyvät honteloiksi." Höpönhöpön! Minun taimeni eivät venyneet honteloiksi, ne suorastaan loikkasivat valoa kohti niin kovaa, että ne näyttivät enemmänkin spagettinuudeleilta kuin tulevalta tomaatti viljelmältä. Ehkä niillä oli kiire johonkin.

Taimien kastelu on taidetta. Pitää kostuttaa multa ennen kylvöä. Tottakai! Kuka nyt märkiin siemeniin koskisi? No, minä tietysti. Ja sitten ne siemenet lipsuivat iloisesti purkin pohjalle. Onneksi sentään muistin sen sumutuspullon. Sumuttelin niin antaumuksella, että ikkunalaudasta tuli kuin vesi viljelmä.

Valo!  Maaliskuun puolivälistä sitä pitäisi riittää. Paitsi että Jyväskylässä maaliskuu oli lähinnä pitkä, harmaa päivä. Joten nostin purkit yöksi keittiöön loistelampun alle. Taimet tykkäsivät. Vaimon silmät eivät niinkään.

Seuraavaksi ruukutus. Siinä vaiheessa tajusin, että niitä "spagettitaimia" oli ehkä vähän liikaa. Yritin varovasti kaivaa niitä irti toisistaan, mutta ne olivat jo niin kietoutuneita toisiinsa kuin olisivat sopineet treffit purkin pohjalla. Muutamasta varsi katkesi, mutta vahvimmat selvisivät. Ja niitä upotettiin syvälle uusiin purkkeihin. Kuulemma tomaatti kasvattaa juuria myös varresta. Toivottavasti ne eivät ala kasvattaa sieltä myös pikkutomaatteja, silloin tämä homma menee ihan överiksi.

Varastolannoite kuulosti hyvältä idealta. Pari ruokalusikallista kanankakkarakeita purkin reunaan. Nyt täällä tuoksuu kuin kanalassa keväällä. Mutta minkäs teet! 

Ja sitten se karaistus. Taimet ulos lämpiminä päivinä. Lämpiminä päivinä Jyväskylässä tarkoittaa yleensä muutamaa tuntia plussan puolella ja navakkaa tuulta. Taimet näyttivät vähän siltä kuin ne olisivat osallistuneet johonkin selviytymistaistoon. Harso päällä ne sentään näyttivät tyylikkäiltä, kuin pieniltä haamuilta.

Lajien määrä on oma lukunsa. Amppeli, pensas, runko... Minä tietysti halusin niitä pitkiä runkotomaatteja, niitä jotka kiipeävät jopa kahteen metriin. Meillä on kasvutilaa pihassa. 

Ja nyt on toukokuu alussa. Kesän alku on... noh, suomalainen. Taimet tuijottavat surullisina ikkunasta ulos, missä koleus yllätti taas aamulla. Oli taas yöpakkasta, mietin tässä, että pitäisiköhän niille neuloa pienet villapaidat.

Mutta hei, ei anneta periksi! Kasvattaminen on kuulemma terapeuttista. Vaikka tällä hetkellä se tuntuu lähinnä taistelulta luonnonvoimien kanssa ja näitä omia hölmöjä ideoita. Mutta jos edes yksi niistä spagetti vartisia taimista tuottaa yhden pienen punaisen tomaatin, niin se olisi jo voitto. Sitä juhlitaan sitten koko talvi.

Loppuun vielä viisaus: älkää luottako sokeasti maaliskuun aurinkoon Jyväskylässä. Ja ehkä ne maitopurkit kannattaa vaihtaa oikeisiin ruukkuihin. Mutta hei, virheitä tekemällä oppii! Ja ensi vuonna... no, ensi vuonna minulla on luultavasti taas uusia, vieläkin hullumpia ideoita. Pysykää kuulolla!