Sauvat heiluen kävelen nastakengillä talvisessa maisemassa. En kaipaa suksia enkä mäkisiä hiihtolatuja. Vaihteleva kävelyreitti tarjoaa omat haasteensa, kun syke nousee ja hengitys tihenee. Intervalliksi riittää jo pieni ylämäki, luminen rinne, jonka yli voi kiipeillä.
Arkipäivisin vastaan tulee vain muutama muu iäkkäämpi lenkkeilijä. Useimmat ihmiset viettävät mieluummin aikaa lämpimässä tuvassa, sohvalla torkkuen. Ymmärrän heitä täysin. Onhan talvi kutsuva vuodenaika, joka voi houkutella meitä eläkeläisiä pysymään sisätiloissa.
Silti on jotain erityistä tässä hiljaisuudessa. Kun kuljen yksin omaa reittiä, tunnen olevani osa tätä valkoista maailmaa. Luonto on levossa, ja myös oma mieli pääsee hetkeksi rauhoittumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!