Olin aamulla ihmeissäni, vaikka eihän se mitenkään tavatonta ole, että eilisen suojasään jälkeen pakkasaamuna tiet ja polut ovat liukastuneet. Lipsahtelevat kengät ovat suuri turvallisuusriski. Jos metsässä kompuroi ja rikkoo luunsa, niin kuka silloin tulee yksinäistä auttamaan? Onneksi en kuitenkaan liukastunut, joten säilyin mustelmitta ja pysyin muutenkin ehjänä. Tunsin metsää samoillessani suurta rauhaa, mieleni rentoutui, lintujen kevätlaulua kuunnellessa. Oikein piti pysähtyä huoletonta sirkutusta kuuntelemaan. Olisi se outoa, jos ei noita pikku tirriäisiä luonnossa olisi. Pitääkin taas värkätä muutamia uusia pönttöjä pihapuihin.
Yhden vastaantulijankin tapasin ja niin hänellä oli kultainen noutaja, joka haukkuen pelkäsi minua. Ei uskaltanut edes haistaa, vaikka polvistuin koiralle tuttavuutta tekemään. Keltaturkin ulkoiluttajaan tutustuin, mutta koiraressukka arkaili yksinäistä kulkijaa.
Metsässä seikkailu aurinkoisena aamupäivänä on todella rentouttavaa. Se on erilaista kuin, hiihtäminen kieli vyön alla. Kävellessä saattaa nähdä ja kuulla paljon sellaista jota hiihtäjä ei huomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!