Onko nykyaika tarpeettoman helppoa

Olli pähkäili ”Madonreikä” blogissaan kouluvuosiaan, jolloin lapset saivat liikuntaa aivan luonnostaan koulumatkoilla. Olen hänen kanssaan samaa mieltä koulukyydeistä, siksi minäkin muistelen omia alakouluaikojani.

Olen syntynyt sodan päättyessä -40 luvun puolivälissä ja kansakoulun aloitin olympiavuonna 1952. Kotoa kouluun oli matkaa tasan 5 kilometriä ja se taitettiin 6 päivänä viikossa jalan, suksilla, polkukelkalla, syksyisin ja keväisin vanhalla polkupyörällä. Kukaan ei haaveillutkaan mistään koulukyydistä. Mukana oli reilu reppu, jossa kulki kirjojen lisäksi myös omat eväät, maitopullo villasukassa ja voileivät, keiton saimme koululla.
Koulu alkoi aamu yhdeksältä ja kelistä riippuen lähtö tapahtui 7:30 - 8:00 välisenä aikana. Kesäaikaan matka taittui pyörällä hieman nopeammin. Koulumatkaliikuntaa kertyi 60 kilometriä jokaisena kouluviikkona.

Olen nyt eläkkeellä ja pyrin tuohon samaan säännölliseen viikkoliikuntasuoritukseen. Täytyy tunnustaa, että hyvin usein sen saan täyteen, mutta on vuodessa joitakin viikkoja, jolloin laiskuus voittaa.
Tämä merkitsee sitä, että askelmittariin kertyy patikkamatkaa tänäkin vuonna noin 3000 kilometriä. Onneksi minulla on tietokoneeseen liitettävä matkamittari, joten en pahasti pääse itseäni pettämään.

Linkki: Ollin blogiin