20.11.10

Videopuheluita

Skype nettipuhelin on ollut käytössä jo monia vuosia. Muistelen aloittaneeni sen käytön noin viisi vuotta sitten. Silloin mukana ei ollut monia tuttavia, mutta pienellä houkuttelulla heitä lähti tämän palvelun käyttäjiksi. Uutena ja ihmeellisenä se viehätti ja sitä puhuttiin pitkiä tarinoita ympäri maailman. Nyt kun aikaa on kulunut, tuntuu ihmeelliseltä miksi tuttavapiirini Skypen käyttäjät ovat vähentyneet. Heillä on edelleen tunnukset olemassa, mutta vihreä täppylä näkyy ruudussa aktiivisena hyvin harvoin. Miksi?

Nykyisellään Skype on mainio äänenlaadultaan, joka tietenkin johtuu nettiyhteyksien nopeutumisesta. Oma vaikutuksensa on myös käyttöjärjestelmien uusiutumisella, ja monilla muilla tietoteknisillä syillä. Minä käytin jonkin aikaa Skypen maksullista palvelua, jolla voi soittaa rajattomasti puheluita lankaverkkoon, mutta nyt marraskuun lopussa luovun tuosta, koska lankapuhelimet alkavat olla historiaa, eikä niitä ole kuin muutamalla harvalla, jolle soittelen.

Niin se vain muuttuu kaikki helpommaksi, ja ihmiset taitavat käydä laiskemmiksi pitämään yhteyttä. Ei mutta tulikin mieleen, että nyt on hyvä aika soittaa videopuhelu Hannulle Kanadaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!