Aamu. Se on kuin tyhjä kangas, jolle päivä maalaa tarinansa. Ja tämä aamu on vuoden 2025 toinen päivä. Pakkanen on luonut jääkukkia ikkunaan, ja ilma on niin kirkasta, että voisi kuvitella olevansa kristallipallon keskellä. Ulkona on hiljaista, vain askelten ääni ja oma hengitys rikkoo rauhan. Silti tässä hiljaisuudessa on syvä voima, joka kutsuu ulos. Kahden tunteen välissä Pakkanen on kuin vanha ystävä, joka tulee ja menee vuodenaikojen mukaan. Se on sekä paha, mutta myös ystävä. Vihollinen, joka tunkeutuu luihin ja ytimiin ja pakottaa vetäytymään lämpöön. Mutta samalla pieni pakkanen on ystävä, joka tuo puhtautta ja raitista ilmaa. Kun astun ulos kotoa, pakkanen iskee kasvoilleni kuin nippu pieniä neuloja. Silti tässä aamussa se virkistää. Se on kuin kylmä lyhyt suihku, joka herättää kaikki aistit. Auringon herääminen Vaikka pakkanen kirpaisee, en voi olla kuin kiitollinen tästä hetkestä. Katson, kun auringon ensimmäiset säteet värjäävät taivaan heikosti punaiseksi. Se on kuin luontokin heräisi unestaan. Lumi kiiltää auringonpaisteessa kuin monet pienet timantit. Hetkeksi kaikki omat vaivat unohtuvat. Olen yksi tässä valkoisessa maailmassa, mutta en yksinäinen. Tiedän olevani osa jotain suurempaa, jotain kosmista. Uuden päivän alku Kun käännän katseeni koivukujalta ja palaan kotiin, näen hengitykseni höyrystyvän ilmassa. Se on kuin pieni muistutus siitä, että hengitän, olen elossa. Hengitän syvempään ja tunnen keuhkoni täyttyvän raikkaalla ilmalla. Tämä on uusi päivä, uusi mahdollisuus. Ja vaikka en tiedä mitä se tuo tullessaan, olen valmis kohtaamaan sen avoimin mielin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!