Jäinen tuoksu on,
kuura maahan levittäytyy,
hiljaisuus on syvä.
Pienet askeleet,
lehdet rapisevat,
valo lämmittää.
Sammal peitti maan pehmeänä mattona, kun astuin varoen metsäpolulle. Ilma oli kylmä, syksyn pureva henkäys. Pienen lammen pinta oli täysin tyyni, peilaten taivaan utuisen valon ja rannan ruskan värittämät puut. Jokainen askel oli äänekäs, rikkoen ympäröivän hiljaisuuden. Kuulin vain omat ajatukseni ja haikujen rytmin päässäni. Maassa polun varrella oli pudonneita lehtiä, joista osa oli jo saanut päälleen ohuen kuuran.
Mieli vaelsi, kunnes löysin täydellisen paikan istahtaa, hengittää sisään metsän rauhaa ja kuunnella luonnon omaa sinfoniaa, joka oli niin hiljainen, ettei sitä voinut kuulla, vain tuntea. Aika pysähtyi tähän hetkeen.
Hyvä kuvaus lähestyvästä syksystä
VastaaPoista