Kymppikuva

Viikon haastenumero on (10)

Piti lähteä ulkoilemaan ja kuvaamaan haasteeseen sopiva kymppikuva!
Kuvauspaikka

Mistä niitä kuvia katsotaan

Valokuvaus on harrastuksena aivan mukiinmenevää, mutta tämä digiaika on tehnyt siitä monessakin asiassa entisestä poikkeavaa.
Filmiaikaan ei tullut mieleenkään tilata vain filmin kehitystä negatiiveiksi ja jättää vedokset ottamatta. Nyt vain pieni osa tulostetaan valokuviksi.

Minullakin on suuri kokoelma kuvia tietokoneen muistissa, jonne ne ajan mittaan unohtuvat, niin vain käy. Muita mahdollisuuksia on paljon. Helpoin lienee oma mustesuihku tms. tulostus, tai oikeiden valokuvavedosten tilaus. Kuvista voi teettää kuvakirjan. Kuvien polttaminen levylle ja niiden katsominen telkkarista on se jota käytän ehkä eniten.
Paljon on alkanut kiinnostaa hyvälaatuisen 10” digitaalisen kuvakehyksen ostaminen, mutta vielä ennen sitä teetän joitakin kuvakirjasia ottamistani valokuvista.

Kokonaan uusiksi

Auton historia alkaa 1700 luvun loppupuolelta, jolloin ensimmäiset höyryvoimalla kulkeneet kuljettajan ohjaamat laitteet valmistettiin. Näiden yli 200 vuoden aikana auto on kehittynyt ja muuttunut ihmisen tarpeiden mukaan. Ehkä nyt kun öljy on kallistunut ja sen niukkuus nostaa polttoaineen hintaa odottaisi, että auto keksittäisiin uudelleen.

Siinä voisi muuttua muukin, kuin moottori, koska nykyinen kehittynyt teknologia antaisi uskomattomia mahdollisuuksia. Luulisi autosta voitavan tehdä erilaisen, joka olisi nykyistä ympäristöystävällisempi, ehkä halvempikin ja ennen kaikkea siitä voisi tulla turvallisempi.

Monissa tuotteissa on tapahtunut suuria muutoksia:

1. Televisio on muuttunut isosta laatikosta litteäksi taulutelevisioksi
2. Puhelin on kutistunut pieneksi ja monipuoliseksi kännykäksi
3. Kamerat ovat kehittyneet valtavasti, kun hopea filmin korvaajaksi tuli sähköinen muistikortti

Nopean muutoksen uusiin autoihin voisi tehdä helpottamalla ajovalopolttimon vaihdon, joka on nykyautoon vaikeampi, kun koskaan ennen auton historiassa.

—Moni

VALOKUVATORSTAI:n Haaste 117 (Moni!)

Moni ihminen asuu maa planeetalla
Moni meistä on käynyt Tuurissa
Moni on pyörittänyt tätä kivistä palloa
Moni tämän kuvan katsoja on suomalainen
Suomessa sataa kesäisin monasti vettä

Varustelukierre

Valokuvauksen harrastaja on jatkuvassa varustelukierteessä. Vaikka välineitä on, aina tulee uutta tarvetta jostain ihmeellisestä.
Minulle on kertynyt vuosien mittaan joitakin hyviä salamavaloja, joista osa on jäänyt vähälle käytölle. Kahdessa SB-800 ja SB-50) on slaveominaisuus ja ja kahteen (SB-24) on synkronikaapelit, mutta ongelma on, miten nuo välkyt saisi sopivasti sijoitetuksi oikeille paikoille. Jalustoja ym. on, mutta puute on kylmistä salamakengistä.
Muutama google haku tuotti mm. kuvassa olevan palikan. Hämmästyin vain sen hintaa, joka halvimmillaankin on siinä 15 euron, pikemmin yläpuolella. On vain niin kallis. Kunpa löytäisi jotakin verhokiskoa, joka olisi oikean kokoista, josta voisi sahata pätkiä, ja saada edes ns. ”pielavetisiä”. Jos löytyy vinkkiä, niin kertokaa, kommentoikaa! Ellei löydy pitää taas investoida ja ostaa 3 kunnollista nivellettyä ja niihin sateenvarjot, mutta silloin puhutaan jo minimissään noin 200 €uron investoinnista, valitettavasti!

Ylimääräinen 32

Tämä kuva ei enää liity viimeviikkoiseen numerohaasteeseen, vaikka se siihen sopisikin. Kuvan alalaidassa on pieni numero 32, joka näkyy paremmin, kun klikkaat kuvan suuremmaksi. Johonkin myöhemmin tuleviin haasteisiin saattaa olla ainesta tässä kuvassa.

Nämä 1234… numerohaasteet saavat minut paneutumaan kaikkiin vastaan tuleviin numeroihin ja tällaisiin lukumuodostelmiin aivan uudella tavalla, kiinnostuneesti. Jopa niin, että mielenkiintoisia aiheita tulee kuvattua varastoon vastaisen varalle, ja muutenkin. Numerot ovat tärkeitä ja ei liene ollenkaan pahasta opetella havainnoimaan ympäristöä eri tavoin. Opimme näkemään paljon uutta, kun silmät ovat avoinna kaikille mielenkiintoisille asioille.

Kiitos

Tunnustus lämmittää mieltä, se on iloinen asia! Näin varttuneemmassa iässä tunnustusta saa harvoin, sen sijaan voi tunnustaa jotakin. Nyt tunnustan olevani tyytyväinen, kun lukija on ilmeisesti pitänyt blogistani. Kiitoksia sinulle Zilga!

Jatkan haastetta seuraaville:

Tapsu
Hullukaalisalaattia
Siirtolaisen kertomana
kasvis.fi » 2008

Pokasaha

Tämä viisikymmenluvun tärkeä metsäjätkän työväline on ilmeisesti kadonnut. Useimmiten sitä on käytetty ja kulutettu loppuun, tai korjattu museokokoelmiin. Kätevä tällainen kuitenkin on koska sen voi purkaa ja kuljettaa vaikka retkirepussa.
Löytyyhän netistä ohjeita miten sahan puut voi itse veistää, mutta osaako tai viitsiikö monikaan sellaista itse tehdä. Minulla on tämä kuvaamani saha, mutta en minä sitä ole itse tehnyt, vaan olen sahani lahjaksi saanut. Lahjaesineenä pidän sitä niin arvokkaana, etten ole sillä sahannut, kunhan vain kokeillut olen.
Onhan tässä mallikkaat puut, joten pitää varmaan ottaa iltapuhdetyöksi, ja kokeilla osaisinko minä sahaa tehdä, jos ei yhtä huolellista jälkeä, niin toimivat pokasahan puut.
Netissä on ainakin tällainen ohje: KLIKKAA!

TV 32 tuumaa

Viikon haastenumero on (32)!

Velkaa veturiksi

Suomalaiset ovat kestäneet nälkävuosia ja sotakausia, mutta elintason nousua ei oikealla sisulla jaksettu kestää. Nyt on monenlaisia enteitä siitä, että ei Suomellakaan mene oikein hyvin tässä maailmanlaajuisessa taantumassa. Valtionvarainministerikin on jo telkkarissa kertomassa, että ”näkymät ovat epävarmat”. Hallitus ilmoittaa ensi viikolla, miten vajoamassa olevaa taloutta tekohengittään. Työttömiä tulee lisää ja varmaan työttömyys tuo monenkirjavaa muutakin harmia mukanaan.

Valtio velkaantuu ja nyt jo puhutaan miten vippiä tarvitaan enemmän, kuin -90 luvun suuren laman aikaan. —Valtio ottaa velkaa lisää noin 5700 euroa, jokaista suomalaista kohti. On siinä sitten maksamista pitkälle taantuman jälkeiseenkin aikaan. Nämä kaikki oireet ovat aika pahoja, joten jotain tarttis tehdä, ettei tauti oikein pahaksi pääsisi.

Bensaa 0,25€/litra

Tiedätkö Sinä milloin bensan hinta oli viimeksi 0,25 €/litra? Mahdollisesti et muista, sillä oletat siitä kuluneen jo paljon aikaa. Jos olet lukenut Savon Sanomien uutisen sinä tiedät. Tämä ihmeellisyys on tapahtunut viime keskiviikkona 14.1 2009.

Tuskinpa sitä tarjousta on kauaa kestänyt, koska kansa olisi varmaan kiiruhtanut tähän alennusmyyntiin kaukaakin, sen verran ahneita olemme. On tuommoinen tarjous ollut paikallisille todellinen lotttopotti. Varmaan niitä ohiajajia on harmittanut, joilla on edellisellä huoltamolla otettu tankki täyteen. Varmaan siellä on ollut asemalla pitkät jonot, joten ei tuo tarjous ole tarkoitettu kovin hätäiselle tankkaajalle. Ainakin tuo tempaus on saanut jonkin verran julkisuutta Petosen kylän ST1 huoltoasemalle, vakka tekninen laitevika olisi ollutkin.
savonsanomat.fi/uutiset

Maa ja sen seuralainen

VALOKUVATORSTAI:n Haaste 116

Puhtaan luonnon puolesta

Aina toivomme sitä mitä saamme, eikä toivosta koskaan luovuta. Amerikkalaiset saivat toivomansa presidentin, ja koko maailma asettaa nyt toivonsa siihen, että Obama tekee maailmastamme paremman. Talouden taantuma, kun nyt ensinnä asettuisi, niin kaikki muu vierii sitten jo helpommin.

Luontoa pilataan kaikin mahdollisin keinoin. Jokainen, ainakin länsimaalainen pilaa päivittäin vesistöjä istumalla yhden tai useamman tovin pienessä huoneessa. On se vain ihme, kun vieläkään ei ole keksitty, miten sen istuimen voisi korvata sellaisella laitteella, josta ei vesistöjä rehevöittävää lietettä tulisi.

Barack Obama lupaa toimia myös puhtaan luonnon puolesta, joten jotakin muutoksia on odotettavissa. Ehkä auto keksitään pian uudelleen, kun autotehtailla ei muutenkaan hyvin mene.

Vanhat valokuvat kaappien kätköstä

Kaapit ja hyllyt pullistelevat vanhoja albumeja, eikä se ole yksin siinä sillä kuvia on vanhoissa saapaslaatikoissa, joista osa on ullakolla tai autotallissa. Viisikymmentä vuotta sitten ottamani ja vedostamani mustavalkokuvat ovat säilyneet hyväkuntoisina, mutta samaa ei voi sanoa 1960 luvun lopulla otetuista dioista tai väripaperikuvista. Ehkä ei aivan 100 % tuhoa, mutta ovat ne aika vaikeasti korjattavissa. Mustavalkokuvia on helppo tallentaa digimuotoon, nyt kun vielä muistaa ketä kuvat esittävät kuvissa oleva toiminta on tuttua. Paljon on maailma muuttunut ja niin ovat vaihtuneet myös työtavat. Tuskin tällaista puuvartista viikatetta enää on löydettävissä muualta kuin vanhojen aittojen kätköistä tai museoiden kokoelmista.
Tässä on niittopuuhissa minun isäni ja kuvan hänestä olen ottanut kesällä 50 vuotta sitten.

Elämässä on valintoja joita ei saa tehdä

Talvisilla jäillä liikkuminen ei liene koskaan aivan turvallista. Tällaisen käsityksen saa kun katselee tämän päivän uutisia, jotka kertovat ihmisten joutumisesta veden varaan. Jään alla on virtapaikkoja ja jääkanteen paukahtaneet railotkin saattavat olla vaarallisia.

Viikonvaiheessa on kuitenkin näkynyt paljon jäillä kulkijoita. Ei siellä ole tuntenut yksin olevansa, en ainakaan minä ole huomannut vaaranpaikkoja. Pikemmin on ongelmana ollut saada tylsällä kairalla pilkkireikä jäähän. Olen pyrkinyt liikkumaan etsien turvallisia reittejä ja valmiiksi porattuja reikiä. Ei maailmassa varmaan ole missään aivan turvallista, onko sitä edes kotona.

Mennessäni tuttavan luokse kahville tallasin ajattelemattomasti naapurin yksityisaluetta, josta sain isännältä nuhteet, mutta kaunis anteeksipyyntö taisi korjata asian, kun en saanut turpiini.

Kolmipyörä

Viikon haastenumero on (Kolme)!

Pakkasta ja talven valoa

Tammikuun sohjoisten suojasäiden jälkeen saatiin taas kunnon pakkaset, jotka jäädyttivät järvienjäät tasaiseksi lakeudeksi. Tänään perjantaina ei ainakaan päiväsaikaan ollut jäällä paljoa kulkijoita, mutta varmaan viikonvaihteessa pilkkikansa pakkaa eväät ja vavat reppunsa suunnistaen kalaisille järville ja lammille.

Olisi jäällä nyt hyvä viilettää retkiluistimillakin, mutta enpä taida ryhtyä luistelua opettelemaan. Varmaan otan huomenna potkukelkan mukaan ja kenkään liukuesteen, niin jopa on jäälakeuksilla mukava viilettää. Ei ole jäällä kävelykään hassumpaa, kun jään pinta ei ole jalan alla kuitenkaan pettävän liukas, koska siihen on tarttunut muutaman millin paksuinen karkeiden pakkaslumikiteiden kerros.

Tämä auringonlaskun kuva on Tuomiojärveltä ja taustalla näkyy Laajavuoressa oleva Matti Nykäsen mäki.

—Miten niin valo

VALOKUVATORSTAI:n Haaste 115

"Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen."

Tummia pilviä

Taloudessa tapahtuu jotakin kummallista, kun päivittäin uutiset kertovat uusista YT-neuvotteluista, jotka johtavat lomautuksiin tai irtisanomisiin. Maailmantalous potee pahaa kriisiä, se lienee itsestään selvää.

Tavallinen kansalainen ajattelee, jos ei juuri muuta pysty tekemään. Hankinnat, jotka eivät ole aivan pakollisia siirretään odottamaan parempaa aikaa, ehkä hintojen mahdollista laskua. Kaikkiin, pieniinkin hankkeisiin tarvitaan tahtotila, mutta nyt tahdotaan vähentää kulutusta. Lienee järkevää miettiä, mitä todella haluan ja rajoitan ostot vain sellaiseen, mikä näyttää järkevältä ja mahdolliselta. Monissa asioissa kompromissi on mahdollinen, sillä monien hyödykkeen käyttöikää voi jatkaa. Joissakin tapauksissa uuden tuotteen sijaan voi hankkia vähän käytetyn, eikä kaikki mitä tahdomme ole suinkaan välttämätöntä.

Joitakin asioita voi etsiä myös kirpputoreilta, mutta olen ollut huomaavinani, että siellä ovat hinnat nousseet. Käyttökelpoisen tavaran löytäminen kirpparilta on entistä vaikeampaa.

Pakkasia odotellessa

Tänä vuonna näyttää olevan aikainen kevät tulossa. Muusta sellaista ei voi päätellä, kuin lumen sulamisnopeudesta, sillä jos näin lämpimät ilmat jatkuvat, kohta lähtevät järvistä jäät. Ei riitä hiihtokelejä kauaa, sillä vesisateella lumi häviää.

Näiden pienien luonnon muutosten rekisteröinti, pitää jotenkin kulkijan tarkkaavaisena. Ehkä säiden huomiointi opettaa samalla jotakin. Voi oppia tekemään sellaisia havaintoja, ettei vaivukaan kevätväsymyksen myötä horrokseen.

Haaveilen edelleen, että talvi palaisi takaisin, jäät vahvistuisivat ja taas voisi mennä aurinkoiselle järven jäälle pilkkivarustuksineen narraamaan ahvenia, jos ne nyt sitten ovat edes kevään korvalla narrattavissa. Näiden lämpöisten aikana ei jäillä näy kulkijoita, eikä kalastajia, sillä jäät ovat sulaneet pelollisen ohuiksi.

Miksi kala ei syö

Jos olisin helposti luovuttavaa sorttia, lopettaisin pilkkimisen tähän päivään. Olen kahtena päivänä ollut jäällä ja kairannut tyhjiä reikiä järven jääkanteen. En ole saanut ainuttakaan kalaa, en edes pientä sinttiä, ei edes ole ahven käynyt pilkkiäni haistamassa. Olen oikein harkiten etsinyt karin kupeita, syvänteiden reuna-alueita, onkinut matalasta ja syvältä selältä. Olen ollut kaislikon kupeessa ja lahtien pohjukassa, laskevan puron suussakin kokeilin. Pilkkejä vaihdoin ja monenlaisia kaupan houkuttimia kokeilin. En ole koskaan oikein pilkkinyt, siksi epävarmuutta tunnen, jos minä en osaa, jos minusta ei koskaan tulekaan kalamiestä vaikka olen netistä ja kirjoista ohjeita ammentanut. Ei tällaisesta kehtaa edes kavereille kertoa, niin se omanarvontuntoa korventaa. Helppo olisi tähän lopettaa, tehdä päätös, että pysykööt ahvenat järvessä, en minä niitä kaipaa.

Pilkkiminen on vain niin mukavaa, kun voi olla raittiissa tuulessa, paksuissa vaatteissa palelematta, etten minä sitä tähän jätä. Edessä on pitkä kevättalvi, joten vielä tulee aika, jolloin Ahti minullekin suo antiaan. Huomenna pitää opiskella lisää talvikalastuksen teoriaa!

Kotiruoka kestää hintapainetta

Uutisten mukaan ruuan hinta on nousussa. Minusta se ei ole edes uutinen, sillä se on pikemminkin itsestään selvyys tällaisessa taloustilanteessa. Kaikkien tuotantokustannusten noustessa on varmaa, että ruuankin hinta nousee. Ruualla on aina ostajia, sillä ilman ruokaa emme tule toimeen. Auton voi jättää talliin tai myydä pois, mutta syömättä ei voi olla, ei ainakaan päivätolkulla. Kysyntää siis riittää.

Ruuassa voi toki säästää, valitsemalla paremmin mitä syö, samalla voi joissakin tapauksissa elää myös terveellisemmin. Omatoimisessa ruuan valmistuksessa jää paljon kuluja pois, joten se on kannattavaa, mutta ennen kaikkea mielenkiintoista. Jostain kumman syystä itse tehty kotiruoka maistuu hyvältä, voi se tietysti johtua siitäkin, ettei itseään kehtaa moittia. Hyvistä raaka-aineista valmistettu ruoka ei yleensä epäonnistu, joten sitä kannattaa kokeilla. Ehkä omatoimisuus ja pienempi palvelujen käyttö syventää taantumaa, mutta itsekkäästi ajatellen sen järkevyyttä ei voi moittia. Oheisessa kuvassa on vanha maakellari, joka näyttää olevan rappioitumassa, mutta mikä sen parempi ruuansäilytyspaikka on kuin kivinen maakellari, joka ei tarvitse jäähdytykseen sähköä.

40 prosenttista

Viikon haastenumero on (40)!

Ahti oli kitsaalla päällä

Ei kalamies aiheetta kalaonnellaan kehu, kun sitä ei juuri ollut. Ainutkaan kala ei viime tingassa päässyt karkuun, eikä edes siima katkennut. Ahventen perkaamisesta ei ollut vaivaa, eikä saaliin kotiin kantaminen kalamiestä rasittanut.
Oliko se eilen kun katselin telkkarista miten ruotsalaiset perhostelivat rautua ja lohta, päästäen isojakin kaloja takaisin virtaan. Ei minullekaan saalis ole tärkein asia, mutta taivaltaminen talvisella jäällä ja reikien poraaminen on mukavaa kuntoilua. Lähes huomaamatta siinä aika kuluu, mieli virkistyy ja eväät maistuvat. Toivottavasti huomenna on yhtä kaunis päivä, mitä tänään oli, niin sinne vain jäälle mieli tekee. Ehkä jo huomenna kalaonni olisi vähäsen tämänpäiväistä parempi, sillä nyt aikomus on mennä kalaisemmalle paikalle.

Mieleni tekee pilkille

Tammikuun pakkaset ovat vahvistaneet järvien jäät niin paksuiksi, että jäillä liikkuminen on turvallista.

Kevättä kohden aurinko paistaa joka päivä enemmän. Auringosta saa D-vitamiinia ihan vain ulkona olemalla. Kalasta saa myös tarpeellisia vitamiineja. Saattaahan niistä saada vielä vähän Tšernobyliakin. Tosin en usko pääseväni ”Pietarin kalansaaliisiin” joten ei ole vitamiinien yliannostusvaaraakaan.

Ostin tänään uuden jääkairan ja vähän muitakin varusteita uusin. Toukkapurkki maksoi 5,90 €, sillä hinnalla olisin saanut kilon muikkuja, joka olisi taatusti ollut varmempi saalis, kuin tammikuiset ahvenet. Kalavehkeeni pakkasin 1970-luvun alumiiniseen kameralaukkuun, joka toimii nyt myös pilkkijakkarana. Koko varustuksen sidoin lasten pulkkaan, jota on helppo hinata järven jäällä apajapaikkoja etsiessä. Minulla on pulkassa myös Bembo kamerajalusta, joten saalis tulee kuvatuksi. jos niin huonosti käy, ettei kalansaalista tule ollenkaan, niin luontokuvia ainakin tulen otettaneeksi.

Sitten, kun...

Onko se elämänhallintaa, että odotan sopivampaa aikaa ja s iirrän hankintoja, menemisiä ja ym. päätöksiäni hamaan tulevaisuuteen. ——Teen sen sitten, kun lapset ovat aikuisia, tai kun olen eläkkeellä. Kait se on helppoa siirtää asioita tuonnemmaksi. —Sitten kun… Minusta alkaa tuntua, että jos tuo aika on jo koittanut, edelleen tekee mieli siirtää asioita, ollaan pahasti metsässä.

Nyt yritän oppia jokaisena päivänä jotakin uutta elämästä ja itsestäni, eniten haluan oppia pois, sellaisista tottumuksista ja tavoista, jotka edesauttavat, ”sitten kun” ajatteluani.

Ehkä tätä ajattelun muutosta voi kutsua vaikka takinkäännöksi, jolla on ainakin politiikassa negatiivinen kaiku. Omassa elämässä tapahtuva takinkääntö pitäisi lukea hyväksi ominaisuudeksi, niin ainakin minä sen näen.

Vaimoni on huomannut, miten hänen pitkästi yli 30 vuotta antamansa koulutus alkaa tuottaa tulosta.

Tie

VALOKUVATORSTAI:n Haaste 114

"En ole ahne enkä kopea,
Ei tartu rupla eikä taalari.
Ei edes kulta eikä hopea,
Oon pelkkä taivaanrannan maalari."

Lumitalvi

”Jos loppiaisena sataa lunta sen verran, että hiiren jäljet peittyvät, niin sen vuoden aikana ei lumesta puutetta tule”. Kait sitä sen verran eilen satoi, että nyt sitten lunta riittää. Katselin, miten jäniksen jäljetkin olivat täysin peittyneet.

Pakkasta menne yönä oli; vuoden ennätyslukemat, koska elohopea laski 20°C:n alapuolelle. On jäissäkin jo ainakin jalkamiehelle vahvuutta, ellei nyt ihan ehdoin tahdoin virtapaikkaan mene.

Olin videopuhelu yhteydessä Australiaan, jossa on tuttavani mukaan +42°C. —Villapaita hiostaa vaikka se on kaapissa, hän kertoi.

Ehkä meilläkin on lämpimämpää edessäpäin, koska päivä pitenee, ja sen huomaa heti jos hetkikin on aurinkoista, tietenkin oma osansa on myös puhtaan valkoisella lumella.

Onko nykyaika tarpeettoman helppoa

Olli pähkäili ”Madonreikä” blogissaan kouluvuosiaan, jolloin lapset saivat liikuntaa aivan luonnostaan koulumatkoilla. Olen hänen kanssaan samaa mieltä koulukyydeistä, siksi minäkin muistelen omia alakouluaikojani.

Olen syntynyt sodan päättyessä -40 luvun puolivälissä ja kansakoulun aloitin olympiavuonna 1952. Kotoa kouluun oli matkaa tasan 5 kilometriä ja se taitettiin 6 päivänä viikossa jalan, suksilla, polkukelkalla, syksyisin ja keväisin vanhalla polkupyörällä. Kukaan ei haaveillutkaan mistään koulukyydistä. Mukana oli reilu reppu, jossa kulki kirjojen lisäksi myös omat eväät, maitopullo villasukassa ja voileivät, keiton saimme koululla.
Koulu alkoi aamu yhdeksältä ja kelistä riippuen lähtö tapahtui 7:30 - 8:00 välisenä aikana. Kesäaikaan matka taittui pyörällä hieman nopeammin. Koulumatkaliikuntaa kertyi 60 kilometriä jokaisena kouluviikkona.

Olen nyt eläkkeellä ja pyrin tuohon samaan säännölliseen viikkoliikuntasuoritukseen. Täytyy tunnustaa, että hyvin usein sen saan täyteen, mutta on vuodessa joitakin viikkoja, jolloin laiskuus voittaa.
Tämä merkitsee sitä, että askelmittariin kertyy patikkamatkaa tänäkin vuonna noin 3000 kilometriä. Onneksi minulla on tietokoneeseen liitettävä matkamittari, joten en pahasti pääse itseäni pettämään.

Linkki: Ollin blogiin

Negatiivista säästöä

Energiasäästön tuntua muotiin ja hehkulamppujen väistyessä, sähkön kulutuksen eteen tehdään kaikenlaisia kikkoja. On täysin selkeää, että sähköä säästyy, kun hehkulampuista luovutaan ja tilalle ruuvataan vähemmän kuluttavat kalliit lamput. Niille luvataan vähintäänkin 6000 h. käyttöikä, joka on todella paljon, jos se toteutuisi.
Nyt kun talossa lähes kaikki lamput on vaihdettu noihin uusiin lamppuihin, joista osa on todella kalliita, tulee aina tuskainen harmi, kun vaihdan uuden lampun palaneen säästölampun tilalle.
Minä en ymmärrä miksi lamput eivät kestä tuota luvattua käyttöikää? Tietenkin voin lohduttautua sillä, että osa sitten ylittäisi luvatun iän, mutta tuskinpa. Olen huomannut ettei edes lampun merkki ja korkea hinta takaa käyttöikää, joten siirryn käyttämään halpahallien lamppuja, sillä merkkitavara ei näytä takaavan laatua.
Tietenkin oikein olisi, jos palaneen lampun palauttamalla saisi tilalle uuden tuotteen, mikäli se ei päässyt edes 20% pakkaukseen merkitystä tuntimäärästä.

—Vanhan rouvan lokikirja

Olen kuunnellut kävelelyretkilläni tätä äänikirjaa, jo ½ levyistä (12). Varmaankaan en jaksaisi lukea tällaista tekstiä, mutta kuunneltuna on helppo elää maailmanmatkaajan mukana pitkällä laivamatkalla Chileen. Kyllikki Villa on matkansa aikana sanellut krjansa aineiston nauhalle 74 vuotiaana. Nainen ei aina osaa päättää mitä hän seuraavaksi tekee. Hän on kiertänyt maailmaa ennenkin turistina rahtilaivojen mukana ja tässäkin tarinassa hän matkustaa mm. suuressa puolaisessa rahtilaivassa sen ainoana naisena. Rohkea ja reipas täti ja hyvin hän kuvaa omaa maailmaansa vanhuuden asettaessa tiettyjä rajoituksia matkanteolle. Päivä kerallaan matka etenee turvallisesti hyvien ihmisten seurassa.

Tällaisesta kirjasta tallentuu väistymättä kuulijan ajatuksiin tietynlaista kokemuksien luomaa elämänviisautta.

Pakkanen nopeuttaa jäiden vahvistumista

Järvien jäät ovat olleet heikkoja , mutta nyt Uuden Vuoden pakkaset ovat vahvistamassa jäitä ja järviä kantaviksi. Tänään näkyi jo ulkoilijoita aurinkoisilla jäälakeuksilla. Minunkin mieleni tekee mennä uuden Esla potkukelkan kanssa kokeilemaan, mutta en vielä tänään tehnyt koeajoa. Varmaan jo viikonvaihteessa käyn pilkillä narraamassa muutamia ahvenia keittokaloiksi.

Jäät eivät ole koskaan takuuvarmoja siksi nappasin tämän kuvan uponneesta kulkupelistä ihan vain itsellenikin varoitukseksi. Tosin tämän pyörän uppoaminen on voinut tapahtua jo aikapäiviä sitten, todennäköisesti ihan sulan veden aikaan.

Linkki: KSML

Uusi Vuosi

Minä harrastan kävelylenkkejä lähiympäristöön, kaupungille tai metsiin, minne milloinkin. Kamera on aina matkaseurana ja samalla reppu antaa reissumiehelle jonkinlaisen tarkoituksen. Onhan se myös tehostamassa liikuntaa, koska repussa on jonkin verran painoa.

Hyväksi kävelyseuraksi olen kokenut mp3 soittimen, jolla vain harvoin kuuntelen musiikkia tai radiota. Muutan levylle luetut kirjat mp3 muotoon, joten niitä on todella mukava kuunnella kävellessä. Olen lähes varma, että näin tutustun myös moneen sellaiseen kirjaan, joka jäisi perinteisenä kirjana lukematta. Pyrin tekemään sen verran pitkiä lenkkejä, että ehdin yleensä kuunnella 2. levyn sisällön. Keskittyessäni kuvaamaan jotakin kohdetta keskeytän tietenkin kirjan kuuntelun, sillä kahteen asiaan en pyri yhtäaikaisesti paneutumaan.

Nämä tällaiset asiat ovat eläkeläisen erityisetuja, enkä minä töissä ollessani voinut käyttää näin paljoa aikaa liikuntaan ja muihin harrastuksiin.