Suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu olennaisena osana kateus. Väliäkö sillä mitä kadehditaan, kunhan vain kaverilla ei olisi jokin asia paremmin. Olen tänään lukenut eri keskustelupalstoja, joissa on kateuden siementä kylvetty oikein roppakaupalla. Onkohan siitä jotakin hyötyä, sitä en tiedä?Kateuden aiheita on monia, minä kadehdin monia luontokuvaajia, jotka kohtaavat retkillään, komeita ja kauniita lintuja tai nelijalkaisia villielämiä. Minä en ole juurikaan onnistunut kuvaamaan pullasorsia kummempia lintuja, tai kesyä oravaa ihmeempää. Tänäänkin taivalsin metsässä, jossa ei ollut ainuttakaan eläväistä, tai sitten en vain nähnyt niitä. Korpin naurun kuitenkin kuulin, se suorastaan minulle ivasi lentäessään korkean kuusikon yllä.
Siitä huolimatta, tänään oli hieno ulkoilu sää, sillä kuusikossa oli lumikengillä hyvä kävellä. Hanki kantaa hyvin, eikä lunta ole kovinkaan vahvasti. Minusta nyt on paras mahdollinen talvikeli metsässä kulkijalle.
Tänään tosiaan oli hyvä kävely sää. Minulla vain ei ollut lumikenkiä ja hankikaan ei juuri kantanut, niin tuli rämmittyä lumessa. Kivaa oli silti. Olen kanssa huomannut, että lintukuvaus on huomattavasti haasteelisempaa kuin voisi luulla. Hyviä kuvia olet muuten saanut. Tämänkin kuva on upea.
VastaaPoistaEi se korppi sinulle nauranut, se tervehti kuusikossa kulkijaa.
VastaaPoistaValokuvaaminen on haasteellista, mutta mielenkiintoista. Jos edes joskus onnistuu, saa onnitelle itseään.
Hitsi, että tykkään tästä blogistasi!!! Ajatuksesi ja kuvasi niin sanotusti osuvat ja uppoavat minuun.
VastaaPoistaKateus todellakin tuntuu kuuluvan kansanluonteeseemme. Eräs ystäväni sanoi minulle aikoinaan, että hän noudattaa sanontaa: "Kel onni on, hän onnen kätkeköön.". Silloin pidin ystävääni pöhkönä. En pidä enää. Ehkä minunkin olisi paras salata onneni. Kateelliset nokkivat minut muuten kuoliaaksi.. =(