Yöllä oli pakkasta, pari päivää sitten sitä oli noin 10 C°. Talvi on tulossa ja ensilumi voi sataa ihan milloin tahansa. Tarvitaan vain sopivat pilvet ja pikku pakkanen, silloin se tulee. Lokakuussa satava lumi on aina mahdollista, mutta tuskin se pysyy kevääseen saakka maassa. Lumi vain näyttää, että vuodenaika on jälleen vaihtumassa. Viikon päästä 26.10 siirretään kellot talviaikaan, eli normaaliaikaan. Se tarkoittaa että kello neljältä aamulla aika siirtyy tunnilla taaksepäin eli kolmeen. Tavallaan yöhön tulee tunti lisää uniaikaa. Keväällä taas tehdään vastaava liike, mutta silloin suunta on päinvastainen.
Minä suunnittelen alkavan lintujen ruokintakauden kuvaamista. Jonkinlainen lavastus takapihan puolelle josta voin tinttejä kuvata sisältä keittiön ikkunasta. Asetan lintulaudan kuva-alan sivuun, jopa sen ulkopuolelle, koska haluan kuvata lintuja oksalla. Minä etsin jonkun karahkan jonka pystytän kuin heinäseipään maahan. Kuvaan niitä tiaisia, tikkoja tai muita lintuja, jotka odottavat vuoroaan päästä aterioimaan lintulaudalle. Varmaan jonkun pihlajan löydän ja siihen voi sitten kiinnittää muita luonnollisia elementtejä.
Enhän minä voi tietää miten tällainen onnistuu. Ovatko lintuset kanssani yhteistyöhaluisia. Voinko toimia keittiössä kameran kanssa niin että linnut eivät häiriinny minun liikkeistäni. Pitääkö minun etsiä vielä keittiöön joku paksu ikkunaverho jonka takana olen suojassa, etteivät ne kuvattavat minua säiky?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!