Kevätaurinko kutitteli minun, siitepölyallergisen ukon nenänpäätä, kun katselin ikkunan takaa pihan heräämään eloon Jyväskylässä. Lumi on jo lähtenyt, onhan nyt Vappuaatto. Maa alkaa hiljalleen vihertää. Linnut visertävät kilpaa aamun valjetessa, ja pihalla tuoksuu mullan ja uuden elämän lupaus.
On kirkas aamu; kahvia siemaillessani huomasin keittiön ikkunasta, tutun vieraan piha ruokinnalla, johon ei tosin enää siemeniä lisätä. Mustavalkoinen höyhenpuku, kirkkaanpunainen pyrstön alus ja terävä nokka – se on suuri käpytikka, ahkera vierailija talven mittaan. Nyt kevään korvalla sen olemuksessa oli kuitenkin jotain uutta, levotonta energiaa. Se tarrasi tukevasti ruokinta laudan reunaan, käänteli terävää katsettaan ympärilleen ja naposteli siemeniä nopeasti. Kuvasin sitä ikkunan lävitse, sillä ikkunan avaamisesta tuleva ääni säikäyttäisi valppaan tikan.
Kevät on lintujen pesimäaikaa. Tikkakoiraat rummuttavat innokkaasti puunrunkoja houkutellakseen naaraita ja ilmoittaakseen reviiristään. Ehkä tämäkin yksilö on jo löytänyt kumppanin tai ainakin etsimässä sellaista. Sen nopeat ja hyvin vilkkaat liikkeet ja tarkkaavainen käytös viittasivat pesintään ja uuden sukupolven turvaamiseen.
Aurinko nousi korkeammalle, ja pihalla alkoi käydä vilinä. Talitiaiset sirittelivät, punarinnat pomppivat maassa ja harakat lensivät äänekkäästi nauraen oksalta toiselle. Käpytikka lennähti ruokintapaikalta pihakoivuun ja alkoi takoa innokkaasti sen runkoa. Rumputus kaikui keväisessä ilmassa.
On mukavaa seurata näitä pieniä, mutta niin eloisia luontokappaleita oman keittiön ikkunasta. Kevät on todella saapunut, tuoden mukanaan uuden elämän ja toivon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi!