15.2.09

Sipi 15.2.


Helmikuun on puolillaan, onhan tänään Sipin päivä, josta vanha kansa on paljolti ennustanut tulevia kevään ja kesän säätiloja. Minä en kuitenkaan lähde arvailemaan mitä on tulollaan, mutta mukava harmaa pakkaspäivä oli tänään. Tuuli ei pahemmin tuiskuttanut ja pakkanen oli kohtuullisesti – 6°C paikkeilla, joten mitä mukavin sää kävellä metsässä.

Olen polkenut lumikengillä metsään noin 6 kilometrin lenkin, jonka tänään kävelin ilman lumikenkiä. Ura on kovettunut jäiseksi ja sitä on mitä mukavinta kävellä. Pari muutakin luontoihmistä oli löytänyt tekemäni polun, joka varmaan pysyy hyvin avoimena kevääseen saakka.

Kamerareppua kannoin selässä lisäpainona, mutta ilman jalustaa olin liikkeellä. Minulla on tuollainen reilut kolme kiloa painava kamerajalka, jota ei viitsi aivan aina olalle heittää. Vaimon hyvällä avustuksella saimme aikaan armeijan ylijäämävarastosta ostetuista tarvikkeista käyttökelpoisen jalustalaukun. Tekisi mieli sanoa, että se on parempi, kun Manfrotton jalustalaukku, mutta ehkä ei nyt sitten ole ihan niin nätti. Hintaa tarvikkeille tuli alle 20% merkkituotteen hinnasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!