Koiruutta

Jouduin tänään kunnolla haukutuksi, kun liikuin luonnossa kameralaukkuni kanssa. Ei minua siksi haukuttu, että olisin jotenkin toiminut jokamiehenoikeuksieni vastaisesti. En myöskään tallannut kenenkään hiihtolatua, sillä ei tässä maastossa näillä lumilla vielä hiihdetä. Nämä tapaamani haukun aiheuttajat, olivat kaksi mustaa koiraa.

Terhakasti ja tosissaan isot koirat tulivat kohti. Odotin niitä kyykkyasennossa ja antaen koirille tasapuolisen katselukulman. Siinä sitten neuvoteltiin. Koirat tajusivat, etten minä niitä pelkää, enkä tee niille mitään pahaa. Vähän taisivat kaverukset pettyä, mutta välikö tuolla sillä on mukava omata noita nelijalkaisia ystäviä.

Tunnen koirat jollakin tavalla, sillä perheeseemme on yli 20 vuoden ajan kuulunut oma koira, mutta nyt ei koiraa ole. Tällaisen satunnainen tapaamisen aiheuttaa vaaran, että ”koirakuume” saattaa jälleen iskeä. Pinseri voisi olla mukava rotu kuvauskaveriksi metsäpoluille.