Sopeutumista

Eilen aamupäivällä vahinkotarkastaja soitti kertoen, että autoni on tarkastettu ja korjauskustannusarvio on sillä tasolla, että edessä on auton lunastus. Hän halusi pääasiassa tarkempia tietoja autosta ja kartoitti minun käsitystäni sen hinnasta. Lupasin lähettää huoltokirjan ja muitakin asiakirjoja jos niitä tarvitaan, mutta toistaiseksi ne ovat vielä minulla. Hän ei antanut hintaa, jolla lunastus tehtäisiin. Tällainen jo iäkäs, siisti, mutta vähän (132 000 km) ajettu diesel farkku on varmaan aika harvinainen. En myöskään halua luopua siitä niin, etten saisi vastaavan tasoista hyvin varusteltua autoa tilalle, vaikka nyt se voisi olla bensakäyttöinen. Vakuutusmiehen uutta yhteydenottoa ei ole tänään tullut, mutta varmaan sen aika on heti alkuviikosta. Olisin todella tyytyväinen, jos vastapuolen yhtiö maksaisi arvioimansa auton korjauskustannuksen, jolloin ehjä etupää tietenkin jäisi yhtiölle.

Muutama päivä autottomana alkaa jotenkin sujua. Olen nyt aktiivinen julkisen liikenteen käyttäjä. Mistä kummasta noita reissuja on siunaantunut. Bussilla ajelu on oikein mukavaa, kun keskustassa ei ole huolta parkkipaikasta, eikä kolikoista parkkitaloon tai kadunvarsimittariin. Ei myöskään ole vaaraa Parkkipirkoista, vaikka vähän pidempään viivähtäisi. Tulisiko sitä pitkän päälle toimeen ilman omaa autoa? Ehkä, mutta olen ollut niin vahvasti oman auton käyttäjä, etten usko sen kovinkaan pitkään onnistuvan. Ostin kuitenkin bussimatkoja ainakin muutaman kuukauden tarpeeseen.