Mustavalkoisuus. Yksi sana, joka voi muuttaa minkä tahansa kuvan keskinkertaisesta paremmaksi – tai ainakin niin sanotaan. Se on temppu, dramaattinen suodatin, joka tuntuu lupaavan, että kuvat eivät koskaan haalistu, olipa kyseessä sitten luonnonmaisema, muotokuva tai vilkas katukuva.
Väritön tarinankertoja
Uskotteko salaa, että jokainen valokuva näyttää hyvältä mustavalkoisena?
Jotkut nyökkäävät heti. Onhan se klassista, ajatonta, jopa salaperäistä. Se antaa kuvalle painoarvoa, jota värikäs iloittelu ei pysty tarjoamaan. Tuntuu, että siinä kohtaavat kuvaajan sielu, se pääsee valloilleen.
Toiset taas pyörittelevät silmiään. "Ei, ei kaiken tarvitse näyttää vanhalta Suomi-filmiltä tai 50-luvun uutiskuvalta", he puuskahtavat. Ja ymmärrän heitä. Värit ovat tarinankertojia: Syksyisen pellon syvä, kostea vihreä, polkupyörän iloinen sininen auringonpaisteista seinää vasten – ne puhaltavat maisemaan eloa. Ne ovat se värien hetki.
Olen silloin tällöin mustavalko-liputtaja.
En ole mustavalkoisuuden ehdoton suosija, mutta tartun siihen, kun se tuntuu oikealta. Kuvaan mustavalkoisena arkipäivän hetkiä, tai jopa tapahtumia, jos yksivärisyys tuntuu tunnelmaan sopivalta kumppanilta. Se on kuin valitsisi vaatteisiin villakangasta farkkujen sijaan – se tuo tekstuuria ja kontrastia.
Kuitenkin, kun asettelen riviin pieniä, kirkkaanvärisiä muovisia minihahmoja, ne saavat jäädä täys värisiksi. Ne pienet palikkasateenkaaret ansaitsevat kaikki kirkkaat kuosinsa! Mustavalkoisuus veisi niiden sielun. Valon ja varjojen kilpailu
Mustavalkoisuus, sillä on salainen tapa hiipiä kuviin. Se iskee usein kaupungin kaduilla, erityisesti niillä kujilla, joilla varjot ja valo kilpailevat huomiosta.
Se on hetki, jolloin kaupunki tuntuu jo puoliksi värittömältä. Hetki, joka sisältää vain syvää, dramaattista kontrastia – ei kirkkaanpunaista, joka kääntää katseen, vaan puhtaita linjoja ja valopilkkuja, jotka leikkaavat pimeyden. Mustavalkoinen pakottaa meidät näkemään muodon, rakenteen ja tunteen värien sijaan.
Tässä piilee mustavalkoisen mahti: se saa meidät näkemään kuvan uudelleen, pelkistetysti. Keskittyn siihen, miten valo muotoilee, ei siihen, miltä kohde näyttää.
Mutta muistetaan rehellisyys: kun ruska hehkuu, silloin ei mustavalkoisuuden ole asiaa kuviin. Sen värien pitää näkyä, ne täytyy tuntea!
Oletko sinä mustavalkoisuuden fani vai sen vihaaja? Kommentoi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!