20.12.09

Voi sitä ryysistä

Tiedän olevani ainakin lievästi kärsimätön, mitä tulee shoppailuun naisväen kanssa. Olen myös, sitä mieltä ettei Joulu poikkea juuri mitenkään vuoden muista juhlapäivistä. Jouluun suhtaudutaan kuitenkin ihan eri tavalla, kuin esimerkiksi Juhannukseen. Jouluun liittyy korttitalkoot ja lahjahässäkkä, ylensyöminen ja turha törsääminen juuri ennen alennusmyyntejä.

Kauppojen sunnuntai aukiolo muuttui ympärivuotiseksi, joka olisi varmaankin todellinen kultakaivos kaupoille, jos väkeä olisi liikkeellä yhtä runsaasti, kuin esimerkiksi tänään. Kassoilla oli varmaan tilapäistyövoimaa, jotka toimivat huomattavasti hitaammin, kuin rutinoituneet kassarouvat. Ei silti, ihan sitä oli mukava sivusta seurata miten nuoret neitokaiset selvisivät jopa joistakin ”aasiakkaista”.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että en tule juurikaan kaupoissa sunnuntaisin aikaani viettämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!