Ja tuossa sanotaan, että "Aurinkoon käännyn, varjot taakseni jäävät, koska käyn valoon!" Niin. Mitäpä sitä pimeässä rypemään, kun kerran valoakin on tarjolla. Ei se elämä ole mitään herkkua, sen on jokainen jo pikkupoikana oppinut. On siinä ollut vastusta ja varjoa vaikka muille jakaa. Mutta minkäs teet? Ei tämä tästä valittaen paremmaksi muutu. Pitää mennä eteenpäin, vaikka hampaat irvessä.
"Toivo elämän tiellä, päivä uusi kutsuu taas." Totta se on. Vaikka kuinka olisi ollut huono päivä, tai viikko, tai vuosi, niin aina se aurinko horisontista nousee. Ei se kysy, että onko sinulla nyt hyvä vai paha mieli. Se nousee, ja siinä se. Ja sitten pitää taas ryhtyä hommiin. Ei yhtään auta jäädä murehtimaan menneitä. Mitä niitä turhaan vatvoo, kun ne on jo eletty.
Se on sellaista tämä jokapojan elämä. Välillä on valoa, välillä varjoa. Mutta aina se valo voittaa, jos vain jaksaa sitä kohti suunnistaa. Ei siinä mitään ihmeellisiä filosofia tarvita. Kunhan vain painetaan eteenpäin, niin kyllä se polku siitä aukeaa. Ja jos ei aukea, niin sitten tehdään uusi polku. Ei siinä sen kummempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!