30.11.10

Mennyt marraskuu

Jos ajattelen kielteisesti, niin päättyvä marraskuu oli pimeä ja kylmä. Kylmempi, kuin marraskuut pitkään aikaan. Kylmyydestä on haittana lisääntynyt lämpöenergian kulutus, joka tietenkin lisää asumiskustannusta, mikä on muutenkin suuri.

Positiivisesti ajatellen tulee mieleen maahan satanut ohut lumikerros joka teki kuukauden loppupuolen valoisaksi ja sai kuutamoyöt näyttämään sellaiselta, kuin kunnon talvi muistuu lapsuudesta.

Maa on jo vahvassa jäässä, joten myös suot ja ainakin pienet lammet ovat saaneet kulkijaa kantavan jääpeitteen. Tällaisena talvena ei uhkarohkeiden kastumista tapahdu niin paljon, kuin silloin kun talven alku on leuto, eikä kunnon jäitä synny ennen tammikuuta. Mukava tästä on siirtyä Joulun odotukseen ja pihtailla energiaa. Onneksi tuli hankituksi alkukesästä lämpöpumppu, josta on ollut tähän mennessä vain pelkkää hyvää sanottavana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!